12 kamalaa minuuttia – Cooperin testi on suomalainen sukupolvikokemus, joka syntyi Neuvostoliiton pelosta

Omalle ikäpolvelleni, 40–50-vuotiaille suomalaisille, Cooperin testinä tunnettu kestävyyskuntokoe on perin tuttu.

Tein tätä juttua varten pienen epätieteellisen selvityksen. Kysyin Facebook-kavereiltani, kuinka monta kertaa heidän on ollut elämänsä aikana niin sanotusti pakko juosta Cooperin testi. Siis esimerkiksi peruskoulussa, lukiossa tai armeijassa.

Vastauksia tuli yli 60. Vain muutama vastaajista kertoi, ettei ollut joutunut koskaan juoksemaan Cooperia. Loput vastaajista, laajasti arvioiden itseni ikäisistä, kertoi että pakko-Cooper oli tullut eteen elämässä parista kerrasta jopa noin kymmeneen kertaa.

Minä ja ikätoverini satuimme syntymään maahan ja aikaan, jossa Cooperin testiin suhtauduttiin poikkeuksellisen intohimoisesti.

Alun perin Cooperin testi syntyi pelosta.

Ihmisten aerobisesta kunnosta kiinnostunut tohtori Kenneth Cooper teki 1960-luvulla töitä Yhdysvaltain ilmavoimille Lacklandin lentotukikohdassa.

Kylmä sota kävi noihin aikoihin melko kuumana. Yhdysvalloissa puhkesi säännöllisesti huoli siitä, että vastustaja, Neuvostoliitto, on päässyt salakavalasti jossain edelle. Siksi epäiltiin myös, että neuvostosotilas on timmimmässä kunnossa kuin yhdysvaltalainen vastineensa.

Jotta tämä oletettu ongelma voitiin korjata, piti saada selville, millaisessa kunnossa yhdysvaltalaiset sotilaat oikeasti olivat.

Ihmisen kestävyyskunnosta kertoo tarkasti maksimaalinen hapenottokyky. Sillä tarkoitetaan hengitys- ja verenkiertoelimistön kykyä kuljettaa happea ja lihasten kykyä käyttää tätä happea energiantuotantoon äärimmäisessä rasituksessa.

Jos hapenottokyky halutaan mitata mahdollisimman tarkasti, mitattava ihminen pitää panna juoksemaan maski päässä juoksumatolle. Maskissa pitää olla kiinni putki, joka vie testattavan uloshengitysilman laitteeseen, joka ilman analysoi.

Tällaisella systeemillä voi mitata kerrallaan yhden ihmisen hapenottokykyä. 1960-luvulla pelkästään Yhdysvaltain ilmavoimissa palveli 900 000 sotilasta. Juoksumattotesti oli tuollaisen massan mittaamiseen säälittävän tehoton.

Ongelman ratkaisi Kenneth Cooper. Hän kehitti ajatuksen 12 minuutin juoksusta, joka toisi testattavan riittävän lähelle äärirajoja, jotta maksimaalinen hapenottokyky selviäisi.

Ensimmäiset ihmiset, jotka pääsivät nauttimaan Cooperin testistä, olivat 115 ilmavoimien sotilasta. Kaupan päälle he joutuivat tekemään tarkan juoksumattotestin kolmen päivän sisällä Cooperin testistä.

Kun testien tulosta verrattiin, havaittiin, että Cooperin testin tarkkuus ei jäänyt kovin kauas suuritöisestä ja kalliista juoksumattotestistä.

Klassikko oli syntynyt.

Miksi Cooper valitsi testin kestoksi juuri 12 minuuttia? Yksiselitteistä vastausta ei kysymykseen tunnu löytyvän.

Ainakin testin pitää kestää niin pitkään, että kyseessä on nimenomaan kestävyyssuoritus. Se, että testissä pyritään juoksemaan mahdollisimman pitkälle tietyssä aikaraamissa varmistaa, että kyseessä on myös vauhdikas suoritus.

Mutta miksi 12 minuuttia? UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari kertoo kerran tavanneensakin Kenneth Cooperin. Vaikka testistäkin puhuttiin, sen kestosta ei.

Vasankari kuitenkin arvaa Cooperin puolesta:

Vähemmän kokeneelle juoksijalle voi olla vaikeaa tietää, millaista tahtia kykenee juoksemaan 12 minuuttia. Toinen siis lähtee liian lujaa ja sinnittelee raudan maku suussa loppuun, toinen lähtee liian varovasti ja saa turhan huonon tuloksen siksi.

12 minuutin kesto tasoittaa lähtötapojen eroja, arvelee Vasankari. Moni löytää oman tahtinsa suorituksen aikana.

Vasankari on itse entinen kestävyyskilpajuoksija. Ammattilaisellekaan Cooperin testi ei välttämättä ollut helppo, mutta sen tekemistä helpotti, kun tiesi, millaisella juoksutahdilla pääsee vaikkapa 4 000 metrin tulokseen.

Kuten pieni kyselynikin kertoi, Cooperin testi oli vielä jokin aikaa sitten hyvin suosittu Suomessa. Vasankari arvioikin, että väestömäärään suhteutettuna Suomi lienee ollut maailman Cooper-kärkimaita.

Kysyin myös 15-vuotiaalta tyttäreltäni, oliko hänen pitänyt juosta Cooperia. Vastaus oli ei, mutta samanikäiselle ikätoverille testi oli tehty.

Vasankarin käsitys on, että kouluissa Cooperin testi ei ole enää sääntö, kuten joskus aiempina vuosina. Ei se kokonaan poistunutkaan ole. Ylipäänsä koululiikunnassa on siirrytty suorituskyvyn mittaamisesta yksittäisen oppilaan liikuntakyvyn parantamisen suuntaan.

Sen sijaan Cooperin testin vahvimmassa linnakkeessa, Suomen puolustusvoimissa, se voi edelleen hyvin. Ensi vuonna tulee 50 vuotta siitä, kun testaamisesta tuli osa varusmiespalvelusta.

Armeijalle Cooper testinsä kehitti ja Vasankarin mielestä se sopii edelleen armeijalle hyvin. Kun pitää selvittää, miten hyvin suuri joukko ihmisiä kykenee liikkumaan jaloillaan ja kuljettamaan omat kilonsa, 12 minuutin inhottava juoksu toimii kuin tauti.

Meille muille testi on tuonut ainakin pysyviä muistoja, ottamatta kantaa niiden laatuun. Veikkaan, että itse muistan parhaan tulokseni, 2 850 metriä, niin pitkään kuin mitään ylipäätään muistan.

Lähteet: 50 Years of the Cooper 12-Minute Run, The Running Test That Has Tormented Sport’s Biggest Stars Turns 50, Maksimaalinen hapenottokyky kestävyyskunnon mittarina.

Mikä sinua askarruttaa? Mihin jännään kysymykseen tarvitset vastauksen? Laita sähköpostia osoitteeseen sammeli.heikkinen@a-lehdet.fi ja yritämme auttaa.