Apu

Markus Leikola: Suomi lähentyi Yhdysvaltoja ja astui Naton ja Ei-Naton väliselle kolmannelle tielle – Mitä Yhdysvallat tästä hyötyy?

Markus Leikola: Suomi lähentyi Yhdysvaltoja ja astui Naton ja Ei-Naton väliselle kolmannelle tielle – Mitä Yhdysvallat tästä hyötyy?
Suomalaisilla on havaintoaineistoa, jota ei Natolla ja USA:lla ole sekä kykyä analysoida sitä. Kahdenvälisen lähentymisen myötä niin Suomen kuin lännenkin kyky Venäjää kohenee entisestään, kirjoittaa Markus Leikola kolumnissaan.
Julkaistu: 7.3.2022

Presidentti Sauli Niinistön Washingtonissa perjantaina käynnistämä prosessi on jättänyt monet suomalaiset epätietoisuuden ja hämmennyksen valtaan – pääasiassa sen tähden, että kotimaista keskustelua samoin kuin mielipidetiedusteluja on hallinnut juupas-eipäs-keskustelu Nato-jäsenyydestä.

Asiantuntevat lähteet kehottavat vertaamaan Suomelle nyt rakennettavaa uutta USA:n suhdetta lähinnä siihen suhteeseen, joka USA:lla ja Israelilla on keskenään: tiivistä ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa (jos tällainen muinaiselta kuulostava sanayhdistelmä sallitaan). Suhde on leimallisesti kahdenvälinen, siinä on hyvin monia eri osakokonaisuuksia ja se perustuu asioihin, joista molemmat hyötyvät.

Tästä päästään siihen kysymykseen, jota julkisessa keskustelussa ei myöskään ole esiintynyt: mitä hyötyä USA:lle on tällaisesta uudesta suhteesta Suomeen? Setä Samuli ei tähänkään asti ole ollut maailmanpolitiikassa Joulupukki eikä ole nytkään, vaikka Ukrainan tueksi ryhmittyneellä sekalaisella maajoukolla on enimmäkseen melko yhtenäinen arvopohja.

Yhdysvalloista jos mistä tiedetään kuitenkin, että ei tarvita kuin muutaman vaa’ankieliosavaltion heilahdus neljän vuoden välein, ja vanhat arvot lentävät kaaressa roskakoppaan uusien tai vielä vanhempien tieltä. Jos tarkkoja ollaan, USA:n koko kahden ja puolen vuosisadan historia on ollut yhtä aaltoliikettä Atlantin ylittävän yhteistyöhakuisuuden sekä omiin nurkkiin käpertymisen välillä.

Viikonloppuna tuli julki myös Donald Trumpin entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin kertoma tieto, jonka mukaan Trump suunnitteli irrottavansa USA:n Natosta toisella presidenttikaudellaan. Älkäämme sanoko: jos hän olisi saanut toisen kauden, sillä on liian varhaista ennakoida vielä USA:n vuoden 2024 presidentinvaalien tulosta…

Ei ole sattumaa, että Niinistö tapasi Washingtonissa Joe Bidenin lisäksi myös CIA:n pääjohtajan Bill Burnsin.
Markus Leikola

Niinistön julkistama prosessi tarkoittaa sitä, että sadat virkamiehet alkavat nyt istua Washingtonissa ja Helsingissä samoissa pöydissä hiomassa yksityiskohtia siitä, mitä ryhdytään tekemään yhdessä. Vaikuttaa todennäköiseltä, että samoihin pöytiin tulee myös Ruotsi kolmanneksi osapuoleksi, ainakin osaan pöydistä, ja joihinkin lisäksi vielä Norja, Tanska ja Saksa, mahdollisesti Iso-Britanniakin, jotka toki ovat jo Nato-jäseniä ennestään, joihinkin mahdollisesti myös Baltian maat.

Suomi tukee Yhdysvaltojen tiedustelua

Osa-alueita eri pöydille ovat ainakin tiedustelutieto, puolustusmateriaali – käsittäen niin asehankintoja kuin muutakin materiaalia sekä huoltovarmuus ja kauppapolitiikka. Useiden eri viikonlopun aikana käymieni keskustelujen perusteella tiedustelupöytä on näistä selvästi tärkein ja myös vastaus kysymykseen, mitä annettavaa meillä on Yhdysvalloille.

Suomalaisilla on sekä havaintoaineistoa, jota ei Natolla ja USA:lla ole, että kykyä analysoida yhdistämällä erilaisia tiedonpalasia toisiinsa. Kun kummankin puolen data, analysointimenetelmät ja osaajat tuodaan yhteen, niin Suomen kuin lännenkin kyky lukea, mitä Venäjällä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa, kohenee entisestään.

Ja niille, jotka ovat suomalaiskansallisessa itsepiehtaroinnissa kiiruhtaneet tuomitsemaan suomalaisen Venäjä-osaamisen olemattoman heikoksi, kannattaa kertoa terveisiä amerikkalaiselta tiedusteluväeltä, jotka arvostavat suuresti mahdollisuutta päästä lähempiin tekemisiin suomalaisen siviili- ja sotilastiedustelun kanssa. Ei ole myöskään sattumaa, että Niinistö tapasi Washingtonissa Joe Bidenin lisäksi myös CIA:n pääjohtajan Bill Burnsin.

Tätä vauhtia seuraavassa Mission Impossible-, Jack Ryan- tai James Bond -elokuvassa käsikirjoittajien on jo oman uskottavuutensakin vuoksi vilautettava muutamaa suomalaisagenttia siellä, missä vastapuolen juonia puretaan auki.

Kun kisassa uudeksi ilmatorjuntakalustoksi loppusuoralla on kaksi israelilaista tarjoajaa, on varsin todennäköistä, että ne sisältävät myös amerikkalaista teknologiaa, jonka vientiin tarvitaan lupa Washingtonista.
Markus Leikola

Ukrainan sota on näyttänyt, että jos Venäjä alkaa kärrätä isompaa määrää sotakalustoa ja miehiä jonnekin rajojensa läheisyyteen tai unohtelee niitä sinne sotaharjoituksen jälkeen, koko maailma katselee sitä taivaalta. Satelliittikuvien lisäksi ammattilaisilla on paljon muutakin dataa, mitä he seuraavat. Mutta niin kauan kuin meidän 1 300 kilometrin itärajallamme ei ole havaittavissa mitään ihmeempää kuin muutama puolta vaihtava susilauma, ei mitään välitöntä uhkaa ole.

Uhkien muodostumisen mallinnus ja ennakointi tulee olemaan tämän prosessin kuluessa – joka täydentyy myös uusimman teknologisen kehityksen mennessä aina eteenpäin – siten, että valtiojohto voi vakuutella asiaintilaa kansalaisilleen aiempaa leveämmin hartein. Koska se tiedetään vielä aiempaakin varmemmin.

Puolustusmateriaalit, huoltovarmuus ja kauppapolitiikka

Jos ensimmäinen pöytä on tiedustelu, toisessa ovat puolustusmateriaalit. Asejärjestelmämme nojaavat jo nyt vahvasti länteen. Mutta kun esimerkiksi kisassa uudeksi ilmatorjuntakalustoksi loppusuoralla on kaksi israelilaista tarjoajaa, on varsin todennäköistä, että ne sisältävät myös amerikkalaista teknologiaa, jonka vientiin tarvitaan lupa Washingtonista.

Jatkossa tällaiset asiat hoituvat rutiininomaisesti pikavauhtia. Ja lisäksi vaikkapa suomalainen elektroniikkaosaaminen voi päästä osaksi amerikkalaista puolustustarvikevalmistusta.

Kolmannessa pöydässä on todennäköisesti huoltovarmuus ja kauppapolitiikka. Se tarkoittaa paitsi kriisitilanteessa siviiliväestön huollon turvaamista, myös yhteistyötä sotilaslogistiikan alueella. Ei vain Suomessa, vaan Suomen kautta esimerkiksi arktiselle alueelle, jossa yhteistyökumppanina on myös Nato-maa Norja, tai etelämmäs Baltiaan, jossa Viro, Latvia ja Liettua ovat Nato-maita.

Kauppapolitiikassa tärkeää on turvata strategisten materiaalien kuten harvinaisten maametallien saanti, joita tarvitaan mitä moninaisimpiin puolustuskykyä, materiaalin valmistusta ja kuljetusvalmiutta ylläpitäviin tarkoituksiin.

EU on tuonut lähes kaikki harvinaiset maametallit – joita tarvitaan mm. akkujen valmistamiseen – Kiinasta ja ennätti solmia viime kesänä kumppanuussopimuksen Ukrainan kanssa, jossa Kiina-riippuvuuttamme oltaisiin vähennetty lisäämällä 21 yhteensä 30 eri metallilajista tuontia Ukrainasta.

Ukrainan kaivannaisia ei hyödynnetä vähään aikaan sattuneesta syystä ja vaikka EU:ssakin etsitään kuumeisesti uusia, korvaavia lähteitä, ei haittaa vaikka meillä olisi tämäkin pöytä istuttavissamme. Maailmankaupan pelisäännöt muuttuvat koko ajan ja mitä useammissa pöydissä olemme mukana, sen paremmin varmistamme omat tavoitteemme. Niin eurooppalaisina kuin Suomena.

Suomi luopui puolueettomuudesta EU-jäsenyyden myötä

Tapahtumassa on siis paljon. Puolueettomuudesta Suomi luopui jo neljännesvuosisata sitten EU-jäsenyyden myötä – ja Ukrainan kysymyksessä emme todellakaan ole puolueettomia. Tämä on jo nyt ensimmäinen kerta kahdeksaan vuosikymmeneen, kun olemme asettuneet näin jyrkästi itänaapurillemme vastakkaiseen leiriin.

Merkitseekö tämä nyt myös liittoutumattomuuden loppua? Se on vähän näkökulmakysymys. Vähintäänkin olemme vähemmän liittoutumattomia kuin ennen.

Tässä tiessä on monta etua verrattuna Nato-jäsenyysneuvottelujen käynnistämiseen. Ensinnäkin silloin pitäisi neuvotella kuukausikaupalla valtavasta kokonaisuudesta erilaisia asioita. Nato-jäsenyyksiä on kaiken lisäksi erilaisia. Isoin kysymys on, hyväksyisimmekö ydinaseita alueellemme? Entä sotilastukikohtia? Kun aletaan erittelemään kysymyksiä näin, ei saada tulokseksi enää kaikki tai ei mitään, vaan lukemattomia eri kyllän ja ein sävyjä, eniten varmaan kyllämuttia.

Näiden asioiden selvittely ja koko paketin vieminen sekä Suomen eduskunnan että kolmenkymmenen Nato-maan eduskunnan käsittelyyn vie aikaa ja vaikka lopputulos olisi todennäköisesti hyväksyminen kaikissa, poliittiselle pelille jää sijansa. Emme varmaan olisi innoissamme, jos jokin Naton lilliputtijäsenvaltio näkisi mahdollisuuden alkaa kiristää itselleen erityisetuja hintana Suomen hyväksymisestä.

Nyt valitulla tiellä sen sijaan hihat kääritään ylös maanantaina ja päätöksiä voidaan lyödä kahden kesken tiskiin sitä mukaa kuin kussakin pöydässä tulee valmista. Isompia tai pienempiä kokonaisuuksia, Ruotsin tai muiden kumppanien kanssa tai sitten ihan vain jenkkien kanssa kahteen pekkaan.

Ja ei ole täysin vähäarvoista sekään, että kun itänaapuri on missä pysyy ja sen toiseksi suurin kaupunki Pietari edelleen aivan Suomen rajan takana, me emme anna Putinille ensimmäistäkään syytä väittää, että näiden ratkaisujen seurauksena Nato työntyi heidän rajoilleen.

Amerikan kotka on nyt Suomen leijonan kanssa yhdessä kiikaroimassa Venäjän kaksipäisen kotkan liikkeitä, mikä muistetaan niin Washingtonissa kuin Moskovassakin.
Markus Leikola

CIA-johtaja Burns, jonka kanssa Niinistö viime perjantaina söi aamiaista Washingtonissa, on myös maansa entinen Moskovan-lähettiläs, joka on varoittanut maansa johtajia Venäjän allergiasta Ukrainan ja Georgian Nato-puheille jo paljon ennen Putinin kautta. Epäilemättä Burnsin ja Niinistön keskustelunaiheena on ollut myös arviot Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista – vaikka Suomi kuinka tekeekin päätöksensä itse eikä ole Ukraina, Viro eikä Ruotsi.

Ei niin, että meidän jäsenyysvaihtoehtoamme olisi edelleenkään siirretty syrjään. Ja tärkeää onkin, että kaikki tietävät sen yhä olevan mahdollista. Mutta Amerikan kotka on nyt Suomen leijonan kanssa yhdessä kiikaroimassa Venäjän kaksipäisen kotkan liikkeitä, mikä muistetaan niin Washingtonissa kuin Moskovassakin. Se antaa myös lisää aikaa tarkkailla, mikä kaikki on tarpeen.

Iso askel on nyt otettu, ja se on rivakka sekä joustava. Aika näyttää, onko se myös riittävä. Siitä on kuitenkin enää hiirenaskel, ei kukonaskel, vielä eteenpäin, jos tarve siltä näyttää.

3 kommenttia