
Vuonna 1979 öljyjätti Exxon halusi tutkia ilmastonmuutosta, ja alkoi selvittää ”maailmanlaajuisen kasvihuoneilmiön todennäköisyyttä”. Tutkimuksen tulos oli selvä: ”Ellei fossiilisten polttoaineiden kulutusta vähennettäisi rajusti, ilmasto muuttuisi merkittävästi.”
Exxon pelkäsi liian nopeaa muutosta.
Yksi tutkijoista kiroaa sinisilmäisyýttään. ”Uskoin, että Exxon tutki asiaa saadakseen sananvaltaa ja ollakseen osa ratkaisua, ei siksi, että ongelma voitaisiin kieltää.”
Exxon rahoitti 1998–2004 noin 30 miljoonalla dollarilla ajatushautomoita, jotka kyseenalaistivat ilmastotiedettä ja ilmastotoimia. ”Kaikki ilmastoasoista kirjoittavat tiesivät Exxonin roolista illmastonmuutoksen kieltämisen rahoittamisessa 90-luvulta alkaen.”
Vuonna 1988 Yhdýsvaltain senaatti sai kuulla, että ”tutkimustulokset kertovat vahvasti, että kasvihuoneilmiö toimii ja muuttaa ilmastoamme jo nyt”.
Kaavailtua energiaveroa kuitenkin vastustettiin. Toiminta oli öljy-yhtiöiden rahoittamaa ja järjestämää. Vero ei saanut senaatissa tukea, ja presidentti Clinton perui esittämänsä energiaveron.
Varapresidentti Al Goren mukaan ”vastustajien käyttämät valtavat rahasummat ratkaisivat asian”.
Ulkolinja: Öljy-yhtiöiden valhe 1/2 . ”Ilmastonmuutos ei ole totta.” Torstai 26.1.2023 klo 22.00 TV1 ja Yle Areena.