”Se oli laatikko kaljaa joka ehtoo” – Sami, Tomi ja Jari rakensivat koko elämänsä niin, että juominen olisi helpompaa

Iltasadun aikaan se valtasi jo mielen. Kun luku-urakka olisi hoidettu, kauhajokelainen perheenisä Sami Seppänen saisi viimeinkin pyyhältää pihan poikki autotalliin tekemään sivubisneksiään eli maalaamaan autoja. Jos maalattavaa ei löytynyt, niin jotain ruuvattavaa nyt ainakin olisi.

Tärkeintä oli se, että tallissa odotti aina 24 tölkkiä olutta. Kahdeksan niistä oli juotu jo ennen kuin hän edes aloitti maalaamisen. Aluksi se oli kivaa, mutta hauskuus väheni sitä mukaa, kun tilanne paheni.

– Se oli laatikko kaljaa joka ehtoo. Mietin silloin vain, että raskas työ vaatii raskaat huvit, Seppänen muistelee.

Joka toisen viikon hän oli rekkamiehenä työreissussa. Siellä suu oli kuiva, koska ”työt tuli aina hoidettua”.

Se lausahdus naurattaa niin Seppästä itseään kuin hänen kavereitaan, Jari Ikkelää ja Tomi Stamblewskiä. Sama kommentti on kuulunut heidän kaikkien suusta, aivan kuten monen muunkin hoitoon hakeutuneen alkoholistin.

– Tuolla työelämässä on aika monta juoppoa, joiden pitäisi olla hoidossa, Ikkelä huomauttaa.

Työ on viimeinen asia, josta alkoholisti päästää irti. Se mahdollistaa juomisen, mutta sillä on myös psykologinen vaikutus.

– Ennen kaikkea se on se, millä tuntee vielä jotenkin sen oman ihmisyytensä, Tomi Stamblewski sanoo.

Kaikki kolme ovat nyt yrittäjiä. Ikkelä työskentelee yrittäjänä matkailualalla, Stamblewski rakennusalalla. Seppänen pyörittää omaa korjaamoa.

Miehet ystävystyivät Minnesota-pohjaisessa avohoidossa: Ikkelä ja Seppänen vuonna 2018, Stamblewski liittyi joukkoon vuonna 2022. Vaikka kaikkien varsinaiset hoitojaksot ovat päättyneet jo vuosia sitten, ystävyys on säilynyt – tai aseveljeys, kuten he itse kuvailevat. He ovat kokeneet yhdessä jotain sellaista, mikä sitoo yhteen lopullisesti.

Seppäsen kotipihalla Kauhajoella tapaavasta puheliaasta kolmikosta ei heti arvaisi, että ihmisyyden tunne oli heillä vielä jokunen vuosi sitten hukassa. Silloin alkoholi vielä määritteli heidän elämäänsä. Seppäsellä ei ole enää kiire autotalliin iltaisin, eikä siellä tapahdu enää mitään sellaista, mitä ei kirkkaassa päivänvalossa tohtisi tehdä.

Tänään autotalliin on ihan aitoa asiaa, kun Lappiin jo vuosia sitten Etelä-Pohjanmaalta muuttanut Ikkelä on tullut auttamaan Seppästä jenkkiauton talviteloille laittamisessa.

Ehkä yhteisessä intohimossa autoja kohtaan on pieni merkki jostain, mitä ei päällepäin näe – jotain on saatava yhden riippuvuuden tilalle.

Tarkkasilmäinen huomaa myös ihan näkyvän merkin. Se on tatuoituna Seppäsen käsiin.

”Kaatokädessä” on koko kämmenselän peittävä kolmio ympyrän sisällä, kansainvälisen Alcoholics Anonymous -yhteisön eli Nimettömien alkoholistien merkki. Toisen kyynärvarren sisäpuolelle on ikuistettu tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

– Tyyneysrukous toistuu usein hoidossa. Se kokoaa monta asiaa yhteen, Ikkelä valaisee.

Peruselämänviisaus siis, mutta Ikkelä, Seppänen ja Stamblewski eivät usko, että olisivat itse löytäneet tyyneyttä ilman hoitoa. Heidän kokemuksensa mukaan raitistuminen ja sillä tiellä pysyminen vaatii muutakin kuin pelkän korkin kiinni laittamisen.

Olennaista on rehellisyys, ennen kaikkea itselleen.

Ensimmäisenä raittiuden tielle asteli Sami Seppänen. Hän aloitti alkoholittoman elämän aluksi omin avuin. Sen sai aikaan yksittäinen ylilyönti joulukuussa vuonna 2017.

– Silloisen emännän kanssa tuli vähän erimielisyyksiä, paskoin yhden oman auton kiukuspäissäni, kun en saanut tahtoani läpi. Se oli lähtö evakkoon hetkeksi aikaa.

Auton kohtalolla ei ollut niin väliä, mutta sillä oli, että yhtäkkiä loppui ”nuputtaminen” Seppäsen juomisesta. Kun läheinen lakkaa piittaamasta, silmissä näkyy vain alamäki. Sen vietäväksi Seppänen ei halunnut. Hän tiesi, että silloin hän joisi itsensä hengiltä.

Hän yritti sinnitellä viinattoman elämän kanssa ensin itsekseen, sillä hän ajoi tuohon aikaan rekkaa työkseen ja pelkäsi menettävänsä yhdistelmäajokorttinsa, jos alkaisi kuulutella ympäriinsä olevansa alkoholisti.

– Kaksi kuukautta kiersin tupaa ja punnersin. Mietin, että mikä saakeli on, kun on näin kamala olo.

Seuraavan vuoden helmikuussa Seppänen lopulta otti sen vaativimman askeleen kävelemällä Minnesota-pohjaisen päihdehoitokeskuksen kynnyksen yli. Onneksi hän oli varautunut maksamaan useamman tonnin hoidon itse, sillä saadakseen maksusitoumuksen, hänen olisi pitänyt ensin käydä kahdesti viikossa kolmen kuukauden ajan todistelemassa kaupungin päihdehuollolle olevansa alkoholisti.

– Sanoin silloiselle päihdehoitajalle, että jos mä odotan viikonkin, olen uudestaan radalla. Ei kukaan sano, että mä oon juoppo ja mä tartten apua, jos asia ei ole niin, Seppänen toteaa.

Nyt hän on kuullut, ettei pätevään hoitoon saa enää maksusitoumuksia ainakaan Kauhajoella. Huolissaan oleva Seppänen toivoo päättäjien ymmärtävän, ettei kukaan hakeudu hoitoon ilman hyvää syytä.

Stamblewski harmittelee, että usein toipumiskeskeisten hoitojen maksusitoumusten kanssa käy juuri, kuten Seppäselle kävi. Ikkelän tilannetta helpotti se, että hänen terveystiedoistaan löytyi ”todisteita” alkoholismista, sillä hän oli joskus juonut itsensä sairaalakuntoon.

– Jos kauppoihin halutaan väkevämpiä alkoholijuomia, samaan tahtiin pitäisi helpottaa hoitoon pääsyä. Tilanne paheni, kun hyvinvointialueet tulivat. Hoidon aloittamisen täytyisi olla helppoa, Stamblewski sanoo.

Myös Stamblewski ja Ikkelä tietävät, että aikaikkuna hoitoon hakeutumiselle voi olla hyvinkin pieni. Oman pään pitää olla siihen valmis, ja usein tarvitaan myös ”pieni auttava potkaisu” lähipiiristä.

Ikkelä meni hoitoon reilu vuosi Seppäsen jälkeen, Stamblewski syksyllä 2022. Seppäsen tavoin heidänkin tilanteensa kärjistyi sellaiseksi, ettei heillä olisi ollut kohta enää parisuhdetta, jos kotiakaan, elleivät he olisi lopettaneet juomista.

Kynnys hoidon aloittamiselle oli kaikille kolmelle miehelle korkea. Heitä ahdisti tieto siitä, ettei sen jälkeen saisi koskaan enää juoda.

– Luopumisen tuska on kova. Se tuntuu ylitsepääsemättömältä ajatukselta. Sitten se alkaa kääntyä – ei toki kaikilla. Sitä on niin hankala selittää muille, että miten sellainen höpöttely porukassa muutaman kerran viikossa, tai laitoshoidossa joka päivä, voi ratkaista tällaisen ongelman, mutta niin se vaan tekee, Ikkelä sanoo.

Toinen asia on tunnustaa ennen kaikkea itselleen, että on alkoholisti. Sen jälkeen kuitenkin helpottaa, kolmikko lupaa. Muut ovat tilanteen todennäköisesti jo huomanneet, vaikka olisi kuinka tehnyt töitä juomisen salailun eteen.

Kuten vaikka Seppänen, joka haki tiettyinä päivinä eri paikkakuntien kaupoista oluensa. ”Vien samalla mökille”, hän perusteli kassalla suuria tölkkimääriä. Seuraavana päivänä hän oli saman tarinan kanssa naapurikunnan kaupassa.

– Kun tein ensimmäistä Facebook-päivitystä aiheesta, näytin sen mun emännälle, että voinko laittaa tällaisen. Hän sanoi, että kuule, kyllä jokainen tietää, että olet alkoholisti, Stamblewski muistelee.

Miesten mielestä tärkeintä on huomata, ettei ole kuitenkaan yksin asiansa kanssa, vaikka sairaus saakin kuvittelemaan, ettei kenelläkään ole niin vaikeaa kuin itsellä.

Palat alkoivatkin loksahdella paikoilleen juuri silloin, kun Seppänen, Ikkelä ja Stamblewski kuulivat ensimmäistä kertaa muiden elämäntarinoita hoidossa. Yksinäisyyden tunne häipyi äkkiä, kun huomasi kuuntelevansa kuin omaa tarinaansa. Se antoi toivoa.

– Saa sen sairauskäsityksen – että tämä on sairaus, että sinussa ei ole mitään vikaa, et ole valinnut tätä, Stamblewski lisää.

Näin tapahtui erityisesti silloin, kun kolmikko kuunteli toisiaan. Heitä yhdistivät autot, yrittäjyys – ja juomistavat. Nyt listaan voi lisätä myös avoimuuden. Kun he ovat hoidossa kerran purkaneet elämäntarinansa kunnolla auki, enää ei ole salattavaa.

– Ei se luonnetta muuta, mutta meidän on helpompi olla itsemme kanssa, sinut ja rehellinen oman pään kanssa, Ikkelä kuvailee.

Ja, kuten usein käy, addiktin pitää saada jotain vanhan addiktion tilalle. Seppänen muistaa, miten hän joi ensin Vichyä pullotolkulla. Seuraavaksi hän alkoi mättää karkkia niin, että painoi lopulta sata kiloa. Kun hän ei meinannut saada enää kengännauhojaan itse kiinni, hän hurahti ketoruokailuun.

Suomessa Minnesota-pohjainen avohoito kestää kaikkinensa vuoden ja maksaa noin 5 000–7 000 euroa. Siihen sisältyy intensiivijakso, joka oli Ikkelällä, Stamblewskillä ja Seppäsellä kuusi viikkoa. He käyvät yhä keskusteluryhmissä silloin tällöin.

Prosessiin osallistuivat myös heidän läheisensä.

Miehille suurin yllätys oli huomata, miten he olivat huomaamatta rakentaneet oikeastaan koko identiteettinsä ja elämänsä alkoholin ympärille. Kaveriporukat, harrastukset ja työ olivat muodostuneet sellaisiksi, mitkä tukivat juomista. Se on saanut heidät miettimään, kuka itse oikein onkaan.

– Aloitin juomisen 13-vuotiaana, ja siitä lähtien kaikki tunteet on tullut käsiteltyä juomisen kautta. Surut, ilot… Kaikki on mennyt alkoholin kautta. Piti opetella kokonaan tuntemaan, Stamblewski kertoo.

Myös Seppänen joi ensimmäisen humalansa 13-vuotiaana. Yhtäkkiä se ujo kaveri tohtikin tehdä mitä tahansa.

Välillä esimerkiksi parisuhteet tasoittivat menoa, mutta vain hetkellisesti. Nyt miehet tietävät, että vaikka olivat aikoinaan välillä pitkiäkin pätkiä juomatta, alkoholi ohjasi aina taustalla. Aina oli seuraava kerta mielessä. Ikkelän mielestä tipaton tammikuu on hyvä esimerkki.

– Jotain on pielessä, jos pitää tehdä tipattomia tammikuita. Tai vaikka joisi kaksi kertaa vuodessa, mutta se menee molemmilla kerroilla täysin pipariksi, Ikkelä huomauttaa.

Ja jos alkoholi on ohjannut alkoholistin itsensä elämää, se on ohjannut myös läheisten. Kaikki kolme ovat karvaasti oppineet, että alkoholismi on koko perheen sairaus.

Seppänen kokee, että alkoholi vei hänen lapsiltaan läsnä olevan isän pois. Tilalla oli jatkuvasti hermot kireällä ollut, juomista miettinyt aikuinen, joka paikkasi poissaolevuuttaan ostelemalla heille lahjoja.

– Fakta on se, että kun on laittanut korkin kiinni, on saanut elämän takaisin. Ja mun lapset ovat saaneet isänsä. Ei niillä ole ollut sitä.

Korjattu 20.1.2025 kello 7.51 Tomi Stamblewskin nimi oikein.