Tiesitkö, että Marianne-karkilla oli veli nimeltä Mikko ja että Merirosvoraha keksittiin Lappeenrannassa? Leena Kaurian karkkimuseo vie takavuosien karkkihyllyille

Voiko ihminen tehdä työuransa niin mukavassa työpaikassa, että eläkkeelle päästyä tekee mieli perustaa firmalle oma museo? Niin kävi lappeenrantalaiselle Leena Kaurialle. Lähes 30 vuoden karkkitehtaalla tehdyn työuran päätteeksi toimen nainen päätti pystyttää karkkimuseon. Tiettävästi Suomen ainoan.

Kauria moikkaa tottuneesti nuorta vartiointiliikkeen miestä tehtaan portilla Lappeenrannan Rakuunamäen kupeella ja jatkaa matkaansa kohti Chymoksen vanhan tehdasrakennuksen sivusiipeä. Se kätkee sisäänsä Kaurian elämäntyön. Vitriinien, seinien ja mappien täydeltä suomalaista teollisuus- ja brändihistoriaa.

– Aina kun tehtaan uusia työntekijöitä perehdytetään, saan kertoa heille myös historiasta ja esitellä museon. Tietävät sitten kuinka historiallisesti tärkeään taloon ovat tulleet töihin, kertoo Kauria. Yleisölle kokoelmat eivät ole auki, koska ne sijaitsevat porttien takana tarkasti vartioidulla tehdasalueella. Rakennuksen seinässä lukee nykyään Fazer, jonka hoteisiin Chymos päätyi yrityskaupassa 1993.

Kauria on luvannut päästää Apu-lehden lukijat kierrokselle karkkimuseoon. Ovea avatessaan jo vähän toppuuttelee.

– Ei tämä ole varsinainen museo, vaan enemmän historiallinen arkisto, hän sanoo. Tyynnyttely on tarpeetonta. Ovien takaa avautuu tunteisiin käyvä matka menneeseen. Tuttujen karkkien vanhoja kääreitä ja niiden mainoksia. Markkinoilta poistettujen tuotteiden pakkauksia. Kas tuossa on Iloinen Vesseli -kaakaojauheen rasia. Missä vaiheessa Aamunraikas appelsiinimehu oikein katosi hyllyiltä?

Kauria nostaa kaapin hyllyltä käteensä suuren lappeenrantaisen keksinnön eli Merirosvoraha-karkin alkuperäisen valumuotin.

– Näistä tuli tarpeettomia, kun lapset meinasivat tukehtua, kertoo Kauria. Vuonna 1977 oululainen lapsi popsi Merkkareita liian ahnaasti ja yksi lantti juuttui hänen kurkkuunsa. Lapsi pysyi hengissä, mutta muotteja päätettiin mediakohun seurauksena pienentää.

Merirosvorahoja painettiin naapurirakennuksessa kolmessa vuorossa ja se oli 80-luvulla Suomen myydyin irtokarkki. Chymoksella kulki muutenkin ja siitä kasvoi aikansa kovimpia bränditaloja Suomessa. Pantteri, Ässämix, Lontoo rae, Omar, Julia ja Marianne ovat yhä karkkimarkkinan arvokkaimpia tuotemerkkejä.

– Mariannen ulkoasulla haluttiin aikoinaan voittaa Fazerin sininen. Niin ei käynyt, vaan kummallekin oli tilaa, kertoo Kauria avatessaan yhtä lukuisista Marianne-kansioistaan. Sieltä löytyy hittikarkin sisartuotteiden vanhoja pakkauksia. Oli appelsiininmakuista AnneMaria, toffeetäytteistä Mariminttiä, lakritsiversiota ja pähkinänougatilla täytettyä vihreäraitaista Mikkoa. Mikko sai nimensä makeisosaston tuotepäällikön vastasyntyneen pojan mukaan.

Kaurian ansiosta nuo ja monet muut markkinoilta kadonneet tuotemerkit saavat unohduksen sijaan viettää ansaittuja eläkepäiviä omassa museossaan.

– Julia-konvehdilla oli sisarkarkki Romeo. Samaan perheeseen kuuluivat myös Antonius ja Kleopatra, kertoo Kauria esitellessään Chymoksen entisten myyntiedustajien suurta ylpeyttä. ”Maailman hienointa” myyntiedustajan laukkua, jossa värikkäät karkit avautuivat useammassa eri tasossa kauppiaan silmien eteen.

Kaurian omia suosikkeja kokoelmassa ovat vanhat pakkaukset. Päivittäistavaramarkkinassa on aina tiedetty, että lopulta se on kääre, joka ratkaisee, mihin kuluttajan käsi kaupassa käy. Chymoksen vuoden 1939 myyntiesitteissä painotettiin firman tuotteiden olevan aina ”aistikkaissa erikoispakkauksissa”.

Pula-aikana aistikkuus vaati kekseliäisyyttä. Pantteria myytiin ensimmäiset vuodet tulitikkurasian mallisessa pakkauksessa. Sodan jälkeinen toiveikkuus ja uteliaisuus kaukaisia maita kohtaan näkyi pakkaamisessa. Karkkien kylkiäisenä alkoi saada autojen, lentokoneiden, intiaanipäälliköiden ja Hollywood -tähtien kuvia. Muovin keksiminen laajensi kylkiäismarkkinan pieniin leluihin.

Pakkaukset olivat paljon mielikuvituksellisempia kuin nykyään. Joulumarkkinassa konvehdit myytiin pienellä lukolla varustetussa metallirasiassa. Pahvista taiteltiin karkkirasiat auton, junan tai talon muotoon. Creme Holland -toffee myytiin kartonkisessa 13 senttiä korkeassa tuulimyllyssä. Circus-karkkilaatikon pakkaus oli jo 50-luvulla toiminnallinen. Kaksikerroksisen pakkauksen sisäosaa liikuttamalla leijona muuttui kyljen kuvassa kirahviksi.

Firmojen toimintaa ohjasi leikkisyys ja halu erottautua. Toissijaista oli se, kuinka monta pakkausta voidaan pakata mahdollisimman tiiviisti standardikokoiseen rahtilaatikkoon.

– Ajatus logistisesta tehokkuudesta syntyi myöhemmin, Kauria sanoo. Äänessä taitaa kuulua pieni harmistus. Jotain arvokasta hävisi kun logistiikkainsinöörit pääsivät valtaan.

Patruunavetoisessa teollisuusyrityksessä uskallettiin aikoinaan olla ennakkoluulottomia myös tuotekehityksessä. Museossa oppii vaikkapa sen, että nykyään pakolliseksi muuttunut pullossa kiinnipysyvä muovikorkki keksittiin Lappeenrannassa jo 50-luvun lopussa. Samaan aikaan Chymos toi markkinoille energiajuoma Herkules Voimajuoman.

Vuonna 1991 Chymos toi markkinoille Suomen ensimmäiset mikroruoka-annokset. Bona Mikro -tuotteen ajatuksena oli, että lapset voivat lämmittää itse eineksensä koulusta kotiin tultuaan. Lanseeraus epäonnistui, vaikka tuote oli tiettävästi erittäin hyvä. Suomessa ei vaan ollut tuolloin riittävästi mikroaaltouuneja.

Kauria on firman naisia. Eikä haittaa vaikka omistaja on matkalla vaihtunut. Kauria kiittelee vuolaasti myös nykyomistajan museoprojektille osoittamaa tukea ja kannustusta. Museoprojektin lisäksi hän on kirjoittanut kolme kirjaa tehtaan historiasta ja toimii Chymoksen perinneyhdistyksen sihteerinä. Perinneyhdistyksen väki kohtaa vähintään kerran vuodessa Mariannen päivänä, missäs muuallakaan kuin Marianne-puistossa tehtaan naapurissa.

Lappeenranta saattaa olla maailman ainoa kaupunki, joka on omistanut kokonaisen puiston yhdelle karkille. Se kuvastaa sitä, kuinka ylpeitä Etelä-Karjalassa oltiin karkkitehtaasta. Ainakin joskus. Tehdas muuttui kuitenkin jollain tapaa itsestäänselvyydeksi ja Marianne-puistokin melkein unohtui.

Järkytys Lappeenrannassa oli suuri kun Fazer ilmoitti 2022 sulkevansa yli sata vuotta herkkuja valmistaneen tehtaan. Yli 400 ihmisen työpaikat olivat vaarassa. Vanhempi väki herkesi jopa muistelemaan aikoja, jolloin Chymos osti suoraan kaupunkilaisilta marjoja. Niitä vietiin tehtaan portille ämpäreissä polkupyörän tangolla.

– Kyllähän se sydämestä raapaisi, kun kuulin sulkemisesta, kertoi Kauria.

Lappeenrannassa ehdittiin jo laatia suunnitelma vanhan tehdasalueen hyödyntämisestä. Pöydällä oli muun muassa suunnitelma tehdä siitä monitoimikeskus, jossa olisi ollut näyttely- ja konserttitiloja sekä sisäliikuntakeskus. Kauria ehti ideoida Yleisradion haastattelussa tehdaskiinteistöön eteläkarjalaista elintarviketeollisuutta esittelevää museota.

Kaurian ja Lappeenrannan iloksi ideat saivat jäädä. Fazer perui äkisti sulkemispäätöksen kaksi vuotta sitten. Tyrmistys vaihtui epäuskoksi, joka muuttui orastavaksi tulevaisuususkoksi viimeistään, kun Fazer avasi kaupungin satamaan aivan uuden tehtaanmyymälän. Lappeenranta muisti taas olevansa karkkikaupunki.

Nyt Marianne-makeinen on nostettu visuaalisena elementtinä kaupungin markkinointiin ja se näkyy laajasti ulkomainonnassakin. Viime kevään SaiPa-huumassa Pantterilla oli oma roolinsa. Paikallisen jääkiekkojoukkueen kanssa samat värit jakavaa salmiakkia jaettiin jäähallilla. Hotelleissa asiakkaiden tyynylle jätettiin SaiPa-teemaisia Pantteri-pusseja.

Kaurian haaveena on muistuttaa kaupunkilaisia historiastaan muulloinkin kuin kriiseissä tai karnevaaleissa.

– Jos rahaa olisi määrättömästi niin perustaisin Lappeenrannan Linnoitukseen kokonaan uuden museon. Johonkin tyhjään rakennukseen ammattilaisten kanssa. Se kokoaisi yhteen Fazerin ja Chymoksen historiaa ja esittelisi laajemminkin eteläkarjalaista elintarviketeollisuutta, kuten Karjala-olutta, Karjaporttia, osuusmeijeriä ja monia leipomoita, hän sanoo ja jatkaa:

– Ihmisten pitäisi tietää oman seudun historiasta myös yritysten historiaa.