Koiran klooni maksaa 50 000, hevosen 85 000 dollaria – Kokonainen poolojoukkue voi ratsastaa saman tamman klooneilla

The Atlanticin alkuperäisen, englanninkielisen jutun voit lukea tästä linkistä.

Kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten Ty Lawrencea alkoi vainota lihakimpale. Hän oli nähnyt ruhon teurastamossa, kun hän teki tutkimusta jatko-opinnoissaan. Se näytti uhmaavan luonnon lakeja.

Parhaat, korkealaatuisimmat pihvit – kuvitellaan vaikkapa rasvajuovien kirjoma entrecôte – saadaan yleensä eläimistä, joiden kokonaislihantuotto on melko vaatimaton, koska lihalle maun antava rasva merkitsee tavallisesti ylimääräistä läskiä kaikkialla muualla.

Tällä eläimellä rasvaa oli valtavasti, mutta vain siellä, missä se olisi herkullista.

”Minun maailmassani”, Lawrence sanoi minulle, ”ihmiset sanoisivat, että se oli kaunis ruho. ”

Kun Lawrence katseli, kuinka liha pyöräytettiin laatuluokittajan arvioitavaksi, hänen mieleensä välähti ajatus: se pitäisi kloonata.

Teknologia oli olemassa. Pari vuotta aiemmin, vuonna 1996, Skotlannin Roslin-instituutin tutkijat olivat kloonanneet lammas Dollyn. Lawrencella ei ollut varoja eikä asemaa hankkeen toteuttamiseen, mutta hän ei voinut unohtaa tuota kaunista ruhoa ja hukattua mahdollisuutta tehdä lisää samanlaisia.

Vuonna 2010 Lawrence keräsi dataa toisessa teurastamossa, kun hän myöhään eräänä iltana näki kaksi ruhoa, jotka muistuttivat hänen vuosia aiemmin näkemäänsä poikkeusta. Lawrence – tuolloin jo eläintieteen professori West Texas A&M -yliopistossa – soitti välittömästi laitoksen johtajalle.

Kello oli melkein yksitoista illalla ja pomo heräsi puheluun, mutta Lawrence esitti silti ideansa: hän halusi tuoda loistavan pihvin takaisin maailmaan kloonaamalla nämä poikkeukselliset ruhot ja parittamalla kloonit keskenään.

”Ajattele projektiamme niin, että risteytämme ruhoja”, hän selitti minulle.

Muutamaa vuotta myöhemmin Lawrence tiimeineen muunsi kahdesta mainiosta naudanruhosta pakkaamossa irrotetut pikkuruiset lihakuutiot yhdeksi kloonatuksi sonniksi ja kolmeksi kloonatuksi hiehoksi.

Sonni astui hiehot ja Lawrence teurasti jälkeläiset lihan laadun arvioimiseksi. Liha oli yhtä erinomaista kuin alkuperäisissä ruhoissa. Seuraava sukupolvi oli vielä parempi – jopa karjanteollisuuden huippusonnien jälkeläisiä parempaa.

Karjatilalliset, jotka haluavat kopioida Lawrencen tulokset, ovat sen jälkeen ostaneet tuhansia spermalla täytettyjä siemennyspillejä hänen sonneiltaan. Yksi yritti jopa ostaa koko hänen sperma- ja eläinvarastonsa, mutta Lawrence kieltäytyi.

Kloonien jälkeläiset ja niiden jälkeläiset ovat puolestaan päätyneet osaksi elintarvikeketjua. ”Kloonien jälkeläisiä ovat syöneet, enpä tiedä varmaksi, ehkä kymmenet tuhannet tai sadat tuhannet ihmiset”, Lawrence arvioi.

Neljästä alkuperäisestä kloonista kaksi on kuollut vanhuuteen. Loput kaksi ovat yhä yliopiston tilalla – ”laiduntavat, juovat vettä, elävät parasta toista elämäänsä”, Lawrence kertoi.

Yhä useammat eläimet saavat samanlaisen uuden mahdollisuuden. Kloonaus on yleistynyt kolmen vuosikymmenen aikana siitä, kun Dolly-lammas todisti täysikasvuisen nisäkkään voivan syntyä uudelleen.

Nykyisin on kloonattu lähes 60 eri lajia ja alalajia, muun muassa banaanikärpäsiä, kaloja, sammakoita, frettejä, ranskanbulldoggeja ja apinoita – saavutus, jota pidettiin pitkään lähes mahdottomana kädellisten munasolujen rakenteen vuoksi.

Alun perin tutkimuslaboratorioihin rajattu teknologia on nyt niin luotettavaa ja tuottoisaa, että sen varaan on perustettu yrityksiä ympäri maailmaa. Ne tehtailevat huippuhaistelevia poliisikoiria, palkintokameleita, elinsiirtoihin tarkoitettuja sikoja ja ”korkean genomin pisteytyksen” tuotantoeläimiä – eli äärimmäisen tuottoisia lehmiä ja poikkeuksellisen maukasta lihakarjaa.

Maailman ykköspoolopelaajalla Adolfo Cambiasolla on sata kloonia parhaista hevosistaan. Kerran hän voitti ottelun ratsastaen kilpailun eri vaiheissa kuudella saman tamman kopiolla. Vuoden 2023 mestaruuspelissä kaikki neljä hänen joukkueensa jäsentä ratsastivat saman tamman klooneilla. Vastustajat puolestaan istuivat kloonien jälkeläisten selässä.

Videomuotoisessa kunnianosoituksessa kloonatulle hevoselle ilmoitettiin syntymä- ja kuolinpäiviksi ”3. helmikuuta 2001 – ∞”.

Yleisö ei ole varsinaisesti lämmennyt tälle geneettiselle näpertelylle, joka karmii monia. Vuonna 2023 enemmistö amerikkalaisista vastusti kloonausta, miltei saman verran kuin Dollyn syntymän aikaan. Mutta tiesipä kansa sitä tai ei, klooneja on jo tuotettu tuhansittain, sillä kloonauksesta on tullut yhä rutiininomaisempaa.

”Ohitimme sen rajan jo kauan sitten laskuissa pysymisen rajan”, sanoo Diane Broek, alkioasiantuntija ja myyntipäällikkö karjan kloonaukseen erikoistuneessa Trans Ova Geneticsissa. Jos haluaa kloonin tänään, joutuu todennäköisesti jonotuslistalle.

Monien kloonien elämä alkaa verisenä solutahnana peililasisen liiketilan sisällä, joka sijaitsee tilkkukaupan ja Diamond S Rustic Decorin -liikkeen välissä Whitesborossa, Texasissa (asukkaita tiekyltin mukaan 3 852).

Whitesboro on ViaGen Pets & Equinen päämaja. Se on maailman johtava kissojen, koirien ja hevosten kloonien tuottaja.

ViaGenin odotustila muistutti lääkärinvastaanottoa: steriiliä mukavuutta, muutama karjatalouslehti ja kituliaasti sinnittelevä huonekasvi. Sen takana kulki pitkä käytävä, jonka molemmin puolin oli kirkkaasti valaistuja huoneita täynnä laboratoriolaitteita, pakastimia ja useita ViaGenin parikymmenhenkisen henkilökunnan alkioasiantuntijoita.

Teknisesti klooni on toisen elävän olennon geneettinen kopio, joka ”tehdään” – ammattilaiset puhuvat eläinten tekemisestä – ilman perinteisen lisääntymisen seksuaalisia ponnistuksia. Tällainen biologisen hallinnan taso herättää huolen siitä, että ihminen leikkii jumalaa.

Poistaakseen tekniikkaan liittyviä epäilyksiä kloonausyritykset ovat lähes yksimielisesti omaksuneet sloganin, jonka mukaan klooni on ”identtinen kaksonen, joka syntyy myöhemmin”.

Phoenixin yliopiston edesmenneen miljardööriperustajan luoma ViaGen syntyi vuonna 2002, kun yhtiö lisensoi itselleen Dollyn kloonanneen laboratorion patentit. Lopulta miljardöörin sekarotuinen koira kloonattiin neljästi. (Tämän teki eteläkorealainen laboratorio, sillä ViaGen ei vielä tuolloin tarjonnut lemmikkikloonausta.)

Kloonauksesta on sittemmin tullut rikkaiden asiakkaiden lempiharrastus, nämä kun ovat tottuneet täsmällisesti toteutettuihin toiveisiin. Aiempiin ViaGenin asiakkaisiin kuuluvat Barbra Streisand, joka sai kolme kloonia edesmenneestä Coton de Tulear -koirastaan, sekä Pablo Escobarin perhe, joka kloonasi hevosen.

ViaGenin toimistoa koristavat kymmenet lautassilmäisten kissanpoikien ja rusetilla varustettujen koiranpentujen muotokuvat – kaikki nämä on tehty laboratoriossa.

Lasting Love on yhtiön iskulause, ja sen verkkosivuilla on lähes 200 lemmikinomistajien suositusta, kuten edesmenneen Ceaser-kissan surevan omistajan viesti: ”Mitäpä on tuhlaus luksukseen, kun voit saada takaisin palan sydäntäsi, jonka luulit särkyneen ikuisesti.”

Kestävä rakkaus ei ole halpaa: kissa tai koira maksaa 50 000 dollaria, hevonen 85 000 dollaria, ja summan voi maksaa verkossa luottokortilla yhtä vaivattomasti kuin tehosekoittimen. Kun kloonaus on valmis, yhtiö toimittaa asiakkaalle riippumattoman laboratorion tekemän DNA-testin, joka vahvistaa, että syntynyt poikanen on todellakin klooni.

ViaGen kertoo innokkaasti kloonauksen tunnepitoisista hyödyistä, mutta niukemmin tietyistä prosessin yksityiskohdista. Eläimen kopioimiseksi ViaGenille on ensin lähetettävä muutama kudospala, joiden soluista kasvatetaan kloonin DNA. Jos niin sanottu alkuperäiseläin on yhä elossa, ViaGen ehdottaa auringonkukansiemenen kokoista ihopalaa alueelta, josta sitä ei kaivata, esimerkiksi vatsasta.

Jos kloonattava on kuollut, yhtiö tarvitsee korvanpalasen – ”Se kasvaa jostain syystä todella hyvin”, ViaGenin teknikko kertoi – joka on leikattava viiden päivän kuluessa kuolemasta ja pidettävä vaurioiden välttämiseksi viileänä, muttei syväjäädytettynä.

Poikkeuksia tehdään: kerran eräs asiakas lähetti huoneenlämpöisen pässin kivespussin, vaikka eläin oli ollut kuolleena lähes viikon.

Eläimen kudos silputaan skalpellilla, kylvetetään ravinne- ja antibioottiliuoksessa ja asetetaan sitten inkubaattoriin, joka jäljittelee nisäkkään kehon oloja.

”Jokaisella solulla tuolla on suunnitelma eläimen tekemiseen”, ViaGenin tutkimusjohtaja Shawn Walker selitti, kun kumarruimme inkubaattorin ääreen tarkastelemaan kirkasta muovipulloa, jossa tuhannet koiran ihosolut lisääntyivät vaaleanpunaisessa liemessä. Kasvavia soluja täytyi ruokkia säännöllisesti ravinneseoksella, ja inkubaattorin kyljessä lepatti post-it-lappuja, jotka muistuttivat ruokinta-ajasta torstaina.

Noin viikon kuluttua ViaGen kerää pullosta vähintään miljoona solua – määrän, joka periaatteessa voidaan kasvattaa yhä uudelleen loputtomaksi määräksi alkuperäisen eläimen kopioita.

Solut pakastetaan, kunnes asiakas haluaa kloonin. ViaGenin ennätys yhdelle asiakkaalle tehtyjen kloonien määrässä on 50 hevosta, yhtiön toimitusjohtaja Blake Russell kertoi. ”Ja monilla asiakkailla” – joille myös kloonattiin hevosia – ”määrä on ollut kahdenkymmenen paikkeilla.”

Vaikka ViaGen sanoo kehittäneensä menetelmää vuosien varrella, kloonausprosessi, jota kutsutaan somaattisen solun tumansiirroksi, noudattaa yhä samoja perusvaiheita, jotka Philadelphiassa toimineet tutkijat kehittivät vuonna 1952 sammakon alkion kopioimiseksi.

Se vaatii luovuttajaeläimeltä otetun hedelmöittymättömän munasolun (oosyytin), jonka oma DNA pyyhitään pois, jotta kloonin perimä voi korvata sen. Mikroskoopin äärellä, Paris Hiltonin ja hänen kloonatun chihuahuansa uima-allasposeerauskuvan vieressä, ViaGenin labrateknikko imee lasikärkisellä pipetillä oosyytin geneettisen aineksen ulos ja asettaa tilalle yhden vastikään kasvatetuista soluista, joka sisältää eläimen DNA:n – ja siten kaiken kaiken kaksosen kasvattamiseen tarvittaman tiedon, turkin väristä jalkojen pituuteen.

Kun eläimet lisääntyvät perinteisesti, siittiöiden on luovutettava geneettinen tietonsa oosyytin käyttöön. Nyt ne ovat tarpeettomia.

Tekniikko antaa munasolulle staattisen sähköiskun tasoisen elektronisen tönäisyn, joka saa solun jakautumaan, ja kun vartalolämpöisessä inkubaattorissa on kulunut muutama päivä, tulevan kloonin alkio on valmis. Koiran, kissan ja hevosen alkiot pidetään kussakin omassa yksikössään. ”Emme halua sekaannuksia”, Walker totesi.

Seuraavaksi tarvitaan eläin tiineytettäväksi.

Tätä varten ViaGen turvautuu usein 70-vuotiaaseen eläinlääkäriin nimeltä Gregg Veneklasen. 22 vuoden kumppanuus ViaGenin kanssa on tuonut hänelle laajan kokemuksen kloonausprosessin kiistanalaisimmista ja vähiten esillä olevista vaiheista: munasolujen ja kohtujen hankinnasta sekä, kun kaikki sujuu, terveiden eläinvauvojen saattamisesta maailmaan.

Veneklasenilla on rintaan asti ulottuva harmaa parta ja usein vaihtuva aloha-paita, mikä tuo mieleen Mooseksen, Margaritavillen tapaan. Hän pyörittää eläinlääkäriasemaa, jonka kotoisa rosoisuus on kaukana ViaGenin siloitellusta meiningistä.

Klinikka sijaitsee Amarillon laidalla, Teksasin punaisen tasangon loputtomassa kopio–liitä-maisemassa. Sen kirjahyllyt pursuavat eläinten luita: lattialle on kasattu pinoittain oppikirjoja, ja odotushuonetta hallitsee pari raukeaa kilpikonnaa.

Sillä aikaa, kun ViaGenin pääkonttorin tutkijat hoitavat kloonauksen steriilit labravaiheet, Veneklasen ja hänen kollegansa – mukaan lukien kaksospari, jota hän kutsuu ”inhimillisiksi klooneikseen” – ultraavat sikiöitä käsi tammojen peräsuolessa ja seuraavat vastasyntyneiden ensihoippumisia.

Saavuin Veneklasenin toimistoon eräänä aamuna ja löysin hänet istumasta pimeässä pöytänsä ääressä. Työkengissä oli veritahroja, partaan oli tarttunut istukkaa, ja yllä oli sama aloha-paita kuin edellispäivänä. Hän oli saapunut klinikalle jo kello 4.30 auttaakseen tammaa kloonin synnytyksessä –jo toisen saman rodeohevosen version kahden päivän sisällä. ”Aika siistiä”, Veneklasen totesi vastasyntyneestä. ”Sehän oli pelkkä ihonpala.”

Vaikka Veneklasen on erikoistunut hevosiin – miljoonaluokan rodeoratsuihin ja mestaripooloponeihin – hänen lisääntymisinnostuksensa on vienyt hänet erikoisempiin projekteihin ViaGenin kanssa: suurisarvisia peuroja metsästäjille, uhanalainen Przewalskin hevonen San Diegon eläintarhalle, nautoja Ty Lawrencen tutkimukseen West Texas A&M:ssä sekä geenimuunneltuja, kirkkaanoranssikuonoisia villisikakarjuja (jotta ne erottuvat tavallisista) – yhteensä satoja eläimiä.

Veneklasen johdatti minut talliin, jonka polvenkorkuiset metallikanisterit kätkivät pienen ratsuväen verran ViaGenin pakastettuja klooni-alkioita odottamassa siirtoa tammoihin.

Hän avasi yhden säiliön kannen, ja se pölläytti ilmaan nestetypen höyrypilviä, kun hän nosti esiin metallikorin, jossa oli muovisia kahvisekoitussauvoja muistuttavia tikkuja, joiden kunkin alaosassa oli kellertävänvalkoinen möykky: alkio. Myöhemmin seurasin, kun eläinlääkäri pujotti ohuen ruostumattoman terässpruutan tamman emättimen kautta sisään ja painoi alkion kohtuun.

Veneklasen oli alkanut säästää tyhjentyneitä pillejä muistona, ja kymmeniä niistä oli teipattu tallin seinälle kuin vauvavalokuvia lastenlääkärin vastaanotolla.

”Tuossa on Whistle, tuossa Bobby Joe”, hän luetteli pillien käsinkirjoitettuja hevosnimiä. ”Ja taas yksi Whistle – he halusivat valtavasti Whistlejä.” Hän nimitti vielä muutaman, pysähtyi sitten ja pyysi minua olemaan julkaisematta erästä nimeä. ”Tämä kaveri – en tiedä miksi, mutta hän ei halua kenenkään tietävän.”

Moni ei suostu myöntämään omistavansa klooneja tai tekevänsä niitä. ViaGen työskentelee useiden alihankkijoiden – ”tuotantokumppaneiden” – kanssa hankkiakseen oosyyttejä ja sijaisemiä kloonatuille eläimilleen, mutta toisin kuin Veneklasen, useimmat pysyttelevät mieluummin tuntemattomina.

”Heitä vähän hermostuttaa, että heidät yhdistetään meihin”, toimitusjohtaja Russell sanoi.

Myös monet kloonien parissa työskentelevät tutkijat salaavat laitostensa sijainnin, koska he pelkäävät eläinsuojeluaktivistien iskuja. ViaGen tekee samoin kloonattuja lemmikkejä majoittavien kennelien kohdalla sabotaasin pelossa, Russell kertoi.

Vuonna 2023 julkaistun, tuoreimman saatavilla olevan kyselyn mukaan 61 prosenttia amerikkalaisista piti eläinten kloonausta moraalisesti vääränä. Luku on pysynyt lähes muuttumattomana kahden vuosikymmenen ajan, vaikka teknologia on kehittynyt. Kuolevaisen olennon synnyttäminen yhä uudestaan, loputtomiin, tuntuu monista liialliselta vallankäytöltä, ja kloonaus voi sisältää häiritsevältä tuntuvaa biologista näpertelyä.

Vuonna 2002 tutkijat yrittivät kloonata jättiläispandoja ruiskuttamalla niiden perimää kanin oosyytteihin ja siirtämällä alkiot kissaan. (Ei toiminut.) Myös arkisemmat kloonaustoimet sekoittavat esimerkiksi koirarotuja tavalla niin, että jokainen synnytys on yllätys, jossa maailmaan voi putkahtaa melkein mitä tahansa.

Pysyäkseen kysynnän perässä ViaGen sijoittaa säännöllisesti usean asiakkaan koira-alkioita samaan sijaisemään. ViaGenin työntekijä kertoi Wiredille viime vuonna tämän tarkoittavan sitä, että beagle voisi teoriassa ”synnyttää pentueen kloonattuja chihuahuia, yorkkeja ja kääpiöpinsereitä”.

Noin käy, kun kaikki sujuu toivotusti. Kloonauksen vastustajat väittävät, ettei menetelmä tuota tasaisesti terveitä eläimiä. ViaGen ei julkaise omia lukujaan, koska ne ovat liikesalaisuuksia. Russell kertoi kuitenkin, että 60–70 prosenttia ViaGenin kloonattujen hevosen alkioiden siirroista johtaa tiineyteen – onnistumisprosentti vastaa tavallisia alkionsiirtoja.

Silti täysiaikaisina syntyneillä kloonatuilla nisäkkäillä on raportoitu muun muassa suurentuneita kieliä, poikkeavia munuaisia, ylikehittyneitä lihaksia, vajaatoimisia sydämiä ja epämuodostuneita aivoja. Argentiinalainen hevosia kloonaava Kheiron kertoi Vanity Fairille 2015, että neljännes sen varsoista kärsi ”vakavista tai hengenvaarallisista terveysongelmista”.

Veneklasen kertoi nähneensä uransa alkuvuosina tällaisia ongelmia. ”Viisitoista vuotta sitten työ oli helvettiä”, hän sanoi. ”Napanuorat olivat valtavia. Ja joillakin jänteet olivat supistuneet”. Varsojen jalkojen jänteet eivät siis suoristuneet kunnolla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana, hän jatkoi, ”en ole enää nähnyt mitään sellaista”.

Vuoden 2016 tutkimus 13 kloonatusta lampaasta, joista neljä oli Dolly-kopioita, totesi kaikkien vanhenevan normaalisti. Uusimmat todisteet viittaavat siihen, että jos klooni syntyy terveenä, se elää yhtä pitkään ja yhtä hyvin kuin tavallinen lajitoveri.

Nykyään kloonaus toimii niin hyvin, että yrityksille kertyy usein enemmän eläimiä kuin on tarpeen. Koska tutkijat eivät pysty tarkasti ennustamaan, kuinka moni alkio selviää, ja asiakkaat ovat kärsimättömiä saamaan tilaamansa eläimen, alkioita siirretään paljon tarvetta enemmän, esimerkiksi kuusi–kahdeksan alkiota yhtä koiranpentua kohti.

ViaGen tarjoaa nämä ”ylituotantoeläimet” alennuksella asiakkaalle, tai joku työntekijöistä adoptoi ne, Russell sanoi. (ViaGenin tiedottaja painotti, ettei yhtiö lopeta ylimääräisiä klooneja.)

Vaikka klooni syntyisi terveenä, muut eläimet voivat kärsiä matkan varrella. Ensimmäisen kloonatun koiran luomiseksi vuonna 2005 eteläkorealaiset tutkijat keräsivät munasoluja kymmeniltä nartuilta ja siirsivät kirurgisesti 1 095 alkiota 123 koiraan – tuloksena oli vain kaksi kloonattua pentua, joista toinen kuoli pian keuhkokuumeeseen.

Prosessi on sittemmin tehostunut, mutta oosyyttien kerääminen ja alkioiden siirto koirien kohtuihin vaativat yhä leikkauksia.

Lähellä pakastettuja alkioita, Veneklasen piti aitauksessa lähes kuuttakymmentä vastaanottajatammaa, joita kutsutaan lyhenteellä recip (sanasta recipient). Ne tömistelivät pölyä ilmaan ja nuuhkivat maata odottaessaan munasolujen keruuta, alkionsiirtoa tai varsojen synnytystä.

Seurasin, kun toinen Veneklasenin kaksosista ultraäänitti liukuhihnamaisen tehokkaasti kymmeniä hevosia valvoakseen kehittyviä klooneja tai tarkistaakseen tammojen ovulaatiosyklit, joita klinikka säätelee hormoni-injektioilla kiiman nopeuttamiseksi ja varsojen määrän lisäämiseksi.

Veneklasen väittää, että kloonauksessa ei ole mitään epäinhimillistä. Lähes kaikki hänen recip-hevosensa ovat pelastettuja hevosia, joista ei tullut ratsuja ja jotka, sen sijaan että ne olisi teurastettu, on värvätty ikuiselle lisääntymisuralle.

”Tämä on tehnyt 13 varsaa, ja me vain laitamme niitä” – uusia alkioita – ”taas sisään”, hän sanoi osoittaen 22-vuotiasta tammaa.

Sijaisemät ovat kiistatta kertakäyttöisempiä kuin kloonit, joita ne kantavat. Toinen kaksosista, Hannah Looman, kertoi pelastaneensa kloonin tekemällä keisarinleikkauksen raskaana olleelle recipille, joka kuoli operaatioon.

”Valitettavasti klooni on paljon arvokkaampi kuin tamma, joten meidän on keskityttävä ensisijaisesti kloonin pelastamiseen”, hän sanoi.

Veneklasenin klinikalla näkemilläni tammoilla oli kiiltävä karvapeite ja hyvästä ruokinnasta kertovat kyljet. Hyvän terveyden lisäksi recipin tärkein ominaisuus on olla ”ihan vain kiltti”, Veneklasen sanoi.

Russellin mukaan ViaGenin koira- ja kissasijaisemät, joihin kuuluu eri rotuja erikokoisia pentuja varten eivät yleensä ole pelastettuja eläimiä, vaan ne on nimenomaan jalostettu ”lempeiksi” ja hyviksi emoiksi. (Yhtiö saa kissan oosyyttejä rahoittamiltaan sterilointiklinikoilta ja ostaa koiran munasoluja eläinlääkäreiltä ja kasvattajilta.)

Kloonaus on herättänyt pelkoja, että kopioimalla kavennamme geenipohjaa vaarallisen kapeaksi. ViaGen on kuitenkin testannut menetelmää geneettisen monimuotoisuuden lisäämiseksi sisäsiittoisissa uhanalaisten lajien populaatioissa, kuten mustajalkahillereissä. San Diegon eläintarhassa pakastettiin vuonna 1988 kuolleen naarashillerin solut. Myöhemmin eläin kloonattiin, ja yksi klooneista paritettiin uroksen kanssa. Se synnytti marraskuussa kaksi tervettä pentua.

Uhanalainen Przewalskin hevonen, jonka Veneklasen auttoi ViaGenia kloonaamaan, on tuottanut kaksi orivarsaa – molemmat vuonna 1975 syntyneen orin kopioita – ja ne tullaan astuttamaan tammojen kanssa San Diegon eläintarhassa. Muut laboratoriot ovat kloonanneet harvinaisia lajeja, kuten gaureja ja bantengeja.

Ikään kuin antaakseen todistuksen kloonien hyvinvoinnista, Veneklasen vei minut katsomaan kahta vastikään syntynyttä varsaa. Ne olivat alle 48 tunnin ikäisiä, ja ne oli kloonattu rodeohevosesta, joka on haudattu aivan recipien laitumen lähelle.

Kloonilla voi olla hieman erilaiset merkit kuin alkuperäisellä, koska pigmentoituneet ihosolut kehittyvät kohdussa omalla tavallaan, ja nuoremmalla orivarsalla on otsassaan valkoinen tähti, jota sen edeltäjällä ei ollut.

Hannah Looman ja hänen identtinen kaksosensa – molemmilla pitkä tumma tukka, samankaltaiset farkut ja vetoketjulliset liivit pitkähihaisten paitojen päällä – istuivat karsinassa sylittelemässä nuorempaa vastasyntynyttä.

”Ihmiset kauhistuvat kloonausta, mutta heille täytyy vain vakuuttaa, että se ei eroa mitenkään identtisistä kaksosista”, Looman kertoi minulle.

Veneklasen vakuuttaa, että aika kloonien seurassa riittää käännyttämään kenet tahansa kloonauksen kannattajaksi. ”Tarvitsee vain mennä ulos ja alkaa rapsuttaa eläimiä”, hän sanoi. ”Ja kaikki ovat että jukra, tämähän on siisteintä ikinä! Tuo hevonen on ollut kuolleena viisi vuotta ja silti se seisoo tuossa.”

Leslie Butzer kloonasi ensimmäisen hevosensa kuusi vuotta sitten, mutta hän on ollut lisääntymisintoilija paljon pidempään. Hänellä on kuusi lasta, noin 40–50 hevosta (”en laske, tai joudun kertomaan miehelleni”) ja kolme tallia, joissa hän pyrkii kasvattamaan ”maan parhaita poneja”. Tämä tavoitteen hän toisti minulle neljä kertaa.

”Ihmiset kutsuvat minua Äiti Maaksi”, Butzer kertoi Floridan-kodistaan puhelimitse. ”Tykkään itse lisääntyä. Tykkään kasvattaa poneja.”

Kasvattajat ovat jo pitkään puuttuneet luonnonvalintaan parittamalla eläimiä tarkoituksellisesti, jotta jälkeläiset tuottaisivat enemmän maitoa tai mahtuisivat käsilaukkuun. Tarkimminkin suunniteltu pari tuottaa kuitenkin geneettisen arpapelin, kun taas kloonaus takaa huippueläimen tarkan kopion.

Tämä on tehnyt kloonauksesta houkuttelevan työkalun ammattikasvattajille. Kloonausyritysten asiakkaat vaihtelevat perhetiloista biotekniikkayhtiöihin.

”Mainitsinko, että tähän jää koukkuun?” eräs sianlihantuottaja kirjoitti Trans Ova -yhtiön asiakaspalautteessa. Jotkut kasvattajat ovat ottaneet käyttöön myös geenieditoinnin parantaakseen eläimiään entisestään. DNA:ta muokkaamalla lehmistä voi tehdä esimerkiksi paremmin kuivuutta sietäviä.

Prosessi käyttää samaa kloonausteknologiaa, mutta siinä oosyytin geneettinen materiaali korvataan eläimen soluilla, joiden DNA:han on lisätty haluttuja ominaisuuksia.

Butzerin aviomies ja tytär, jotka molemmat ovat eläinlääkäreitä, ovat auttaneet lukuisia asiakkaita lemmikkiensä kloonauksessa. Butzer itse kiinnostui tekniikan käytöstä vasta keskusteltuaan ViaGenin työntekijän kanssa eläinlääkärikonferenssissa.

Pian tämän jälkeen hän soitti Blake Russellille keskustellakseen poikkeuksellisesta ponistaan Rico Suavesta. Rico oli tuolloin 18-vuotias, hevosen keski-iässä. Se oli älykäs, atleettinen ja terve – kaikkea, mitä Butzer hevoselta halusi.

Näin tasokkaita poneja voi vuokrata jopa 250 000 dollarin vuosihintaan, ja kymmenen vuoden omistusaikana Butzer oli tienannut Ricolla noin kaksi miljoonaa dollaria vuokraamalla sitä ratsastajille.

Ricon ainoat puutteet olivat kuolevaisuus ja kiveksien puute.

Kuten useimmat oriit, Rico oli kastroitu, jotta siitä tulisi rauhallisempi. Kloonaus kopioi kuitenkin vain DNA:han koodatun tiedon – ei mitään eläimen syntymänjälkeisiä fyysisiä muutoksia – joten Rico Suave II syntyi täysin ehjänä. Se on nelivuotiaana kolmen varsan isä ja kaksi lisää on tulossa.

Tämä tuntuu Veneklasenista yhä taikurintempulta. ”Spermaa ruunasta!” hän hohotti, kun katselimme kastroimattoman kloonin laukeavan muovihihaan, jota toinen kaksosista piteli. (Kloonit eivät saa kilpailla joissain ratsastuslajeissa, kuten täysiveristen laukkakilpailuissa. Toisissa taas saavat, kuten rodeossa, esteratsastuksessa ja poolossa.)

Vuotuinen kloonien määrä on paljon suurempi tuotantoeläimissä kuin lemmikeissä, ja syyt ovat useammin käytännöllisiä kuin tunteisiin liittyviä. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi kloonien lihalla ja maidolla käytävän kaupan vuonna 2008, vaikka kloonatut tuotantoeläimiä käytetään tyypillisesti jalostukseen, ei teurastukseen; niiden arvo on geenien levittämisessä.

Otetaan esimerkiksi Apple, kuparinsävyinen holstein-lehmä, jonka oli ylimielinen ilme ja lähes pomppulinnamaiset utareet.

Entinen maitotilallinen Mike Deaver kertoi joutuneensa ylittämättömän Appleen liittyvän ”pakkomielteen” valtaan nähtyään tuolloin kaksivuotiaan hiehon lähitilalla Wisconsinissa vuonna 2006. Deaver muisteli, että hänellä oli alle 1 000 dollaria, mutta hän raapi kasaan 60 000 dollaria – astronomisen summan niin nuoresta hiehosta – ostaakseen sen. Muutaman kuukauden kuluttua hän otti siitä ihonäytteen, jotta voisi teettää kloonin.

Apple erottui nopeasti: se oli poikkeuksellisen hyväkuntoinen, tuotti yhtä paljon maitoa kuin huippulehmät ja voitti vuonna 2011 World Dairy Expo -tapahtumassa Grand Champion -tittelin, jolla palkitaan rodun parhaat geenit. Deaver teetti Trans Ovan kanssa Applesta yhdeksän kloonia ja varastoi siten sen DNA:n.

Sitten hän alkoi myydä geneettistä materiaalia maitotilallisille. He ostivat jälkeläisiä (190 000 dollaria Applen ensimmäisestä hiehosta), klooneja (jopa 50 000 dollaria kappaleelta) ja sen sonnivasikoiden spermaa (50 dollaria pilli, tuotto noin 3 miljoonaa). Applella on nyt jälkeläisiä yli sadassa maassa.

”Se toi meille ehkä kymmenen miljoonaa dollaria”, Deaver sanoi. Applen perimä oli niin vaikuttava, että vuoden 2013 World Dairy Expossa yksi sen klooneista vei pääpalkinnon, Apple itse tuli toiseksi ja Applen tytär kolmanneksi.

Kloonaus on tehnyt poikkeuksellisen eläimen geeneistä helposti saatavia – ”Teemme korvaamattomista eläimistä korvattavia” on Trans Ovan myyntislogan – ja tämä on sotkenut omistusoikeuskysymyksiä.

”Voisin ottaa hevosen ihosta tarpeeksi DNA:ta kloonaamiseen, jos olisin viisi minuuttia sen karsinassa”, eräs kasvattaja ja ViaGenin asiakas kertoi minulle.

Poolotähti Cambiaso haastoi entisen liikekumppaninsa oikeuteen. Hän väitti, että tämä oli rikkonut sopimusta Cambiason huippuhevosen ”rajoitettujen ensimmäisen painoksen kloonien” tekemisestä myymällä luvattomia kopioita kilpailijoille.

Cambiaso vetosi siihen, että kyse oli liikesalaisuuksiensa väärinkäytöstä. Valamiehistö asettui Cambiason kannalle, ja tuomari määräsi kumppanin palauttamaan jokaisen kloonin sekä kaikki niihin käytetyt kudosnäytteet.

Matkalla Blake Russellin tilalle – tuhannen eekkerin alueelle Whitesboron lähellä, jossa useat ilmastoidut tallit pitävät kloonivarsojen olot viihtyisinä – Russell pysäytti auton aidatun pellon laitaan ja loikkasi ulos. ”Annas kun näytän jotain siistiä”, hän sanoi.

Laitumella seisoi seitsemän saman tamman kloonia, kaikki kaksivuotiaita tai nuorempia. Niitä pidettiin laitumella pooloasiakkaan lukuun.

Suklaanruskeat tammat muistuttivat toisiaan niin paljon, että näky tuntui silmänkääntötempulta, mutta erityisesti niiden käytös yllätti.

Ne eivät hajaantuneet laitumelle, vaan laidunsivat tiiviinä ryppäänä. Nähdessään meidät ne ravasivat luoksemme kuin kottaraisparvi, samanaikaisesti. Jokainen tutki minua vuorollaan samalla tavalla, nuuhkimalla ystävällisesti lenkkitossujani, muistikirjaani ja hiuksiani. Kaikki seitsemän seurasivat meitä takaisin autolle.

Monille ViaGenin asiakkaille kloonauksen viehätys piilee niissä mahdollisuuksissa, joita he näkevät eläimen fyysisen ja henkisen olemuksen kopioimisessa. ViaGenin verkkosivut vakuuttavat, että klooni voi jakaa alkuperäisen luonteen ja älykkyyden. Jotkut uskovat kuitenkin, että kloonit saavat kantajaeläimeltä vieläkin enemmän.

He teoretisoivat, että menneet kokemukset voidaan tallentaa organismin soluihin prosessissa, jota he kutsuvat ”solumuistiksi”, ja välittää jälkeläiselle yhtä lailla kuin silmien väri.

”Kaikki maailman tiedemiehet ovat eri mieltä kanssani, mutta minä olen nähnyt sen itse”, Veneklasen sanoi.

Klooniyhteisö vilisee anekdootteja: kuusikuukautisia koiranpentuja, joiden väitetään suorittavan agilityratoja yhtä hyvin kuin viisivuotias koira ja hevosia, joilla on sama puutarhaletkupelko tai miesten kammo kuin kantaeläimellä.

ViaGen välttelee huolellisesti lupaamasta mitään solumuistista, joka on yhä pelkkä teoria. Vain muutamassa tutkimuksessa on vertailtu kloonien käyttäytymistä perinteisemmin jalostettuihin eläimiin, ja niissä erot on todettu vähäisiksi. Vuoden 2003 artikkelissa, jossa analysoitiin yhdeksää kloonattua sikaa, havaittiin, että sikojen tavat ja mieltymykset vaihtelivat yhtä paljon – ja joissakin tapauksissa enemmän – kuin kahdeksan luonnollisesti jalostetun sian.

On yhä arvoitus, kuinka suuressa määrin kenenkään käyttäytymistä muovaavat geenit verrattuna muihin tekijöihin. Tätä pohtiessani tarkkailin Veneklasenin klinikan identtisiä kaksosia heidän kierroksellaan.

”Onhan se hassua: päädyimme molemmat tekemään samaa työtä”, Looman sanoi minulle. ”En usko, että olisimme sitä kuvitelleet.”

Kun rakas hevonen kuolee, Veneklasen kertoi, hän ja kaksoskollegansa ”sanovat toisilleen aina, että se tulee takaisin”.

Taipumuksemme projisoida kopioituihin olentoihin samanlaista käyttäytymistä kertoo siitä, mitä ihmiset niissä haluavat nähdä: niissä rakastettu eläin palaa elämään uudelle kierrokselle. Klooni ei voi herättää alkuperäistä henkiin, mutta tavallaan se voi varmistaa, ettei alkuperäinen koskaan kuole.

”Hevonen voi olla elossa ikuisesti. Aina ja ikuisesti”, Veneklasen sanoi. On vaikea olla pohtimatta, käytämmekö joskus tuota teknologiaa itseemme.

Vuonna 2014 kalifornialainen tutkijaryhmä poisti ihosoluja 75-vuotiaalta mieheltä ja siirsi hänen DNA:taan neljäänkymmeneen kahdeksaan ihmisluovuttajilta otettuun munasoluun. Ryhmä loi onnistuneesti kloonatun ihmisalkion, joka kehittyi kantasoluiksi – täysimittaisen sikiön esiasteiksi.

Yhtäkään noista alkioista ei siirretty kohtuun. Toiveena on, että teknologiaa voitaisiin jonakin päivänä käyttää esimerkiksi kasvattamaan uusi munuainen laboratoriossa. Ihmisen kloonaus ei siis enää ole pelkkää hypoteesia.

Russell kertoi minulle, että ViaGeniin on ottanut yhteyttä ihmisiä, joita kiinnostaisi tutkia asiaa. Hän lisäsi kuitenkin, että ”teemme hyvin selväksi, ettei ovemme ole edes raollaan sille keskustelulle”.

Yli 80 prosenttia amerikkalaisista pitää ihmisen kloonausta ”moraalisesti vääränä”, vaikka 12 prosenttia hyväksyy sen nykyään – luku, joka on kohonnut kahden viime vuosikymmenen aikana.

Jotkut kannattajat väittävät, ettei tiedettä pitäisi kahlita, jos tähtäimessä ovat uudet löydöt ja edistys. Siitä hetkestä lähtien, kun Dolly-lammas esiteltiin julkisuudelle, kloonaus on kuitenkin horjuttanut luottamusta siihen, että tutkijat osaavat säädellä itse itseään.

”En tiedä onko mitään muuta yksittäistä ilmoitusta – ydinpommia lukuun ottamatta – joka olisi hermostuttanut ihmisiä yhtä paljon”, eräs bioetiikan asiantuntija sanoi minulle.

Julkisen paheksunnan riski ei silti ole estänyt kaikkia yrittämästä. Vähintään neljä henkilöä tai ryhmää on 2000-luvun alusta lähtien väittänyt työskentelevänsä ihmisen kloonauksen parissa.

Heihin kuuluu yksi kultin korkeimmista johtajista, italialainen lääkäri, joka tuomittiin vankilaan hoitajan huumaamisesta ja tämän munasolujen keräämisestä, sekä eteläkorealainen tutkija, joka väärensi dataa ja joutui tuomituksi kavalluksesta ja eettisistä rikkomuksista, kun ilmeni, että naisille oli maksettu, jotta nämä luovuttivat munasolujaan hänen kokeisiinsa.

Kukaan yrittäjistä ei tiettävästi ole onnistunut kopioimaan ihmistä.

Mikä oikeastaan estää ketään yrittämästä kloonata itseään tai toista? Yhdysvalloissa ihmisen kloonaus on liittovaltiotasolla laillista. Vaikka osa osavaltioista kieltää käytännön, yli kahdessakymmenessä – Texas, Florida ja Pennsylvania mukaan lukien – ei ole rajoituksia.

Liittovaltion varoja ei saa käyttää ihmisen kloonaukseen, mutta kuolemattomuuden houkutus Piilaakson eliitille ja muille tekee yksityisen rahoituksen saamisesta todennäköisesti varsin helppoa.

”Ihmisen kloonauksen kokeilemiseksi ei tarvita paljoakaan”, sanoo Hank Greely, Stanfordin yliopiston Law and the Biosciences -keskuksen johtaja. ”Tarvitset käytännössä IVF-klinikan ja pienen laboratorion.” (Hän lisäsi, että yrittäminen olisi ”syvästi väärin ja epäeettistä”.)

Juttelin yhden kokeiluintonsa säilyttäneen lääkärin kanssa.

Kentuckylainen hedelmällisyyslääkäri Panayiotis Zavos väitti vuonna 2009, että ihmisklooni oli tulossa: hänen mukaansa 11 kloonattua ihmisalkiota oli istutettu neljän naisen kohtuun nimeämättömässä paikassa. On epäselvää, tapahtuiko näin; yhtään lasta ei syntynyt.

Vaikka Zavos ei tällä hetkellä tee kloonaustutkimusta, hän kertoi yhä olevansa kiinnostunut ihmisen kopioimisesta. Hän ei suostunut sanomaan, mitä tarvitsisi käynnistääkseen työn uudelleen, jottei hukkuisi pyyntöihin.

”Toiminta voidaan käynnistää kuin katkaisijasta kääntämällä. Huomenna, jos tarve vaatii”, hän sanoi.

Vain muutamaa tuntia ennen keskusteluamme hän oli saanut puhelun saksalaiselta maksasyöpää sairastavalta naiselta, joka kysyi, voisiko hän tehdä itsestään kaksosen ja jättää kloonille omaisuutensa.

Tai vaihtoehtoisesti ottaa kloonilta maksan itselleen.

©2025 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Artikkeli on käännetty tekoälyn avulla.