Apu

Avustajakoirista vihdoin julkisen terveydenhuollon toimintaa – ”Kun koiraa ei ollut, yksin asuessa oli jotenkin turvaton olo”

Avustajakoirista vihdoin julkisen terveydenhuollon toimintaa – ”Kun koiraa ei ollut, yksin asuessa oli jotenkin turvaton olo”
Ennen kuin avustajakoira aloittaa vammaisen ihmisen apulaisena, se käy vaativan ammattikoulun, jossa vitsaa säästellään niin tarkkaan, ettei sitä käytetä lainkaan.
Julkaistu: 8.1.2022

Jos laitilalainen Nora Hällynen säpsähtää sydän­yöllä hereille, vierestä kuuluva kuorsaus rauhoittaa hänet nopeasti. Siinä tuhisee vaalea labradorinnoutaja Omppu, virallinen avustajakoira ja Hällysen itsenäisemmän elämän takaaja. Jos Omppu vetelee sikeitä noin hartaasti, toden­näköisesti asiat ovat kohtuullisesti mallillaan.

– Kun koiraa ei pariin vuoteen ollut, yksin asuessa oli jo­tenkin turvaton olo. Olin edellisen avustajakoiran kanssa tottunut siihen, että koira aina varoittaa, Hällynen muistelee.

Hällynen ja Omppu ovat tutustuneet toisiinsa nyt parin kuukauden ajan. Koiran nappisilmät seuraavat herkeämättä Hällysen puuhailua keittiössä. Kun haarukka lipsahtaa lattialle, Omppu on kärppänä paikalla nostamassa sitä. Riemastuneen koiran häntä vispaa, koska se tietää saavansa namipalan palkinnoksi.

– Olen huomannut, että jos palkitseminen vahingossa unohtuu, seuraavalla kerralla Omppu ei niin helposti enää teekään. Olemme kavereiden kanssa nauraneet, että kuka sitä ilman palkkaa töitä tekisi, Hällynen hymyilee.

Nora Hällysen avustajakoira Omppu osaa laittaa valot päälle katkaisijasta. Työ on sille leikkiä, josta saa herkkupalkkion.

Omppu kulkee emännän rinnalla ilman hihnaa

Laitilan keskustassa Hällynen ja Omppu ovat jo tuttu parivaljakko. Omppu kulkee itsenäisesti rinnalla liivi päällä mutta ilman talutusnuoraa. Se hämmästyttää ihmisiä, ja moni on tullut Hällyselle sanomaan, eikö tämä tiedä, etteivät koirat saa kulkea vapaana. Avustajakoira saa, ja se tulee kaikkialle omistajansa mukaan. Tosin Hällysen edellinen avustajakoira Meri otti tilaisuuden tullen erivapauksia.

– Tuosta paikallisesta baarista tarjoilijat toivat sen kesällä monta kertaa: ”Tämä on varmaan sinun.” Tällaisella pienellä paikkakunnalla on se hyvä puoli, että kaikki tuntevat toisensa. Minä olen seudulla ainoa, jolla on avustajakoira, Hällynen hymyilee.

Kun Omppu ja Hällynen tulevat kotiin, Omppu sulkee ulko-oven vetämällä narusta, sytyttää valot katkai­simesta ja auttaa takin emäntänsä päältä. Ilman Omppua Hällynen olisi paljon enemmän muiden ihmisten avun varassa.

– Tykkään ihmisistä, mutta jossakin vaiheessa tulee raja vastaan: en välttämättä halua, että täällä ravaa jatkuvasti vieraita ihmisiä auttamassa ja tekemässä. Nyt ei tarvitse aina soitella, että tulisitko auttamaan. Koira tuo omaa rauhaa ja itsenäisyyttä.

Nora Hällynen tarvitsee apua oven sulkemiseen, joten Omppu hoitaa homman.

Omppu on harvinainen ammattilainen. Suomessa työskentelee vain noin 60 avustajakoiraa fyysisesti vammaisten tai toimintarajoitteisten ihmisten päivittäisenä apuna.

Tilanne saattaa lähivuosina muuttua, sillä eduskunnan apulaisoikeusasiamies linjasi viime vuoden keväällä, että avustajakoira on apuväline, joka kuuluu julkisen terveydenhuollon vastuulle.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän määrittelemään avustajakoirien luovutusperusteet vuoden 2022 loppuun mennessä. Käytännössä avustajakoirien myöntämisestä tulevat päättämään soteuudistuksen jälkeen hyvinvointialueet.

Avustajakoira Omppu puhuu etupäässä koiraa, mutta ymmärtää myös suomea.

– Noin 150–200 koiraa voisi ehkä täyttää tarpeen, eli kaksin- tai kolminkertainen määrä avustajakoiria tarvittaisiin nykyiseen verrattuna, sanoo kuntoutusasiantuntija Hannu Kapanen Invalidiliitosta.

Invalidiliitto on hallinnoinut avustajakoiratoimintaa neljännesvuosisadan ajan. Kapanen kertoo, että kaksi vuotta koulutettu ja tiukat testit läpäissyt avustajakoira maksaa noin 20 000 euroa, kun Invalidiliitto sen ostaa. Kun koira työskentelee kymmenen vuotta, kokonaiskustannus kipuaa noin 45 000 euroon. Invalidiliitto huolehtii koiran aiheuttamista kustannuksista kuten ruuasta ja eläinlääkärikuluista.

– Päivää kohti kulut ovat noin 15 euroa. Sillä summalla koira on töissä 24/7, kun samalla rahalla henkilökohtainen avustaja olisi töissä vajaan tunnin. Hintaa voi siis miettiä monelta kannalta, Kapanen sanoo.

Avustajakoira vähentää yksinäisyyttä

Avustajakoira ei silti korvaa henkilökohtaista avustajaa, vaan täydentää tämän työtä. Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2019 valmistunut tutkimus osoitti, että avustajakoiran saaneet olivat pitkälti tyytyväisiä avun kokonaismäärään, kun taas avustajakoiraa vasta jonottavat ihmiset tunsivat saavansa liian vähän apua. Avustajakoira lisäsi pärjäämisen ja turvallisuuden tunnetta ja vähensi yksinäisyyttä ja jopa kipuja.

Kapanen on tyytyväinen, että avustajakoiratoiminnan rahoitus vakinaistuu. Tähän asti koirat on rahoitettu Invalidiliiton kautta pääosin veikkausvaroin ja myös lahjoitusvaroin. Vaikka koiran koulutus kestää pari vuotta, Invalidiliitto on saanut valtion rahoituksen vain vuodeksi kerrallaan. Kaikille tarvitsijoille ei ole riittänyt varoja.

– Hyvinvointialueilla jatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta tulee toivon mukaan enemmän. Uskon, että saamme enemmän kasvattajia ja että sitä kautta koirien määrää voidaan lisätä, Kapanen sanoo.

Nelikuukautinen Elli osaa jo seistä tyynyllä, kun Elina Kuokkanen kouluttaa.

Koulutus perustuu palkitsemiseen

Eniten avustajakoiria valmistuu Kemiönsaarella koulutusyhtiö Axxellin Brusabyn Avustajakoirakoulussa.

Oven avaajaa kohtaa korvia huumaava haukunta, kun Elli, Armas, Yedi ja Zenja kertovat, että joku tulee. Eläintenkouluttaja Elina Kuokkanen juttelee koirille rauhoittavasti, ja pian ne kaikki keskittyvät odottamaan innokkaasti: joko kohta treenataan?

Kaksivuotias Zenja opettelee tänään tosi vaikeaa taitoa: rauhassa odottamista.

Zenjan pitäisi jaksaa olla hiljaa vierellä, kun hänen tuleva ihmisensä on oppitunnilla, töissä tai vaikka istuskelee kahvilassa jutellen.

Haaste tuntuu Zenjasta aika vaikealta. Häntä vispaa, ja välillä kuonosta karkaa pieni vingahdus. Onneksi Kuokkanen palkitsee Zenjan kovan yrittämisen tiheään tahtiin herkkunappuloilla.

– Kaikki perustuu palkitsemiseen. Palkintoja ovat ruoka, kehut ja huomio, Kuokkanen kertoo.

Kaapinovissa ja valokatkaisijoissa on siniset täplät. Kuokkanen avaa kaapinoven ja sanoo: ”Kiinni.” Ovi on työnnetty koiranhuonolla kiinni nopeammin, kuin ihminen ehtii ajatella. Ja taas tulee herkkunappuloita. Niitä tulee päivän mittaan tosi paljon.

Biokemian tutkija vaihtoi alaa

Kuokkanen kertoo työskennelleensä biokemistinä yliopistolla toistakymmentä vuotta, mutta halunneensa vaihtaa alaa. Hän suoritti Brusabyssä eläintenkouluttajatutkinnon ja jäi opintojen jälkeen sinne töihin.

– Tässä tarvitaan samoja taitoja kuin tutkijana, on oltava luova. Kun koiraa kouluttaa, täytyy keksiä ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin. Olin tutkijana aika stressaantunut, mutta nyt en lainkaan, Kuokkanen sanoo.

Hänelle on tärkeää tuntea, että hän tekee merkityksellistä työtä.

– Merkitys tulee siitä, että tietää näiden koirien olevan valtavan tärkeitä niille ihmisille, joita ne tulevat avustamaan.

Zenjalta sujuu kaapinoven sulkeminen. Elina Kuokkanen tekee pienen naksausäänen punaisella äänenantovälineellä, josta Zenja tietää, että oikein meni. Ja taas saadaan herkkuja.
Armakselta menee hermo, kun pitää odotella omaa vuoroa.

Kuokkaselle on tärkeää sekin, että Avustajakoirakoululla koiria saa kouluttaa juuri niin kunnianhimoisesti kuin haluaa. Käytössä ovat uudet menetelmät, jotka perustuvat positiiviseen palkitsemiseen onnistumisesta ja hyvästä yrittämisestä. Koiria ei toruta eikä rangaista.

– En tekisi tätä, jos täällä toimittaisiin toisin. Tämä työ on omien arvojeni mukaista, Elina Kuokkanen sanoo.

Vaikka ulkona on hyytävä pakkanen, Yedi kulkee säntillisesti Kuokkasen vierellä – ainakin jonkin aikaa. Sitten pientareelta löytyy mielenkiintoisia tuoksuja, joita on ihan pakko käydä edes hiukan nuuhkimassa. Kuokkanen tekee havaintoja ja miettii, että tätä on näköjään vielä Yedin kanssa harjoiteltava.

Silti näky maaseudun idyllisellä maantiellä on erikoinen: siinä kävelevät tien sivussa ihminen ja koira, mutta jotakin puuttuu – välissä ei ole minkäänlaista talutus­nuoraa.

Kokenut Yedi osaa avata oven kädensijasta vetämällä. Elina Kuokkanen valvoo suoritusta.

Koiraopiskelija koettelee kotiväen kärsivällisyyttä

Avustuskoirakoulun koirat ovat kotoisin Brusabyn omasta kennelistä, mutta se ei ole erillinen rakennus. Siitoskoirat asuvat yhteistyöperheissä, ja yksi pentue tulee sopimuksen mukaan koululle. Siitä valikoidaan sopivat pennut joko jatkamaan sukua, kotikoiriksi perheisiin tai koulutettaviksi avustajakoiriksi.

Avustajakoiriksi koulutettavat koirat asuvat koulun omien opiskelijoiden kanssa perheissä ja lähiopetusjaksojen aikana koululla. Axxell maksaa koirien tarvikkeet ja kulut.

Neljän kuukauden ikäinen Elli asuu Helsingissä Elisabeth Langinauerin perheessä.

– Tämä tuli vähän yllätyksenä. Kun Elli ei oikein pärjännyt nuoriso-opiskelijan kanssa, tuli kysely meidän aikuisopiskelijaryhmällemme, haluaisiko joku ottaa hänet. Sitten sain Ellin, Langinauer hymyilee ja kertoo, että kuukauden kestänyt yhteiselo on ollut rentoa tutustumista ilman suurempaa treenaamista.

– Tosin hermot ovat pinnassa, kun kymmenettä kertaa saa ottaa kenkiä pois suusta. Tai jos käy saunassa tai vessassa, miettii vain, mitä tavaroita se nyt syö, Langinauer nauraa.

Elli viettää Elisabeth Langinauerin perheessä vuoden päivät.

– Kaikki haluavat tietää, miten pystyn luopumaan hänestä. En mieti sitä vielä. Yritän ajatella sen niin, että teen työtä jollekulle toiselle. Hän on työkoira, ei minun omani. Joku muu tarvitsee häntä enemmän kuin minä. Toivottavasti hän läpäisee testit, jotta joku saisi hänestä hyvän avustajakoiran, Langinauer miettii.

Elli asuu koulutus­aikansa Elisabeth Langinauerin luona.

Puolet koirakoulun oppilaista pääsee avustajakoiraksi

Noin puolet Brusabyn avustajakoirakoulun koirista läpäisee lopulta avustajakoiratestit. Jos koira ei selviydy niistä, sitä tarjotaan ostettavaksi perheeseen, jossa se on kasvanut, tai se jatkaa esimerkiksi toimintaterapeutin avuksi kasvatus- ja kuntoutus­työhön.

Testeistä suoriutunut koira taas muuttaa avustettavan ihmisensä luo.

– Ne ovat tunteellisia päiviä. Ihmiset yleensä itkevät, kun koiran haen ja itkevät kun koiran tuon, kertoo vastaava avustajakoirakouluttaja Jaana Karppinen.

Lähtöperheissä ovat vastassa koko perheen tunteet, ja toisaalta avustajakoiran saaminen pitkän odotuksen jälkeen nostaa uuden omistajan tunteet usein pintaan. Karppinen sanoo, että koiran kasvattajaperhettä ei voi kuin kiittää, sillä he ovat tehneet suurimman työn.

– Me kouluttajat toki koulutamme, mutta he hoitavat arjen, lenkitykset ja kynsien leikkuut. Kun koiralla on vatsa sekaisin, he ulkoiluttavat sitä yötä myöten. He siinä isoimman ja tärkeimmän työn tekevät, Karppinen muistuttaa.

Hei, leikitään! Työt on Ompun mielestä tehty, joten Nora Hällynen pääsee ihailemaan Ompun lelua

Tunteita on myös toisenlaisia. Karppinen kertoo, että hän itse koulutti koiraa kaksi vuotta, ja se asui hänen kanssaan. Se ei läpäissyt testejä.

– Hän oli hyvin innokas, ja hänessä oli paljon hyviä puolia, mutta myös huonoja puolia, joiden takia hän ei valmistunut. Se oli ristiriitaista: oli ihanaa, kun sain hänet pitää, mutta olin myös pettynyt, että ei saatukaan hänestä apua tarvitsevalle, Karppinen kertoo.

Vaikka koirasta luopuminen on kova paikka kas­vattajaperheille, moni haluaa jatkaa työtä seuraavan koiran kanssa. Suru muuttuu ajan mittaan ylpeydeksi.

– Puhutaan apuvälineestä, mutta onhan se paljon muuta. Kyllä ne koirat niin tärkeiksi tulevat, niin meille kouluttajille kuin opiskelijoillekin, Karppinen miettii ja sanoo olevansa onnellisessa asemassa päästessään näkemään, miten suuri merkitys koiralla on käyttäjän elämässä.

– Se auttaa minua itseäni erohetkellä. Yritän välittää kokemani ja näkemäni edelleen opiskelijoillemme, jotta hekin tuntisivat saman: se oli työtä, jolla oli merkitys.

Kommentoi »