Green Day on tulkinnut Yhdysvaltain rappiota vuosikymmenten ajan – Näin yhtye sai Elon Muskin vihat niskaansa

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea tästä linkistä.

Jos joku vielä kuvitteli, että Yhdysvaltain vaalivuotta eivät tällä kertaa leimaisi kiistat ja pötypuheet, todellisuus valkeni viimeistään Dick Clarkin ja Ryan Seacrestin rockpainotteisen uudenvuodenaaton televisiolähetyksen myötä. Varietee-illassa esiintynyt rockyhtye Green Day muutti yhden rivin vuoden 2004 kappaleestaan American Idiot: ”I’m not a part of a redneck agenda” muuttui muotoon ”I’m not a part of the MAGA agenda”, eli ”en ole osa MAGAn agendaa”. Näin sai alkunsa vuoden 2024 ensimmäinen kohu kulttuurialalla.

Sosiaalinen media kuohahti välittömästi: vasemmisto kiitteli ja oikeisto valitti. Elon Musk twiittasi: ”Green Day ei enää vihaa valtakoneistoa vaan puhuu raukkamaisesti sen puolesta.” Fox News nosti esiin vastaavanlaisia mielipiteitä useissa osioissaan. ”En vain olisi ikinä uskonut, että bändi, joka esittää olevansa kaikkea vastaan, asettuu valtakoneiston puolelle”, totesi eräs kommentoija suorassa lähetyksessä. ”Olkaa vain valtakoneiston puolella, tyypit!”

Kiista oli hämmentävää, eikä vain sen vuoksi, että Green Day ja Rage Against the Machine, johon kommentoijat myös viittasivat, ovat täysin eri bändejä. ”American Idiot” on George W. Bushin inspiroima protestikappale, ja yhtyeen keulahahmo Billie Joe Armstrong on muokannut sitä viittaamaan Donald Trumpiin bändin esiintymisissä vuoden 2016 jälkeen. Mutta kannanotto uudenvuodenaaton ohjelmassa tuli joillekin ihmisille yllätyksenä. Se on melko ymmärrettävää: presidentin politiikka ja populaarikulttuuri tuntuivat sulautuvan yhdeksi yhtenäiseksi spektaakkeliksi Trumpin hallinnon aikana, mutta Bidenin vuosina valtavirta-artistit – tai yleisö – eivät ole samaan tapaan virittäytyneet puoluepoliittiselle taajuudelle. Mutta nyt lavalle astui Green Day, joka muistutti taas televisionkatsojia vuosien 2016 ja 2020 jännitteistä.

Bändin näkemyksen mukaan kantaa ottaminen kuuluu työnkuvaan. ”En haluaisi sekaantua politiikkaan, mutta olen aikuinen ja tiedän, että jotkut asiat eivät muutu, ellei niitä ota puheeksi tai kritiikin kohteeksi”, totesi yhtyeen rumpali Tré Cool, kun tapasin bändin jäsenet viime viikolla. Armstrong vaikutti olevan erityisen hämmentynyt rajusta vastareaktiosta. ”Joku kukkahattutäti Fox Newsissa pöyristyi ja minulle sanottiin: ’Mikset voi vain olla hiljaa ja laulaa?’” hän kertoi. ”Vastasin, että niinhän minä lauloin!”

Kun kerroin Fox-kommentaattori Greg Gutfeldin väittäneen, että todellisia nykyajan punkkareita olivat Green Dayn sijaan Muskin ja salaliittoteoreetikoita tukevan podcastaaja Joe Roganin kaltaiset ihmiset, Armstrong naurahti apeasti. ”Se tuntuu minusta nurinkuriselta”, hän sanoi. ”Elon Musk omistaa Twitterin ja pyrkii toimillaan hankkimaan vain lisää rahaa… Ei se kuulosta punkkarilta, vaan ihmiseltä, joka vetelee sätkynukkejen naruista. Ja mitä Joe Roganiin tulee, en kuuntele häntä. Minusta Joe Rogan vaikuttaa pelkältä pullistelijalta.”

Kohu kertoo siitä, miksi kolmikko on edelleen yksi merkittävimmistä rockyhtyeistä viimeisen kolmen vuosikymmenen ajalta. Green Day nousi Kalifornian pienistä punkpiireistä suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvun alussa. Bändin biisit olivat niin energisiä ja tarttuvia, etteivät edes keskiluokan amerikkalaiset voineet vastustaa niitä. Bändin keulahahmo oli biseksuaali laulaja San Franciscon lahden alueelta, joka, kuten eräässä yhtyeen hiteistä vuodelta 2000 sanotaan, halusi ”olla vähemmistöä”. Useimmat yhtyeen kappaleet käsittelivät kuitenkin teemoja, jotka vetosivat kansan enemmistöön: toimeton istuskelu, television katselu sekä ikävystymisen ja vieraantumisen tunteet.

Ikävystyminen ja vieraantuminen ovat tietenkin amerikkalaisia kansantauteja: ihmisillä on taipumus pudota ääriliikkeiden kaninkoloihin, kun he löytävät enemmän sisältöä elämäänsä näytön kautta kuin todellisesta maailmasta. Tämä vuosi tuo mukanaan muutaman muistutuksen siitä, kuinka Green Day on omalla tyylillään tulkinnut Yhdysvaltain pahenevaa rappiota jo vuosikymmenten ajan. Yhtyeen ärhäkkä läpimurtoalbumi Dookie täyttää tänä vuonna 30 vuotta. American Idiot, bändin poliittinen eepos, täyttää 20 vuotta. Viime perjantaina julkaistiin yhtyeen tuorein albumi, Saviors, joka on tiivis kokoelma nopeatempoisia kappaleita, joissa käsitellään 2020-luvun kaaosta. Yhdessä tarkasteltuna näistä albumeista käy selkeästi ilmi, mitä koneistoja Green Day tosiasiassa vastustaa: niitä, jotka muuttavat aivomme mössöksi.

Green Dayn kolme jäsentä ovat kaikki 51-vuotiaita ja luottavat edelleen näyttävään rokkarityyliin. Kun tapasin heidät hotellissa New Yorkissa, basisti Mike Dirntin valkaistut hiukset sojottivat piikkeinä pystyssä ja hän oli pukeutunut raidalliseen bleiseriin. Coolilla oli yllään nahkaa muistuttava takki ja ruutuhousut. Ikuisesti lapsenkasvoinen Armstrong oli valinnut koko kolmikon punkahtavimman tyylin: hän kyyristeli koko haastattelun ajan muhkean talvitakin uumenissa, joka sai hänet näyttämään pieneltä kuin soturi haarniskassa.

Eräs kappale Saviors-albumilta oli pyörinyt mielessäni sinä päivänä: 1981, hatunnosto Billy Idolille. Kappaleen innoituksena on toiminut musiikkikanava MTV:n lähetysten alkaminen vuonna 1981. Sinä vuonna kukin bändin jäsenistä täytti yhdeksän vuotta ja asui pikkukaupungissa Kaliforniassa. MTV oli Dirntin mukaan ”jännittävin asia” televisiossa, ellei sitten onnistunut peukaloimaan kaapeliyhteyksiä niin, että televisiosta sai näkyviin HBO:n tai Playboy-kanavan. Kappaleessa on kouriintuntuvaa nostalgiaa tuota aikakautta kohtaan, mutta samalla se kertoo myös sen aikakauden alusta, jolla elämme parhaillaan. ”Kanavasurffailu” on Armstrongin mukaan vain muuttunut tehokkaammaksi ”kanavien swaippailuksi” puhelimella.

Hän kertoi tuoreesta kokemuksestaan Instagramin reelsien eli kelojen kanssa. Kun hän pyyhkäisi näyttöä, hänelle näytettiin video Gazasta. Seuraava pyyhkäisy toi näytölle vanhan naisen, joka yritti tanssia kärsien samalla ilmavaivoista. Kontrasti jäi vaivaamaan Armstrongia, koska se kertoi ”tästä oudosta ajasta, jossa elämme”, hän sanoi. ”Sotaa tai pieruja, koskaan ei voi tietää, mitä vastaan tulee.”

Saviors-albumi käsittelee nimenomaan tätä nykyajan kahtiajakoisuutta. Albumin soundi on herkullinen ja raikas, ja muistuttaa ennemminkin The Beatleseja, The Carsia ja Weezeria kuin punkrockia. Muutamassa kappaleessa käsitellään riippuvuutta tai rakkautta, mutta muuten kappaleiden nimet kertovat paljon albumin teemoista (Living in the ’20s, Strange Days Are Here to Stay). Sanoitukset ovat yhtä avainsanojen soppaa, jossa osansa saavat muun muassa fentanyyli, TikTok ja myöhästelevät Uber-kuskit. Salaliittoteoreetikoiden ajattelutapaa pilkataan toistuvasti. Sanoituksista välittyvä sanoma ei ole erityisen johdonmukainen tai selkeä, mutta niiden aiheuttama hämmennys näyttää vetoavan kuulijoihin: hittisingle The American Dream Is Killing Me on takuulla ensimmäinen kuunnelluimpien rockkappaleiden listan kärkisijalle yltänyt biisi, joka sisältää lausahduksen ”olemme pedofiilejä” (selvyyden vuoksi sanottakoon, että tällä viitataan suhteeseemme amerikkalaiseen unelmaan – ei niin, että siinäkään olisi erityisemmin järkeä).

Bändi oppi jo kauan sitten, että ajankohtaisuus ja suosio kulkevat usein käsi kädessä. American Idiot -albumilla kolmikko suuntasi kritiikkinsä mustavalkoista nationalismia kohtaan, jolla aikoinaan perusteltiin Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin. Albumi sisältää muutamia 2000-luvun rakastetuimmista rockhiteistä (Boulevard of Broken Dreams, Wake Me Up When September Ends, American Idiot, Holiday), ja bändi uskoo, että albumin sanoma päätti ”vaikenemisen aikakauden”, kuten Cool sitä luonnehtii. Bushin presidenttikauden alkuaikoina muutama yksittäinen muusikko oli julkaissut protestibiisejä. Mutta sen jälkeen, kun countrypopyhtye The Chicks joutui useiden radioasemien mustalle listalle bändin kritisoitua presidenttiä vuonna 2003, ”ihmiset eivät uskaltaneet sanoa enää mitään” kriittistä sotaa käyvästä Yhdysvalloista, Cool sanoi. ”Sitten meiltä tuli tämä levy. Uskon, että se oli kuin raikas tuulahdus monen artistin mielestä.”

Saviors ei ole yhtä pisteliään poleeminen – tai musiikillisesti kunnianhimoinen – kuin American Idiot, mutta siinäkin on selkeästi kyse amerikkalaisesta idiotismista. Vauhdikkaan Look Ma, No Brains!-kappaleen alussa todetaan, ettei laulun henkilö tiedä historiasta paljoakaan, koska hän ei ole koskaan oppinut lukemaan. Kappaleessa tietämättömyys on suorastaan ylpeyden aihe. Biisi kertoo myös siitä, kuinka sosiaalisen median aikakaudella ”kaikki keksivät typeriä tempauksia 15 sekunnin kuuluisuuden vuoksi”, Dirnt sanoo, ”ja joskus se on aivan helvetin hauskaa.”

Aikoinaan koulunsa kesken jättänyt Armstrong laulaa myös omista epävarmuuden tunteistaan albumin leikkimielisemmillä kappaleilla. Hänen mukaansa monissa hänen kappaleissaan vuosien varrella ”on tiettyä haavoittuvuutta”, pelkoa siitä, että tuntee olonsa hölmöksi tai epäonnistuneeksi. Hän lisää, että poliittiset erimielisyytemme johtuvat osittain ”ihmisistä, jotka eivät ole kypsyneet kouluajoista”, ja jotka takertuvat yhä samoihin kaunoihin, jotka aikoinaan saivat koulun suositut oppilaat lyöttäytymään outolintuja vastaan. Monien ihmisten haaveet elämässä jäävät toteutumatta talousjärjestelmämme takia, ja sen vuoksi ”elitismissä on jotain, joka saa ihmiset vihaiseksi”, Armstrong sanoi.

Pienimuotoisessa esiintymisessä Saviorsin julkaisua edeltävänä iltana Irving Plazalla Manhattanilla Armstrong viittasi lyhyesti yhtyeestä kirjoitettuihin uutisotsikoihin: ”Se tästä vielä puuttuisi, että hiton Elon Musk alkaisi kitistä jostakin”, hän totesi pyydettyään yleisöä panemaan puhelimensa pois. Mutta itse esiintyminen muistutti ennemminkin kunniakierrosta kuin katkeraa protestia: bändi soitti lyhemmän version setistä, jonka kanssa he aikovat suunnata kiertueelle myöhemmin tänä vuonna, jolloin suunnitelmissa on esittää Dookie- ja American Idiot -albumit kokonaisuudessaan.

Saviorsin tyytymättömyydestä ja maailmanlopusta kertovat sanoitukset sopivat hyvin yhteen bändin vanhemman tuotannon kanssa, johon kuuluvat muun muassa Dookien Longview-kappaleen toimettoman loikoilijan ripittäytyminen sekä American Idiotin satiirisen Holiday-kappaleen aivot-narikkaan-ja-hurraa-huuto-fasismille-teema. Kaikkien pahoinvointia ja ahdistusta käsittelevien säkeiden keskellä musiikin laukkaava, virkistävä rytmi kertoo omaa tarinaansa.

©2024 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.