
Autojen turvallisuus on parantunut ja hinnat karanneet käsistä – Dacia valitsi toisen tien
Dacialla on varmasti laskettu, että tähtien jahtaaminen nostaa autojen hintaa liikaa. Asiakkaat eivät voi siis enää vaihtaa uudempaan autoon. Se ei todellakaan edistä turvallisuutta, kirjoittaa Vesa Eskola.
EuroNCAP on saanut organisaationa paljon aikaan. Autoista on tullut selvästi turvallisempia. Se on positiivista kehitystä. Samaan aikaan autoista on tullut myös entistä painavampia. Tähän ei autojen parantunut turvallisuus ole tietysti yksinään syyllinen, mutta oma vaikutuksensa paremmilla korirakenteilla ja autoon lisätyillä turvajärjestelmillä on ollut. Se on puolestaan negatiivista kehitystä.
Nyt ei puhuta kuitenkaan autojen painosta. Toinen haaste on autojen noussut hintataso. Uusien älykkäiden järjestelmien lisääminen kasvattaa autojen valmistuskustannuksia. Samalla älykkäiden sensoreiden lisääminen autoon nostaa tietysti myös niiden myyntihintaa – jopa niin paljon, että yhä useammalla ei ole enää varaa uuteen autoon.
Haaste kaikkien säädösten kanssa on se, että ne ohjaavat niihin liittyvää toimintaa. Autonvalmistajien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että ne pyrkivät tekemään sellaisia autoja, jotka joko läpäisevät tietyt normit tai saavat mahdollisimman monta tähteä törmäystesteissä. Parhaiten tämän tietää varmasti Renault, joka loisti vuosikausia EuroNCAP:n testeissä.
”EuroNCAP:n testien tähtivaatimuksista osa ei autonvalmistajien mukaan vaikuta suoraan autojen tosielämän turvallisuuteen.”
Muistan, kun kävin Renaultin teknologiakeskuksessa Pariisin lähettyvillä vuonna 1999. Renaultin insinöörit puhuivat avoimesti, miten paljon he olivat oppineet Volvolta, ja miten ranskalaiset korjasivat tuolloin ruotsalaisten kanssa syventyneen yhteistyön hedelmiä.
Siksi moni varmasti hätkähti, kun Renaultin konsernisisaren Dacian automallit Duster sekä uusi Bigster saivat EuroNCAP:n testeistä tulokseksi kolme tähteä. Tulos ei ole huono, mutta ei todellakaan hyväkään. On vaikea uskoa, ettei Dacia olisi osannut arvioida tulosta etukäteen. Kyseessä on siis tietoinen valinta. Kuulostaa radikaalilta konsernista, jossa turvallisuudella on ratsastettu vuosikymmeniä erittäin hyvällä menestyksellä.
Dacialla on varmasti laskettu, että tähtien jahtaaminen nostaa autojen hintaa liikaa. Asiakkaat eivät voi siis enää vaihtaa uudempaan autoon. Se ei todellakaan edistä turvallisuutta.
Lisäksi osa EuroNCAP:n testien tähtivaatimuksista on nykyään sellaisia, etteivät ne useammankaan autonvalmistajien mukaan vaikuta suoraan autojen oikeaan, eli tosielämän turvallisuuteen.
Kuten sanottua, EuroNCAP on saanut paljon hyvää aikaan. Lähivuosina EuroNCAP lisää taas vaatimuksia, kun vuosina 2026, 2029 ja 2032 tulee vaiheittain käyttöön uusia turvallisuusvaatimuksia. Jo nyt useampi autonvalmistaja kritisoi tätä. Osa ei edes ole vielä varma, miten ne kykenevät testaamaan järjestelmiään näiden uusien vaatimuksien mukaiseksi. Se jos mikä kasvattaa kustannuksia entisestään.