Tuulilasi

Avoauto alle ja syksyä pakoon – Ajossa VW Beetle Cabrio 2.0 TDI



Avoauto alle ja syksyä pakoon – Ajossa VW Beetle Cabrio 2.0 TDI

On tullut aika lähteä syksyä pakoon. Otamme Volkswagen Beetle Cabrion syyniin siellä, missä sitä pitää koeajaa: ensin testiradalla ja sitten auringossa, mistä sitä sitten löydämmekään.
Teksti AMS, Marcus Peters
Kuvat AMS, Rossen Gargolov

VW Beetle Cabrio on auringonpilkahdus surkean sään keskellä. Testi on hyvä tekosyy lähteä toimistosta ja koko kylmänkosteasta maasta.

”Pomo, meillä olisi hieno idea. Beetle on saatu rankan testiohjelman läpi, mutta kuvia varten ajamme niin kauas etelään, että löydämme avoautokelejä…” Hän nyökkää hyväksyvästi, ja me lähdemme matkaan.

Mukaan tuleva valokuvaaja kiroaa tosin jo varusteita autoon lastattaessa, koska ensiksi pienenpieneen tavaratilaan ryöpsähtää vettä, kun takaluukku avataan. Ja lisäksi osa valokuvaustavaroista on pakko laittaa takapenkille. Siinä suhteessa Beetle on vähän kuin Porsche 911, johon ei myöskään mahdu neljää ihmistä, vaikka se on nelipaikkainen. Jos etelän suuntaan matkustaa Beetlen takapenkillä, täytyy kärsiä.

Sääkartat ehdottavat, että suuntaamme Italiaan päin. Eikö Brennerin solan toisella puolella ole aina kaunista? Saksalaisella autobahnilla meillä on ainakin aluksi hyvin perisaksalainen keli. Sade vain voimistaa intoa pikku pakomatkalle. 180:n nopeudesta alkaen tuuli alkaa suhista epämiellyttävästi, ja hifi-laitteiston täytyy antaa kaikkensa. Se on kuuluisan amerikkalaisen kitara- ja vahvistinvalmistaja Fenderin suunnittelema, mutta erityisesti kovan kitaramusiikin kohdalla laitteisto antautuu harmittavan pian.

Jos auton alusta saisi päättää, Beetle on jossakin tavallisen Golfin ja GTI:n välissä. Jousitus suodattaa pois kovat kuopat, ja iskunvaimentimet eivät epäröi kauan, jolloin auton kori on taas pian rauhallisessa tilassa. Tämä arkikäyttöön sopiva jäykkyys soveltuu hyvin myös pitkille matkoille.

Beetle vaikuttaa rauhoittavalta

Avoautona Beetle tuntuu enemmänkin rauhoittavalta kuin yllyttävältä, mikä johtuu myös 140-heppaisesta kaksilitraisesta TDI:stä. Se käy nykyään niin huomaamattomasti, että sitä voisi myös pitää karkeaäänisenä bensakoneena.

Auton välitykset ovat pitkät, mikä laskee mukavasti melutasoa kuutosvaihteella, mutta silloin tuulensuhinat tulevat dominoivaksi äänilähteeksi. 160 km/h:n nopeudessa avo-Beetle on mittarin mukaan vain kolme desibeliä umpimallia meluisampi, mutta ero tuntuu huomattavasti suuremmalta.

Kuusikerroksinen rättikatto suojaa sentään hyvin kosteudelta ja penkinlämmittimet tekevät matkustamisesta sadesäälläkin mukavampaa. Ne kuuluvat ilmastoinnin tavoin niin sanotun 70’s Edition -erikoismallin varustukseen. Muusta viihtyvyydestä on sen sijaan vähän pulaa. Sisustan muovit tuntuvat vähän kuin paluulta 70-luvulle, joka kromilla koristetulla testiautolla on esikuvanaan.

Saavumme Italiaan ja lämpömittari näyttää kohonneita lukemia. Lämpimään trooppiseen sateeseen on kuitenkin matkaa vielä 20 astetta. Edessämme on enää vain yksi vuorenselkä, kunnes joudumme ehkä toteamaan, että Garda-järven ikuinen hieno keli on myös vain yleinen harhaluulo.

Mutta vuoren toisella puolella sää muuttuu italialaisemmaksi, kun Alppien iso järvi ilmestyy näkyviin. Tänään Garda-järven stereotypia pitää ainakin paikkansa, ja oikea etusormi suuntaa jo päättäväisesti kohti tuulilasin karmissa olevaa nappia. Napin painallus, ja katto taittuu automaattisesti alas.

Autossa tuulee, ja se on hyvä juttu

Koska ajamme alle 50 km/h:n nopeudella, katto aukeaa vielä ajon aikana, ja se vie noin kymmenen sekuntia. Niinpä vielä viileä, mutta sentään auringon läpitunkema ilma virtaa autoon sisään. Pystyssä olevan tuulilasin ansiosta mitkään ympäristön muutokset eivät jää autossa olijoilta huomaamatta. Beetle Cabriolla pääsee tosiaankin tapahtumien keskipisteeseen.   

Tuulta rakastavat pääsevät siis autossa elementtiinsä, mikä on nykyisten tuulelta liiankin mukavasti suojaavien avojen aikana lähes ainutlaatuista. Ja jopa sivulasit voi jättää ihan hyvin alas, koska ne eivät juuri vähennä ilman pyörteilyjä. Autossa tuulee mahtavasti, ja se on hieno homma.

Lämpötila nousee vääjäämättömästi, ja nyt olemme jo vajaan 20 asteen lukemissa. Se tuntuu loputtoman talven jälkeen käytännössä minikesältä, ja jätämme Garda-järven taaksemme.

Vuoristo kutsuu meitä. Monte Bondonea pitkin ylöspäin vievä Trento Bondonen upea kilparatanakin käytetty vuoristotie houkuttelee jo. Ja Beetle näyttää todellakin, että se ei halua vain poseerata takaspoilerinsa avulla. Se pujottelee serpentiinitietä ylöspäin, ja etupyörät eivät juuri vetele. Se ei myöskään kallistele mutkissa pahasti, ja koneen vääntö riittää hienosti ylämäkeen.

Aurinkoa, avoauto ja kilparata vuoristossa. Siinä on jotakin pysyvää. Syksy ei saa meitä enää polvillemme.

Julkaistu: 2.10.2013