Tuulilasi

Ensihipaisu Tesla Model X:ään – ison auton tuntua ja hilavitkutinovia



Ensihipaisu Tesla Model X:ään – ison auton tuntua ja hilavitkutinovia

Tesla Model X -katumaasturi on lyhyesti sanottuna kuin Model S, mutta korkeampi. Mitään radikaalia uutta siinä ei ole, mutta yksityiskohtia on hiottu.
Teksti Vesa Linja-aho
Kuvat Vesa Linja-aho

Viime joulukuussa hankkimani Tesla Model S:n ratin takana on tullut istutua jo liki 30 000 kilometriä, ja siitä on uutuudenviehätys jo haihtunut, vaikka kelpo autosta onkin kysymys. Mutta millainen on kaupunkimaasturi Tesla Model X?

Jos Model X:n rattiin hyppäisi perinteisen polttomoottorikoslan penkiltä, hihkuttavaa löytyisi paljonkin, autopilotteineen ja räjähtävine kiihtyvyyksineen. Model S:ään verrattuna Model X:ssä ei radikaalia eroa ole oikeastaan kuin isompi koko: pikkulapset on helppo nostaa takapenkille ilman Model S:stä tuttua kumartelua ja pujottamista – mikä ei tietenkään ole Tesla-spesifi ero, vaan saman havainnon voi tehdä vertaamalla mitä hyvänsä sedania ja katumaasturia. Lokinsiipiovet helpottavat takatilassa hääräämistä entisestään, kun heti penkin päällä ei ole edes kattoa vastassa.

Suhtaudun terveen epäilevästi siihen, kuinka ovet toimivat sitten kun katolla on 5 senttimetriä jäätynyttä lunta tai autolla on ikää kymmenen vuotta. Koeajoauton oikea lokinsiipiovi pitää muuten auetessaan sellaista pauketta, että jotain sille pitäisi tehdä seuraavan kuukauden sisällä.

Mutta miltä se ajaminen sitten tuntui: jos haetaan jotain Model S:stä aikanaan heittämäni kielikuvan tapaista,  niin Model X:ssä istuminen tuntui kuin olisi ollut purjelentokoneessa jossa on äänetön suihkumoottori (jolloin se ei tietenkään olisi enää purjelentokone, mutta… ). Auton korkea panoraamatuulilasi toi näkööaloineen mieleen juurikin purjelentokoneessa istumisen, ja tuulen suhinan ja rengasmelun lisäksi kyyti oli hiljaista, ja kiihtyvyys yhtä ripeä kuin vanhassa Model S:ssäkin. Äänieristystä on muuten parannettu ainakin vanhaan Model S:ään verrattuna.

Muitakin pikkuyksityiskohtia on parannettu: avautumisen lisäksi latausluukku myös sulkeutuu automaattisesti, ja lasinpesuneste annostellaan pyyhkijöiden varsissa olevista suuttimista eikä perinteisesti. Ratkaisu on erittäin toimiva ja säästää pesunestettä, kun neste tulee juuri sinne missä sitä tarvitaan, eikä roisku sinne tänne.

Katseet parkkipaikalla kääntävien mutta toimintavarmuudeltaan epäilyttävien lokinsiipiovien lisäksi autossa on eräs pikkuyksityiskohta, joka jää harmittamaan, nimittäin onneton iPhone-teline, josta puhelin lähtee lentoon kun ajaa riittävän kovaa mutkaan tai polkaisee kaasun pohjaan kuivalla asvaltilla. Ei se sen latausliittimen varassa siinä pysy, ainakaan ehjänä ja ainakaan kauan…

Sähkötoimisten lokinsiipiovien lisäksi myös etuovet toimivat sähköllä: kun autoon kiipeää ja polkaisee jarrupoljinta, kuljettajan ovi lämähtää kiinni, mikä on ihan hauska yksityiskohta. Käsikäyttöistä autossa on ainoastaan etutavaratila. Sekä lokinsiipiovet että sivulle aukeavat etuovet toimivat myös ahtaassa ja matalassa parkkihallissa oikein: ultraäänianturit pitävät huolen, että kolhuja ei tule. Näiden erinomaisen toiminnan valossa on suorastaan noloa huomauttaa, että takaluukussa ei vastaavaa älyä ole. Onneksi autokatoksen pystypalkki oli pehmeää puuta – Model S:n takaluukku mahtui aina aukeamaan, kun auton peruutti takatutkan STOP-huomautukseen asti.  

Kirjoitan myöhemmin lisää, mutta nämä jäivät näin päälimmäisenä mieleen ensiajelusta.

Julkaistu: 31.10.2016