Auton valokuvaus ammattilaisen ohjeilla: Hyppyytä Hilux hajalle, unohda avaimet lukitun Bemarin sisään ja pyydä poliisi apuun
Takavuosina useat itseään tavallista parempina rattimiehinä pitäneet Tuulilasin toimittajat saattoivat lipsauttaa testiautoja pöpelikköön. Selitys ulosajolle oli aina sama, Lauri Larmela kirjoittaa.
Miten autoja kuvataan? Perusfoto on sellainen, jossa auto ajetaan jollekin asfalttikentälle, ja sitten napataan ulkokuvat. Jos aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, sisäkuvia varten on etsittävä varjoinen paikka.
Ryhmäkuvien ottaminen on oma taiteenlajinsa. Kerran 1980-luvulla kuvasimme isoa vertailua Räyskälän lentokentällä. Päätimme asettaa autot viuhkaan keskelle kiitorataa. Kun autot ovat kiinni toisissaan, niistä nouseminen on aikamoista akrobatiaa. Minä taiteilin 5-sarjan Bemaria sovittuun paikkaan.
Kun valokuvaaja Kimmo Kienanen näytti peukkua, vääntäydyin ulos autosta. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, sillä siinä voimistellessani aktivoin vahingossa Bemun keskuslukituksen kyynärpäälläni. Auto meni lukkoon kuin kassakaappi, ja avaimet jäivät tietysti Bemun sisään.
Nöösipoika Larmela sai siinä sitten aikamoista huutoa. Lopulta joku meistä keksi pyytää apua moottoripyöräpoliiseilta, joita oli Räyskälässä paikalla porukan jokavuotisen kevätharjoituksen merkeissä. Pari konstaapelia tarttui innolla haasteeseen. Pian herrat kuitenkin totesivat, että autoa rikkomatta sen lukkoja ei saa auki. Siinä sai sitten Larmela lähteä hakemaan BMW:n vara-avaimia Helsingistä. Tämän episodin jälkeen en ole kuvaustilanteessa koskaan jättänyt avaimia auton sisään.
”Kaskovakuutuksen ja hinausauton avulla tilanteista tietysti selvittiin, mutta munauksen tehneellä toimittajalla jäi V-käyrä pidemmäksi aikaa yläalueelle.”
Ajokuvien lavastaminen on ihan oma taiteenlajinsa. Takavuosina useat itseään tavallista parempina rattimiehinä pitäneet Tuulilasin toimittajat saattoivat lipsauttaa testiautoja pöpelikköön. Selitys ulosajolle oli aina sama: ”Mutta kun kuvaaja pyysi vähän jyrkempää luistokulmaa!” Kaskovakuutuksen ja hinausauton avulla noista tilanteista tietysti selvittiin, mutta munauksen tehneellä toimittajalla jäi kyllä V-käyrä pidemmäksi aikaa ihan sinne yläalueelle. Täydestä syystä.
Kerran keksin – ja tästäkin on toki jo lukuisia vuosia – että erikoisvarusteltua Toyota Hiluxia pitää vähän hyppyyttää. Olimme jollain hiekkakuopalla, ja riittävien toistojen jälkeen valokuvaaja Kienanen sai vangittua Canoninsa muistikortille komean loikan. Olimme Anssin kanssa kovin tyytyväisiä työhömme.
Mieli muuttui, kun Toyotalta tuli seuraavalla viikolla sähköpostia. Olimme kuulemma loikkineet niin innokkaasti, että Hiluxin lava oli päässyt liikkumaan, ja jyystänyt ohjaamon takaosaan isot painaumat. Me tollot emme olleet huomanneet asiaa lainkaan.
