Bizzarrini Manta – Italialaista eleganssia vuodelta 1968 – lyhyt, matala ja leveä
Lamborghini Countach ja VW Golf juhlistivat juuri viisikymppisiään. Ennen niitä oli kuitenkin kiilamainen Manta.
Ah, ihana 60-luku. Elämä oli villin vapaata ja myös autot olivat pyöreälinjaisia. 60-luvun loppupuolella kaikki alkoi kuitenkin suoraviivaistua. Myös autot. Kukaan ei silti ollut valmistautunut siihen, mitä Italdesign-muotoilustudio ja Giorgetto Giugiaro esittelivät maailmalle lokakuussa 1968.
40 päivää (ja yötä)
Eletään syksyä 1968. Giorgetto Giugiaro on tehnyt itselleen jo nimeä Fiatilla, Bertonella ja Ghialla. Bertonella hän oli noussut jo vuonna 1959 muotoiluosaston johtajaksi. Giugiaro oli silloin vasta 21-vuotias.
Lyhyen Ghia-pestin jälkeen hän perustaa Italdesignin 13. helmikuuta 1968. Uusi studio tarvitsee mielellään tietysti lentävän lähdön, joten Giugiaro päättää tehdä jotain täysin erilaista.
Hän ostaa Ferrari 250 GTO:n ja Lamborghinin legendaarisen V12-moottorin suunnitelleelta italialaiselta insinööriltä, Giotti Bizzarrinilta, tämän Le Mansin 24 tunnin ajojen kilpa-auton, jonka päälle uusi konseptiauto mitä ilmeisemmin luodaan.
Mantan synnystä on useampi tarina, ja kukaan ei tunnu tai tahdo enää muistaa, miten kaikki aikoinaan tapahtui. Joissain tarinoissa koko kilpa-auton perusrakenne on käytetty Mantan pohjana, toisissa tarinoissa sen rakenteista on hyödynnetty vain osia.
Niin tai näin, Giugiaro haluaa esitellä konseptiautonsa Torinon autonäyttelyssä lokakuussa 1968. Se on silloin se paikka, jossa on tunnetusti paikalla koko automaailman kerma siihen aikaan. Aikaa näyttelyn alkuun on 40 päivää. Giugiaro on täyttänyt juuri 30 vuotta.
Hektisen ponnistuksen jälkeen syntyy… Manta. Kiilamainen, todella matala ja putkirungon päälle kasattu lasikuitukori. Mantan voimanlähteenä on Chevrolet Corvettesta lainattu 400-hevosvoimainen V8-moottori. Se sijaitsee kuskin takana, eli Manta on keskimoottorinen.
Ja 57 vuotta myöhemmin
Torinon jälkeen Manta on esillä vielä Tokiossa ja Los Angelesissa. Sen jälkeen se katoaa maailmankartalta vajaaksi 10 vuodeksi, löytyy uudestaan Genovan tullista, kunnostetaan, kiertää klassikkonäyttelyissä – ja katoaa taas.
Sillä on ollut ainakin italialainen, ruotsalainen ja kaksi amerikkalaista omistajaa. Viimeksi se oli esillä vuonna 2018 Geneven autonäyttelyssä. Sen jälkeen siitä ei ole kuulunut mitään.
Kunnes nyt. Tuulilasi sai mahdollisuuden päästä tutustumaan autoon 57 vuotta sen valmistumisen jälkeen.
Kun mintunvihreä Manta rullaa ulos hallista, on vaikea uskoa, miltä aikakaudelta se on. Näky on vaikuttava. Absurdi. Silmät näkevät, mutta aivoissa lyö jotenkin tyhjää. Manta on kuin suuri tähti; ei välttämättä koolla pilattu, mutta kuitenkin elämää suurempi.
Mantalla on pituutta vain 4,13 metriä. Sen korkeus on ainoastaan 1,09 metriä, mikä tekee mittasuhteiden hahmottamisesta vaikeaa – kuten tekee myös 1,86 metrin leveys.
Jälkimmäinen selittyy, kun ovi avataan. Ja ei, ne eivät avaudu saksimaisesti tai muutenkaan erikoisesti.
Sisällä on kolme istumapaikkaa. Kuski istuu keskellä, ja matkustajat hänen molemmilla puolillaan. Ratkaisu on erikoinen, mutta ei ennennäkemätön edes 1960-luvun lopulla.
Puristinen
Mantan mataluuden johdosta sen sisälle asettaudutaan kuten Lamborghineihin, eli takapuoli edellä. Leveä kynnys tekee tosin tästäkin toimenpiteestä hieman haastavan.
Ohjaamo on askeettinen, kuten vanhalta konseptiautolta saattaa odottaa. Ei ensimmäinen Countach-protokaan ollut tämän kummoisempi. Ohjauspylvään kotelo työntyy keskeltä kojelautaa kuin itse miehuuden symboli. EuroNCAP:n testaajat raapisivat päätään. Kaksipuolainen ratti on pieni ja luo sporttisen vaikutelman. Se on hienosti muotoiltu ja siro. Turvatyynyjä ei vielä 60-luvulla tarvittu.
Mittarit on jaettu ohjauspylvään molemmin puolin. Oikealla on kierroslukumittari sekä veden lämpötilan ja polttoaineen määrän kertovat mittarit. Vasemmalta löytyvät öljyn tilan kertovat mittarit sekä nopeusmittari.
Varsinaista keskikonsolia ei ole, koska kuski istuu sen paikalla. Vaihdekeppi on kuskin istuimen oikealla puolella, mikä ei välttämättä ole ergonomisesti se paras paikka. Manuaaliaskissa on viisi pykälää. Laatikko on ZF:n käsialaa.
Sisällä on – yksin istuttaessa – avaraa. Ja uskomattoman valoisaa. Tuulilasi on iso, mutta erittäin loivassa 15 asteen kulmassa. Se rajoittaa luonnollisesti näkyvyyttä. Matkakuskin otsa on samalla korkeudella kuin jyhkeässä katumaasturissa kuskin peffa. Katto lähtee kaartumaan kuskin pään kohdalta, edes niskatuille ei ole tilaa.
Yksityiskohdissa näkyy myös se, että Manta on tehty kiireellä. Hätkähdyttäminen on saavutettu jo auton ulkokuorella, sisälle ei ole tarvittu ylimääräisiä härpäkkeita ja jippoja. Kaikki kytkimet, yhteensä kuusi vipusellaista valoille, pyyhkimille yms. sijaitsevat vaihdekepin edessä.
Autoradiota ei ole, eikä sitä tarvita, historian havina riittää.
Kiilan jälkeläiset
On aika ujuttautua ulos autosta ja kiertää vielä kerran sen ympäri. Kiilamainen matala muoto on mahdollinen vain koska moottori sijaitsee ohjaamon takana. Korin muoto alkaa keulasta ja jatkuu yhtenä kaarevana viivana perään asti. Ennen Mantaa oli totuttu siihen, että autossa oli keula, matkustamo ja perä. Manta on yksi kokonaisuus, jonka sisään kaikki on pakattu.
Myöhemmin Giugiaro jatkoi suoraviivaisella tyylillään, mutta hieman vähemmän radikaalissa muodossa. Syntyivät Volkswagenit Golf ja Scirocco. Myös ikinuori Fiat Panda on Giugiaron käsialaa. Erikoisempaa muotoilugenreä jatkoivat puolestaan sellaiset autot kuin Maserati Bora ja DeLorean DMC-12. Lisäksi Manta on inspiroinut lukemattomia automuotoilijoita tekemään ja kokeilemaan jotain erilaista.
Nykyistä autogenreä katseltaessa samanlaiselle ravistelulle olisi taas paikkansa.
