
Ford Tourneo Custom – Tilava ja muunneltava lataushybridi on kankea kaupungissa, mutta kulutus pysyy kohtuullisena
Kookkaan henkilökuljettimen ohjaimissa ei tarvitse hötkyillä, sillä matka itsessään on jo miellyttävä kokemus kyyditettäville.
Fordilla iso tila-auto on nykyisin nimeltään Tourneo. Sen voi nyt valita joko täyssähköisenä takavetona, etuvetoisena lataushybridinä tai nelivetoisena dieselinä. Edullisimmillaan uutuuteen pääsee käsiksi plugarina. Koria on kahta pituutta, joista ajoimme pidemmän. Molemmissa pituuksissa on kolme istuinriviä ja paikkoja vakiona kahdeksan.
Korkealta ohjaamosta on helppo havainnoida muuta liikennettä, mutta auton keulaa sieltä ei oikein näe, ja vankat A-pilarit sekä kookkaat sivupeilit häiritsevät näkymää. Etuistuimet voisivat liikkua hieman taaemmaksikin; muutoin ajoasento on henkilöautomainen. Istuin- ja rattilämmitys toimivat nopeasti.
Keskinäyttö on asennettu hieman alaviistoon. Pakolliset varoitus-äänet ovat maltilliset, led-ajovalot tehokkaat ja automaattipitkät toimivat pätevästi. Peruutuskamera likaantuu helposti, ja silloin näkyvyys taakse on hyvin rajoittunut.
