BMW X5 vm. 2018 – Tämä ladattava hybridi ei ole mikään ekoauto, mutta komea se on

Kyllähän tämä malmikasa liikkuu, kun kaasua runttaa kunnolla. Jos akkua lataa ahkerasti, niin pienet pyrähdykset sujuvat pelkällä sähköllä. Kun sähkö loppuu, menovesi alkaa maistua.

Teksti Lauri Larmela

Kuvat Heidi Koivunen

23.3.2025 Tuulilasi

Kuluva talvi on ollut toistaiseksi mukavan leuto, ainakin eteläisessä Suomessa. Valon määrä lisääntyy jatkuvasti, ja tintit alkavat sirkuttaa, mutta kesään on silti matkaa. Päätimme saada kevättä rintaan ihan laillisen dopingin keinoin. Kas kun ottaa vähän komeampaa rautaa ajoon, niin kyllä rospuuton haasteet unohtuvat.

Käytössä oli pyöreät 30 000 euroa, ja tähtäimessä mikäs muukaan kuin kunnon katumaasturi. Emme olleet kiinnostuneita mistään pikkusöpöistä korealaisesta tai japanilasista tusinatuotteista, vaan sukelsimme suoraan sinne syvään päähän – piti saada BMW X5. Jostain kumman syystä nämä Bemut ovat melkein järjestään mustia. Kai tuo väri antaa kuskille sellaisen ainutlaatuisen voiman tunteen. Punainen pintahan olisi kovin neitimäinen.

Perinteisellä logiikalla toimivaa lämmityslaitetta on todella helppo käyttää.

Sopiva X5 löytyi SAKAn valikoimista helposti. Se oli tietysti musta, mutta sävy ei ollut se perinteinen hautausautoissa käytetty, vaan Ruby Black Metallic. En osaa sanoa, että mitä tuo termi täsmälleen tarkoittaa, mutta aika jännällä tavalla tämä BMW kiilteli. Kurkkaus sisään irrotti rapeat naurut: valkoista nahkaa. Mustan ulkopinnan ja valkoisen sisustuksen yhdistelmä on lievästi sanottuna pornografinen. Valkoinen ei tosin ollut enää ihan valkoista ainakaan kuljettajan penkissä. Oli taidettu istua farkuilla miljoona kertaa tuolle tuolille, koska nahan pinnassa oli sinisen sävyä.

Bemumme oli tuontitavaraa Saksasta, vuosimallia 2018. Siellä se oli rekisteröity ensi kerran kuitenkin vasta vuonna 2019. Suomen kilvet Äksään lyötiin kaksi vuotta sitten.

Auton hintalapussa luki 32 900 euroa, eli oikealla alueella oltiin. Bemun moottori tuotti meille kuitenkin vakavan pettymyksen. Keulalla oli kaksilitrainen nelosturbo, toki sähkömoottorilla ryyditettynä. Ladattava hybridi oli siis kyseessä. Meidän mielialaamme olisi sopinut paremmin suora kuutonen tai vaikka veekasi, mutta kaikkea ei voi aina saada samassa paketissa.

Autolla oli ajettu 145 000 kilometriä, ja sen historia on selvittävissä digitaalisen huoltokirjan avulla. Äksä tarjoaa hyvät tilat ja kuljettajalle avarat näkymät. Painoa autolla on 2,3 tonnia, eli ajotuntuma on jyhkeä. Jarrua saa painaa reippaasti, sillä tämä tonnikeiju rullaa kohti risteyksiä todella halukkaasti. Sähköistä toimintamatkaa luvataan 31 kilometriä. 20-25 km on ehkä se realistinen kantama – jos siis vaivautuu lataamaan.

Jalopuuta ja nahkaa. Se on sitä tyypillistä luksusta.

Herkut suussa

Jos ihan totta puhutaan, niin kyllä minulle BMW kelpaisi. Mutta jos saisin valita, en minä mitään X5:n tapaista korkeaa tuulenhalkaisijaa omaan talliini haluaisi. Jotain matalaa ja vähän vaarallista mieluiten. Vaikkapa alkuperäinen 323i jostain 1970-luvun lopulta olisi superhieno. Ajatelkaa nyt pientä Bemua, jonka keulallla on 2,3-litrainen suora kuutonen. Kyllä olisi tykki peli, vaikka varmaan vähän vikuri. En ole tuollaista koskaan päässyt ajamaan, mutta tätä mallia koskevat kaupunkilegendat ovat kyllä tuttuja.

M5 menisi tietysti myös aina. Vuonna 1999 teimme tuollaisella autolla pitkän lenkin Etelä-Ranskaan saakka. Auto oli samaan aikaan herkkä ja raju. Viisilitrainen kasi keulalla, eikä mitään turboja tai automaattilootia. Kyllä oli ihana syöttää menemään. Joko matalilla kierroksilla muristellen, tai kuuden tuhannen tuolla puolen vinkkelin yläsointuja kuunnellen.

– Lauri Larmela –