Autot ja liikenne
Tuulilasi

Ferrari tekee ”markkinoiden nopeimman” sähköisen superauton

Ferrari tekee ”markkinoiden nopeimman” sähköisen superauton

Ferrari suunnittelee tekevänsä sähköisen superauton, josta tulee pääjohtaja Sergio Marchionnen mukaan markkinoiden nopein. Marchionne on muutenkin kääntänyt kelkkansa ja myöntää, että uusien teknologioiden aika on juuri nyt.
Kuvat Ferrari
Mainos

Ferrari on laajentanut mallistoaan kiihdyttääkseen myyntiään. Marchionne vahvisti, että Ferrarin ensimmäinen SUV tulee markkinoille 2019 tai 2020. Senkin hän lupaa olevan segmentin nopein auto.

”Me tulemme rakentamaan ensimmäisen sähköisen superauton. Ihmiset hämmästelevät koko ajan Teslan saavutuksia. En halua vähätellä Elon Muskin tekemisiä, mutta kyllä me pystymme vähintään samaan kuin Tesla”, Marchionne sanoi Detroitin autonäyttelyssä.

Täyssähköisellä Ferrarilla Marchionne pystyisi anastamaan kenties asiakkaita ja mediahuomiota juuri Teslalta. Teslan Roadster ja Model S ovat määrittäneet sähköisten luksusautojen markkinoita vuosia kilpailijoitaan aikaisemmin – vaikka Roadster ei ole vielä myynnissä.

Ferrari ei ole panostanut sähköistämiseen ja autonomiseen teknologiaan lähellekään yhtä paljon kuin monet muut autonvalmistajat.

”Nyt me teemme sen, koska meidän on tavallaan pakko. Paljon töitä on tällä saralla edessä, olemme jo tekemässä ensimmäistä hybridi-Ferraria, loikka siitä täyssähköiseen autoon on jo helppo”, Marchionne vakuuttelee.

Marchionne on ollut aiemmin hyvin skeptinen uusien teknologioiden suhteen, mutta nyt hän on muuttanut mieltään.

”Nyt aika on oikea tälle muutokselle. Uskoakseni vuoteen 2025 mennessä alle puolet myydyistä autoista on polttomoottoriautoja. Autonvalmistajilla on kymmenisen vuotta aikaa sopeutua tilanteeseen ja uudistaa itsensä selvitäkseen uuden teknologian haasteista.”

Julkaistu: 17.1.2018