Tällaista on meno 65 oppilaan ja kolmen opettajan jättiluokassa – 11-vuotiaat Nada, Vertti ja Kukka kertovat – ”Suljetumpia tiloja kaipaisin”
Kun luokassa on yli kuusikymmentä oppilasta, kolme opettajaa eikä sisäseiniä, voi koulunkäynti olla vaiheikasta. Seurasimme päivän ajan, kuinka parjattu avoin oppimisympäristö ja yhteisopettajuus toimivat käytännössä.
Viidesluokkalaiset etsivät paikkaansa tilassa, jossa on pöytiä, tuoleja. Tilanjakajina toimivat siniset kodat, korkeaselkäiset monipaikkaiset istuimet. Niihin mahtuu kerralla kuusikin oppilasta. Luokan takana on nurkkaus, jossa on sohvia ja nojatuoleja. Osa oppilaista hakee tuolin tai jakkaran hiljaisesta tilasta.
Lopulta kaikille 65 koululaiselle löytyy istumapaikka. Kolme opettajaa seisoo luokan reunustoilla.
Ollaan Hämeenlinnan yhteiskoulussa, jossa on 820 oppilasta. Paikalla luokassa ovat kaikki koulun viidesluokkalaiset, sillä koulussa on vuosiluokilla 1–6 yhteisopettajuus. Hallinnollisesti oppilaat on jaettu kolmeen, A, B ja C-luokkaan, mutta käytännössä kolme opettajaa vastaa yhteisesti koko ikäluokasta.
Kun koulua remontoitiin, pystyyn jäivät vain vanhat seinät. Niiden sisälle rakennettiin avoimet oppimisympäristöt. Niistä monilla on vahvoja, kielteisiä mielipiteitä. Kauhutarinoissa oppilaat riehuvat ja metelöivät suuressa tilassa, eivätkä edes motivoituneimmat oppilaat pysty keskittymään koulutehtäviin.
– Kommentit tulevat meidän mielestämme aika usein ihmisiltä, jotka eivät edes käyneet koulussamme. Totta kai ajatus avokonttoreista kuulostaa hurjalta, mutta täällä ei ole sellainen meininki, luokanopettaja Jaana Aaltonen sanoo.
Siksi täällä nyt ollaan – seuraamassa, miten koulunkäynti yli kuudenkymmenen oppilaan ja kolmen opettajan jättiluokassa oikeasti sujuu. Aaltosen lisäksi seinän vierustalla seisovat hänen kollegansa Janne Burman ja Eini Mäntylä. Tunnelma on tiivis, mutta sekä opettajat että oppilaat ovat jo tottuneet isossa porukassa toimimiseen.
Tällä tunnilla rehtori Anne Laatikainen ja nuorisotyöntekijä Olga Nisumaa käyvät läpi opetushallituksen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokyselyn tulokset. Jokainen oppilas on vastannut kyselyyn, jossa tiedusteltiin monenlaisia häirintää koskevia kysymyksiä.
Käsiä nousee harvakseltaan. Oppilaat kuuntelevat alkuun rauhassa, mutta tunnin edetessä takarivissä alkaa kuhista. Opettajat pyytävät vaivihkaa äänekkäimpiä olemaan hiljaa. Pojat istuvat vierekkäin mutta pysyvät toisistaan irti, vaikka ottavatkin välitunnilla kontaktia.
– Tarkoitus on vaikuttaa siihen, että kouluun on turvallista tulla, siellä on mukava olla ja että pystyy opiskelemaan rauhassa omassa tilassaan, Nisumaa avaa palautekyselyn tarkoitusta.
Lopuksi rehtori kysyy, ovatko oppilaat viimeisen viikon aikana sanoneet jotakin ystävällistä toiselle. Olisiko mahdollista olla joka päivä ystävällinen jollekulle? Itselle on myös tärkeä puhua ystävällisesti.
– Todella hienosti olitte, olette oppineet kuuntelemaan, vaikka alkaa olla levoton olo, kun nälkä kurnii, rehtori kiittelee ja vapauttaa lapset ruokailuun.
Avointa oppimisympäristöä hyödynnetään monin tavoin. Kuvaamataidon tai käsityön tunnilla lapset eivät juuri koskaan työskentelekään nimetyillä paikoillaan vaan etsivät paikkaansa ympäri avointa tilaa. Osa istuu tai makaa käytävällä tai nurkassa, osa sohvilla, osa kodissa. Pöydän ääressä on kuitenkin ergonomisinta kirjoittaa.
– Yritetään välttää sitä, että oppilaat istuisivat 45 minuuttia tuolillaan pöydän ääressä, vaan että työskentelypaikkaa pystyy vaihtamaan. Liikettä tulee oppitunnilla luontevasti, Jaana Aaltonen selittää.
Seuraavan tunnin aluksi oppilaat hipsivät yksi kerrallaan pöytiensä ääreen. Jokaisella on oma kiinteä istumapaikkansa, mutta pulpetteja ei ole. Vierekkäin istuvien välille nostetaan näkösuoja, jotta vältytään kurkkimasta naapurin paperiin. Alkamassa on äidinkielen koe.
Toinen puoli luokasta on musiikin tunnilla. Äidinkielen koetta ja musiikkituntia ei järjestetä samassa tilassa.
Luokanopettaja Jaana Aaltonen pitää koepaperia edessään ja antaa suulliset ohjeet 26 kokeen tekijälle.
– Kuuntele ennen kuin alat tehdä, Aaltonen sanoo ja muistuttaa vastaamaan oikeaan kysymykseen.
Oppilaat kuuntelevat ohjeita ääneti. Janne Burman on sitä mieltä, että tämä on poikkeuksellista, sillä hänen mukaansa lapset ovat harvoin näin hiljaa. Sille on syyn- sä: luokan perällä istuu kaksi vierasta aikuista, toimittaja ja kuvaaja.
– Meillä on kyllä hyvä työrauha lähes aina, Jaana Aaltonen korjailee.
Lapset alkavat tehdä koetta.
Ensimmäisestä luokasta lähtien koulua avoimessa ympäristössä käyneet 11 -vuotiaat Nada Alfatle, Kukka Papunen ja Vertti Auvinen pitävät usean opettajan mallia hyvänä.
– Toimii hyvin, ja kaikkien kanssa on hyvä, Nada sanoo.
– Kun on monta opettajaa, tulee vaihtelua, Kukka tuumaa.
Kolmesta opettajasta on iloa eri tavoin.
– Voisi ajatella, ettei tule kaikkien kanssa toimeen, mutta sitten kun oppii tutustumaan, niin homma toimii. Jokaisella on omanlainen tyylinsä, Kukka miettii.
Kukin oppilaista kääntyy sen opettajan puoleen, jonka kanssa kokee, että on helppo jutella. Lapset voivat valikoida, missä asiassa lähestyvät ketäkin.
– Jos oma opettaja on joskus pois, on silti kaksi tuttua opettajaa paikalla, Vertti sanoo.
Jos oma opettaja sairastuu, muut opettajat tietävät, missä mennään. Jos joku on pidempään poissa, vastuu kuormittaa töissä olevia opettajia, mutta sellaisia tilanteita ei juuri ole ollut.
Isossa ryhmässä on myös haittansa: Nada, Kukka ja Vertti sanovat, että koulunkäynti on meluisaa, mutta on se sitä perinteisissäkin kouluissa.
– Suljetumpia tiloja kaipaisin, Kukka pohtii.
Korvatulppia tai kuulosuojaimia ei ole käytössä. Melu haittaa välillä.
– On vaikea keskittyä tunnilla, kun muut puhuvat ääneen, Nada valittelee.
Erityisesti ennen tunteja ruokailun jälkeen on melua ennen kuin opettajat tulevat paikalle.
– Riippuu ihan päivästä, mikä tunti on. Pääosin on rauha, mutta huomautuksiakin tulee höpinästä. Ei saa tehtyä, jos toiset supisevat, Kukka sanoo.
Työrauhassa on samat säännöt kuin perinteisessäkin koulussa. Oppitunneilla keskitytään opiskeluun ja puheenvuoroa pyydetään viittaamalla. Jos siirrytään opiskelemaan vaikkapa sohvalle, täytyy huomioida vieressä käynnissä oleva oppitunti. Kaikilla aikuisilla on samat säännöt, joista pidetään kiinni johdonmukaisesti.
Isosta ryhmästä on myös paljon iloa.
– Enemmän ideoita, Nada sanoo.
– On kiva, kun tuntee kaikki saman ikäiset omasta koulusta. Kaikki tuntee nimeltä, Vertti miettii.
– Tuntuu, että kaikilla löytyy kavereita, Kukka sanoo.
Oppilaat tulevat tutuiksi toisilleen. Mahdollisuus löytää hyviä ystäviä omalta luokalta on kolminkertainen.
Jaana Aaltonen kertoo, että pari oppilasta on vaihtanut toiseen, perinteiseen kouluun ja toisin päin.
– Tämä ei kaikille sovi, mutta mikään ympäristö ei sovi kaikille, joten on hyvä, että on vara valita.
Kaikki ei ole uutta täälläkään. Vitosilla on käytössä paperiset oppikirjat kaikissa muissa aineissa paitsi uskonnossa, jossa välillä käytetään digikirjaa.
– Ollaan onnellisessa asemassa, että on saatu vielä kirjojakin, Aaltonen iloitsee.
Yhteisopettajuudessa toimivat opettajat suunnittelevat yhdessä työnjaon ennen lukuvuoden alkua. Kukin opettaa omien vahvuuksiensa ja mielenkiintonsa mukaan. Jokainen suunnittelee tuntinsa itse ja tekee arviointikeskustelut hallinnollisessa ryhmässään. Lukujärjestystä ei muuteta lukuvuoden aikana.
Kolme opettajaa ja kaikki oppilaat eivät ole läheskään aina yhteisessä tilassa. Enimmäkseen toimitaan pienemmissä porukoissa. Joka viikko aloitetaan kuitenkin yhteisesti äidinkielen tunnilla, jolloin kaikki 65 oppilasta kokoontuvat samalle tunnille.
– On tärkeää, että kerran viikossa on hetki, jolloin ollaan koko sakki yhdessä, myös kaikki opet. Se hitsaa porukkaa yhteen, Aaltonen sanoo.
Joillakin tunneilla paikalla on kaksi opettajaa, mutta pääasiassa yksi kerrallaan. He tekevät kuitenkin yhteistyötä tuntien keskelläkin: vaikka kuvaamataidon tunti olisi kesken, voi auttaa toista ryhmää käsitöissä.
Kolmikolla on menossa seitsemäs yhteinen vuosi.
– Otti aikansa, että löydettiin toimiva malli. Vasta käytäntö näytti sen, mikä toimii ja mikä ei. Olemme esimerkiksi haalineet luokkaan työpöytiä ja tuoleja niin, että jokaiselle löytyy oma istumapaikka, Aaltonen kertoo.
Avoimissa tiloissa ollaan koko ajan kollegoiden silmien alla. Kun opetiimin kemiat toimivat ja yhteinen huumori löytyy, hyvä fiilis heijastuu lapsiinkin.
– Tätä työtä tehdään omalla persoonalla. Pitää luottaa siihen, että kelpaa ja että oma persoona ei joudu kritiikin kohteeksi, ja kollegaan, että hän tekee työnsä hyvin. Kun työskentelee vähän erilaisten tyyppien kanssa, parhaimmillaan tiimi nostaa parhaat puolet esille jokaisessa.
Myös arvioinnit tehdään yhdessä, jolloin kolmen opettajan mielipide ratkaisee.
– Jos oppilaalla on esimerkiksi oppimisen vaikeuksia, saa jakaa ja keskustella niistä vapaasti, kun oppilaat ovat yhteisiä.
Ryhmiä voidaan muodostaa luovasti. Nyt musiikin tunnille tulee vajaa puolet vitosista. Tunti pidetään yläkoulun puolella joulun jälkeen käyttöön otetuissa tiloissa. Kevätpäivä on aurinkoinen, valo tulvii opinportaille, joilla istuu iso joukko yläkoululaisia, koska on sisävälitunti. Käytävällä seiskaluokkalaiset pojat ovat toistensa kimpussa, mutta se on hyväntahtoista.
Musiikkia opettaa tänään sijainen, Antti Paranko, joka näyttää päivän agendan älytaululta: John Lennonin ja Paul McCartneyn kappale Hey Jude.
Ensin jaetaan soittimet. Osaavia soittajia löytyy rumpuihin, bassoon, kitaraan, pianoon, koskettimille, tamburiiniin. Koska luokassa on melkein 30 oppilasta, soittimissa joudutaan vuorottelemaan, mutta kaikki voivat laulaa. Lapset pimputtelevat ja testailevat soittimiaan, luokassa on äänten sekamelska.
Sitten opettaja etsii soittimille omat äänensä, ja kun se löytyy, päästään soittamaan ja laulamaan. Opettaja kysyy, haluaako joku laulaa mikrofoniin, ja kun halukkaita ei ole, hän tekee sen itse.
– Jos haluatte varisversion, voin laulaa, mutta tänään se on raakkumista, Paranko sanoo, koska hänellä on taudin jälkeen ääni vielä vähän käheänä.
Ensin pitää saada kaikki soittamaan samaan tahtiin.
– Tärkein on, että soitetaan yhdessä samaa rytmiä.
Kerta kerralta lapset uskaltavat laulaa kovemmin ja lopulta kappale sujuu.
Tänään ei ollut peruspäivä, mutta oppilaat ovat tottuneet ohjelmanmuutoksiin. Päivän aikana tehtiin töitä vaihtelevissa ympäristöissä: äidinkielen kokeessa oppilaat keskittyivät kokeeseen hiljaa pöytiensä ääressä. Rehtorin ja nuorisotyöntekijän tunnilla sai istuskella vapaammin, mutta tilaisuus muistutti perinteistä oppituntia, jossa ollaan hiljaa ja pyydetään puheenvuoroa viitaten. Musiikin tunnilla ilo ja energia pääsivät valloilleen. Päivän päätteeksi kuvaamataidossa luovuus sai virrata vapaasti, kun oppilaat hajaantuivat töidensä ääreen.
Yhteisopettajuus ja avoimet tilat ovat luonteva osa koulun arkea. Koulussa on hyväntuulinen tunnelma, ja aikuisten ja lasten yhteys välittyy myös vieraalle.
– Ollaan yhtä suurta perhettä, Jaana Aaltonen sanoo.
