Ajoin sähköautolla ensi kertaa jo muinaisella 1980-luvulla – Tällainen kokemus se oli
Sen verran tuosta 80-luvun sähköautosta muistan, että kyllä se kaupunkivauhdeissa kiihtyi ihan liukkaasti kuten sähköauton pitääkin, kirjoittaa Tuulilasin autotoimittaja Lauri Larmela.
Kuten me kaikki tiedämme, yleinen sähköautohössötys on lähtenyt aivan lapasesta. Tämä on tietyllä tapaa ymmärrettävää, sillä ilmastonmuutos on kiistaton fakta, joten kasvihuoneilmiötä edistäviä päästöjä on pakko vähentää.
Muutaman viime vuoden aikana olen päässyt ajamaan monenlaisilla sähköautoilla. Niitä kaikkia yhdistää sähäkkä tai jopa eritäin rapsakka kiihtyvyys. Merkistä riippumatta nämä sähkösiilit ovat hyvin hajuttomia ja mauttomia – luonnetta puuttuu, vaikka kulkuhaluja olisi kuinka paljon tahansa. Joissakin autoissa poppikoneen kaiuttimista saa ilmoille polttomoottorin matalaa murinaa. Tämä on peräti naurettavaa, mutta kai joku tuollaista syntikkasykettä kovasti kaipaa. Minä en. Jos auto kuulostaa metrojunalta, näin se sitten saa olla.
”Huvittavin latauskommellus sattui viime kesänä, kun yritin ladata Hyundai Santa Fe´tä talon seinästä.”
Olen lataillut näitä koeajossa olleita sähkäreitä aika ajoin Defa-merkkisellä kotilaturilla. Se on hidas, mutta toimiva laite. Tosin jotkut sähköautot eivät suostu yhteistyöhön tuon mainitun laturin kanssa. Syy moiseen on täysi arvoitus.
Huvittavin latauskommellus sattui viime kesänä, kun yritin ladata Hyundai Santa Fe´tä talon seinästä. Painelin sähköpistoketta vimmatusti pistorasiaan, mutta homma ei vaan onnistunut.
Lopulta katsoin töpseliä tarkemmin, ja totesin, että tämä onkin varmaan jotain Korean mallia. Melkein kuin meidän standardimme pistokkeet, mutta ei aivan!
”Jettan kuoriin rakennettua prototyyppiä tuotiin Suomeen yksi kappale, ja sitä ajatettiin lehdistöllä.”
Allekirjoittaneella on sen verran kilometrejä mittarissa, että voin tehdä kovan paljastuksen, joka liittyy sähköautoihin. Ajoin ensimmäistä kertaa sähkäriä nimittäin jo muinaisella 1980-luvulla. Tämä ei ole vitsi vaan mitä totisinta totta.
Auto oli Volkswagen Jetta Citystromer. Se oli tavallisen Jettan kuoriin rakennettu prototyyppi, jota ei käsittääkseni koskaan otettu laajamittaiseen sarjatuotantoon. Volkswagenin tuolloinen maahantuoja VV-auto tuotti yhden tällaisen Jetan Suomeen, ja ajatti sitä lehdistöllä.
Yritin löytää artikkelia, jonka tuosta oudosta autosta kirjoitin, mutta eipä sitä löytynyt. Kaikkivoipaisen internetin syövereistä tietoa kuitenkin pintaantui.
Jetasta oli olemassa kaksi eri versiota. Yhdessä oli 24,8 hevosvoimaa, ja toisessa peräti 37,5 pollea. Toimintamatkaa luvattiin vastaavasti joko 190 tai 250 kilometriä. Eipä ollut kovin komeita lukemia, vai mitä?
Sen verran tuosta autosta muistan, että kyllä se kaupunkivauhdeissa kiihtyi ihan liukkaasti kuten sähköauton pitääkin.
Tilaa uutiskirjeitä
Tilaa Tuulilasin parhaat palat suoraan sähköpostiisi.
