Mystinen ALS-tautipesäke puhkesi alppikylässä – Sitten selvisi, että sairastuneita yhdisti korvasienten syöminen
ALS-tauti on tutkijoille edelleen mysteeri. Välillä syntyy tautiryppäitä, joiden avulla syihin yritetään päästä käsiksi. Ranskalaisessa Montchavin kylässä moni sairastuneista herkutteli korvasienillä.
Pääkuvassa ALS:iin kuolleen Danielin puoliso Brigitte.
The Atlanticin alkuperäisen, englanninkielisen jutun voit lukea tästä linkistä.
Maaliskuussa 2009 Emmeline Lagrange veti syvään henkeä pitkän yövuoron jälkeen ja valmistautui soittamaan ikävän puhelun. Neurologina työskentelevä Lagrange oli todennut 42-vuotiaalla naisella amyotrofisen lateraaliskleroosin eli ALS-taudin.
Potilas asui pikkukylässä Ranskan Alpeilla, puolentoista tunnin ajomatkan päässä Lagrangen työpaikalta Grenoble Alpesin yliopistollisessa sairaalassa. ALS on harvinainen tauti, joten Lagrange arveli, että potilasta hoitanut yleislääkäri Valerie Foucault tuskin olisi kohdannut sitä aiemmin.
Lumihiutaleet leijailivat maahan Lagrangen vastaanottohuoneen ikkunan ulkopuolella, kun hän valmistautui selittämään, kuinka ALS vääjäämättä halvaannuttaa ja lopulta tappaa uhrinsa. Hänen yllätyksekseen Foucault tokaisi heti diagnoosin kuultuaan: ”ALS on minulle hyvinkin tuttu sairaus, koska tämä on jo neljäs tautitapaus tässä kylässä.”
Myös Lou Gehrigin tautina tunnetun ALS:n esiintyvyys Euroopassa on noin kahdesta kolmeen henkilöä sataa tuhatta ihmistä kohti. (Yhdysvalloissa esiintyvyys on hieman korkeampi.)
Aina silloin tällöin jonnekin ilmestyy tautikeskittymä.
Kohonneita ALS-esiintyvyyslukuja on havaittu erään laguunin ympäristössä Ranskassa, järven ympärillä New Hampshiressa, yhdessä kerrostalossa Montrealissa sekä Italian Etna-tulivuoren itä-, muttei länsirinteellä. Nämä ilmiöt ovat hämmentäneet tutkijoita, jotka ovat etsineet ALS-taudin aiheuttajaa viimeiset 150 vuotta.
Viimeaikaiset tutkimukset ovat keskittyneet pääasiassa ALS:n taustalla olevaan genetiikkaan, mutta keskittymät viittaavat ennemminkin siihen, että ympäristötekijöillä on keskeinen rooli sairauden synnyssä. Jokainen uusi keskittymä, niin sanottu ALS-klusteri, tarjoaa tutkijoille harvinaisen tilaisuuden selvittää, mitä nämä ympäristön vaikutukset voivat olla – ainakin jos he ehtivät tutkia niitä riittävän nopeasti.
Monet klusterit häviävät yhtä mystisesti kuin ne ovat ilmestyneetkin.
Puhelun jälkeen Lagrange tunsi olonsa levottomaksi. Hän aavisti, että hänellä olisi edessään valtava urakka. Seuraavan vuosikymmenen ajan hän perehtyi tutkijaryhmän kanssa Alppien ALS-klusteriin, joka kasvoi lopulta 16 henkilön kokoiseksi, eli kymmenen kertaa suuremmaksi kuin alueen pienen asukasluvun perusteella olisi voinut ennustaa.
