Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Röörit auki!

Eikö ilma kulje nenässä? Yllättävä ja helppo keino voi lievittää tukkoisuutta – 5 vinkkiä

Nenä voi mennä tukkoon flunssan tai siitepölyallergian vuoksi. Paikallishoidot lievittävät oireita, mutta kaikki nenäsumutteet eivät sovi pitkäaikaiseen käyttöön.

27.4.2024 Apu

1. Tunnista allerginen nuha

Jos nenä on tukossa kesät talvet ja tukkoisuus voimistuu aamuisin tai lemmikkiä halaillessa, kyse on todennäköisesti ympärivuotisesta allergisesta nuhasta. Eläinten ohella sen toinen merkittävä aiheuttaja on pölypunkki. Kasvien siitepöly taas aiheuttaa kausiluonteista allergista nuhaa, joka oireilee tukkoisuuden lisäksi aivasteluna ja silmien kutinana. Siitepölyallergisista 90 prosenttia on herkistynyt koivun siitepölylle.

Sekä ympärivuotisessa että kausiluonteisessa allergisessa nuhassa kannattaa ensin kokeilla itsehoitokeinoja. Huuhtele molemmat sieraimet suolasuihkeella, kostuta sitten öljymäisellä suihkeella ja suhauta lopuksi sieraimiin nenäkortisonisuihketta. Huuhtele iltaisin hiukset siitepölystä. Toista nämä rutiinit aamuin illoin kuukauden ajan. Maltti on valttia, sillä menee muutamia päiviä, ennen kuin nenäkortisoni alkaa vaikuttaa.

Jos ympärivuotinen nuha hellittää, mutta oireet palaavat, on hyvä mennä lääkärin pakeille. Mikäli siitepölyallergian oireet toistuvat keväästä toiseen itsehoitokeinoista huolimatta, apua kannattaa hakea suoraan korva-, nenä- tai kurkkutautien tai keuhkotautien erikoislääkäriltä.

2. Käytä flunssassa sumutteita

Flunssan aikana nenä on usein voimakkaasti turvoksissa ja vuotaa. Silloin kannattaa tarttua ksylometatsoliinia sisältäviin nenäsumutteisiin. Ne supistavat nenän limakalvon verisuonia ja helpottavat näin turvotusta ja tukkoisuutta. Niitä ei kuitenkaan saa käyttää 5–7 päivää pidempään, sillä ne alkavat herkästi ylläpitää nenän tukkoisuutta.

Jos flunssaa ei ole, tukkoisuuteen voi kokeilla reseptittä saatavia, nenän limakalvon tulehdusta lievittäviä kortisonisuihkeita kuukauden ajan. Samanaikaisesti kannattaa käyttää myös kostuttavia nenäsuihkeita, sillä kortisoni kuivattaa limakalvoja.

Jos suihkeet auttavat hyvin, mutta oireet palaavat, on hyvä mennä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin juttusille. Tukkoisuutta voivat aiheuttaa myös nenän polyypit eli hyvänlaatuiset limakalvokasvaimet. Ne kiusaavat erityisesti ihmisiä, joilla on taipumusta pitkittyneisiin poskiontelotulehduksiin. Nenäpolyyppien hoitamiseen ja poistamiseen on monia tehokkaita keinoja.

3. Hyräile suu kiinni

Tukkoisuuden taltuttamiseen saattaa auttaa hieman yllättäväkin keino, nimittäin laulujen hyräily suu kiinni nenän kautta hengittäen. Hyräillessä nenän ilmavirtaus kasvaa ja typpioksidipitoisuus nousee. Asiaa on tutkittu muun muassa Tukholman Karoliinisessa sairaalassa. Tutkimuksissa on osoitettu, että typpioksidipitoisuuden nousu tuhoaa viruksia ja bakteereita tai hillitsee niiden lisääntymistä.

4. Huuhtele nenäkannulla

Nenä kannattaa huuhdella nenäkannulla ennen avaavan sumutteen tai kortisonisuihkeen käyttöä. Suolavesi huuhtelee eritteet ja epäpuhtaudet, kuten siitepölyn, ohentaa sitkeää limaa, pehmittää ja irrottaa karstaa sekä kosteuttaa nenän limakalvoja.

Täytä nenäkannu suolavedellä ja kaada vettä toiseen sieraimeen niin, että se valuu toisesta ulos. Kannua voi käyttää tukkoisimpina aikoina päivittäin.

5. Harkitse siedätyshoitoa

Allergisesta nuhasta kärsii noin viidesosa suomalaisista. Jos oireet ovat vaikeita ja nakertavat elämänlaatua vuodesta toiseen, kannattaa harkita siitepölysiedätyshoitoa. Se on pitkällä aikavälillä erinomainen ja turvallinen apu, jota on mahdollista saada julkisen terveydenhuollon kautta.

Hoito annetaan pistoksina tai kielenalustabletteina. Siitepölysiedätys kestää kolme vuotta ja tuo jopa 90 prosentille allergikoista merkittävän avun. Koivusiedätystabletit ovat tulossa laajempaan käyttöön lähiaikoina.

Myös eläinallergiaan on mahdollista saada siedätyshoitoa, mutta se on useimmiten maksettava itse.

Asiantuntija: lastenallergologian dosentti Marita Fallström, Mehiläinen pääkaupunkiseutu ja Tampereen yliopistollisen sairaalan allergiakeskus.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt