Ravintoloitsija Akseli Herlevin Naughty Burger -ketju laajenee koronasta huolimatta.
– Lahteen avataan vappuna ja Ouluun juhannuksen tienoilla ravintolat. Meillä on ollut vahva kasvuvisio jo monta vuotta. Korona on heikentänyt sitä, mutta kun kaikki muut lomauttavat tai lopettavat, nyt on meidän sauma kasvaa. Vaikka tilanne on ikävä ravintola-alalle, se myös avaa mahdollisuuksia, Herlevi pohtii.
Tällä hetkellä Herlevi näkyy suositussa Burgerimies-ohjelmassa Nelosella yhdessä Ossi-kaverinsa kanssa.
– Olemme Ossin kanssa oikeasti hyviä ystäviä, joten veikkaan, että meidän välinen kemia näkyy ruudussakin. Emme ole mitään näyttelijöitä vaan olemme kameran edessä ihan normaalisti.
Kaksikolla on sisäinen voimalause: ei kiinnosta pätkääkään.
– Se ei tarkoita, ettemme haluaisi tehdä kaikkea mahdollisimman hyvin, vaan sitä, että pystymme nauramaan itsellemme ja välillä voimme heittää vähän läskiksikin. Se on varmaan aitoudemme salaisuus. Meidän ei tarvitse esittää mitään.
Top Chef 2011 elää unelmaansa
Herlevi osallistui vuoden 2011 Top Chef -kilpailuun, voitti ja elää nyt unelmaansa.
– Mutta totta kai niitä tulee koko ajan lisää. Elämä on jatkuva pyrkimys jonnekin. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut näkemyksilleni tukea muilta, sillä yksin ei pärjää missään. Naughty Burger ei olisi tässä, jos meillä ei olisi niin hyvä henkilökunta. Nyt meillä on jo 110-115 ihmistä töissä. Ilman heitä ei olisi minuakaan.
Hän myös päätti jo yli 10 vuotta sitten, että ei tee enää ikinä mitään mistä ei tykkää.
– Ikävien ihmisten kanssa en tee myöskään mitään. Teen vain kivoja juttuja hyvien ihmisten kanssa.
Burgerimies tiistaisin Nelosella klo 20