Äiti ja tytär saivat ADHD-diagnoosit peräkkäin – ”Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi ja jotenkin tyhmäksi”

Kun Karita Palomäen, 53, kaksi lasta saivat ADHD-diagnoosit muutama vuosi sitten, oivalsi Karita viimeinkin, mistä monet hänen elämänsä vaikeudet ehkä johtuivat. Täyttäessään lastensa kanssa erilaisia tutkimuspapereita hän alkoi arvella, että ehkä hänelläkin on ADHD, eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö.

Hän hakeutui tutkimuksiin ja sai kaksi vuotta sitten diagnoosin.

– Se oli lapsena enemmänkin sisäistä levottomuutta. Tosin purin jatkuvasti kynsiäni ja suihkussa käyminen oli tuskaa ihon aistiherkkyyden vuoksi.

Tyttö oli kiinnostunut harrastuksista, mutta ei pystynyt syventymään niihin pitkää aikaa. Hän ideoi ja rakensi hienoja leikkejä, muttei lopulta jaksanut keskittyä itse leikkimiseen.

Myöhemmin hän alkoi hävetä itseään. Sosiaalinen kanssakäyminen tuotti koulussa vaikeuksia, tuntui että hänen sanomisilleen naurettiin. Sen seurauksena ujous, arkuus ja heikko itsetunto pahenivat.

Lapsena Elli ei aina ymmärtänyt Karita-äidin käytöstä. Tämä sai välillä poissaolokohtauksia ja välillä raivareita. Nyt heitä yhdistää sama diagnoosi, ja ymmärrys on huomattavasti lisääntynyt.

Elli Palomäki, 25, nyökyttelee äidin kertomusta kuunnellessaan. Tuttua.

– Pahinta on ollut se valtavan heikko itsetunto. Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi ja jotenkin tyhmäksi. On ollut kommunikaatioon ja ohjeiden ymmärtämiseen liittyviä haasteita. Esimerkiksi muistin toiminta on ollut heikkoa, kuin myös tarkkaavuus ja keskittymiskyky. Tuosta kaikesta on seurannut ikuinen epävarma olo.

Ellin on esimerkiksi ollut vaikea aloittaa mitään, ja jos hän saa aloitettua, voi tehtävä jäädä kesken. Karitan mukaan kyse on oireyhtymään kuuluvasta lamaantumisreaktiosta.

– Olen nyt seurustellut poikaystäväni kanssa neljä vuotta. Asumme yhdessä, ja se helpottaa joitakin asioita. Hän sanoo, että nyt pitäisi varmaan syödä ja nyt mennä nukkumaan. Minulla saattaa muuten kulua koko päivä niin, etten syö enkä käy vessassa, Elli kertoo.

Elli sanoo muistuttavansa välillä itseään, että hänellä on ADHD, ja siksi hän on tällainen kuin on. Arki on vaikeaa ja jatkuvaa muistuttelua. Onneksi poikaystävä tietää totuuden, ja he pystyvät välillä jopa nauramaan asialle.

Karitan kohdalla hyväksytyksi tulemisen tarve ja miellyttämisen halu johtivat siihen, että hän joutui aikuisuuden kynnyksellä pari kertaa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Karita oli kummallakin kerralla käyttänyt alkoholia, hänestä ei silloin ollut vastustajaksi.

– Ajattelin niiden jälkeen, että se oli omaa syytäni. En puhunut asiasta kenellekään. Raiskauksiahan ne olivat, koska olin humaltunut ja sammunut. Minulla oli kuitenkin niin huono itsetunto, että päättelin ehkä ansainneeni tuollaisen kohtelun.

Sitten Karita tutustui mukavaan ja turvalliseen nuoreen mieheen. Hän avioitui, valmistui fysioterapeutiksi ja sai neljä lasta. Avioliittoa kesti 21 vuotta.

– Yritin olla kaikin puolin normaali vaimo ja äiti, mutta se ei oikein onnistunut. Kotityöt jäivät kesken. En pystynyt hoitamaan kotia kunnolla, se oli aina epäjärjestyksessä.

Puolisolla oli paljon työmatkoja, jotka kestivät jopa viikon.

– Kun hän oli kotona, meillä oli tarkemmat ruoka-ajat. Muulloin en pystynyt pitämään päivärutiineja, söimme milloinkin sattui. Nytkin voi käydä niin, että syön aamupalan, enkä muista sen jälkeen enää syödä koko päivänä.

Pariskunta erosi vuonna 2014.

Mies kärsi, kun Karita ei ollut perinteinen vaimo, joka hoitaa kotia, laittaa ruuat ja siivoaa. Erityisesti siivoaminen oli Karitalle vaikeaa.

– Mieheni oli hyvin tarkka ja järjestelmällinen – minua taas eivät sotkut haitanneet yhtään. Yritin joskus ehdottaa, että tekisimme viikkosiivouksen yhdessä. Minulle olisi ollut helpompaa, jos joku olisi organisoinut sitä.

Elli ei aikoinaan miettinyt äidin käytöstä sen kummemmin. Myöhemmin hän on muistellut perhe-elämää.

– Saatoit räjähtää hirveästi, jos jol­takin kaatui vaikka maitolasi. Lähes päivittäin sattui kaikenlaisia pieniä juttuja. Läsnäolosi puuttui, vaikka olitkin paikalla. Elit omassa maail­massasi. Kun puhuin sinulle, se ei mennyt perille.

Karita muistaa saman. Hän alkoi huutaa mitättömistä asioista, mutta hän sanoo pyytäneensä anteeksikin.

– Toisinaan olin taas hyvin kärsivällinen ja ylijoustavakin. Nyt tajuan, että se oli sellaista rajojen hakua koko ajan ja varmasti lapsille hyvin koettelevaa.

Ensi keväänä kasvatustieteiden maisteriksi valmistuva Elli tajusi omat ADHD-piirteensä aloittaessaan yliopistossa erityispedagogiikan opiskelun. Tentti­kirjoissa kerrottiin ADHD-oireyhtymästä, ja oireet tuntuivat hyvin tutuilta. Hän meni tutkimuksiin, sai diagnoosin.

– Se helpotti. Minulla ei kuitenkaan ole jatkuvaa hoitokontaktia johonkin tiettyyn lääkäriin. Lääkityksiä on kokeiltu, mutta ne aiheuttivat hankalia sivuvaikutuksia, hän sanoo.

Elli toteaa, että elämänhallinta on ajoittain hukassa. Niinpä häntä mietityttääkin työelämään meno: millainen työkyky hänellä tulee olemaan.

– Olisi hyvä, jos voisin edes osittain työskennellä etänä.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle ihmiselle, joka saa vastaavan diagnoosin?

– Etsi tietoa oireyhtymästä. Tärkeää on myös vertaistuki. Saa paljon helpotusta yksinäisyyteen, kun tuntee ihmisiä, jotka ymmärtävät, mitä tämä on. Kun tajuaa, ettei ole sen huonompi kuin muutkaan. Se helpottaa itsensä tuntemista ja elämää.

ADHD ei ole sairaus, vaan neuropsykiatrinen aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Se on pitkään mielletty ensisijaisesti ”ylivilkkaiden” pikkupoikien oireyhtymäksi. Pojilta on diagnosoitu lapsuuden ADHD 16 kertaa useammin kuin tytöiltä. Tyttöjen oireet ovat jääneet piilevimmiksi. Tietoa tarvitaan.

– Diagnoosin saatuani päätin kirjoittaa kirjan. Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD ilmestyi juuri, kertoo Karita.

Siinä hän kertoo muun muassa, miten ADHD ilmenee elämän eri osa-alueilla ja miten oloonsa voisi vaikuttaa harjoitusten ja ruokavalion avulla. Hän on myös haastatellut 25–55 -vuotiaita ADHD-naisia heidän kokemuksistaan.

Onko suhteenne muuttunut sen jälkeen, kun Karitakin sai diagnoosin?

Elli sanoo, että hänen ymmärryksensä menneisiin tapahtumiin liittyen on lisääntynyt. Ja miksei nykyisiinkin, muuten hän saattaisi edelleen ihmetellä äidin käytöstä.

– Minulla on esimerkiksi huono tapa keskeyttää. Aina kun Elli alkaa puhua jotakin, muistan jutun mikä pitää heti kertoa. Keskeytän hänet, jotten vaan unohda sitä juttua, tunnustaa Karita.

Hänen keskustelunsa seurassa saattaa aiheuttaa hämmennystä.

– Alan selittää ja asia menee monen mutkan kautta. Jossakin vaiheessa en enää muista mihin olin menossa ja mitä minun piti alun perin sanoa. Nyt kun tunnen itseni paremmin diagnoosin jälkeen, osaan jo välttää sitä. Huomaan jos tarinointini on menossa siihen suuntaan ja osaan lopettaa ajoissa.

Karitan mukaan ”maskaaminen” on ADHD:sta kärsiville raskasta. Karita sanoo, että hän yritti näytellä sellaista persoonaa, jonka oletti muiden paremmin hyväksyvän.

– Se oli hyvin ristiriitaista. Ymmärsin aitona itsenäni olevani muihin verrattuna täysin erilainen. En kuitenkaan uskaltanut olla sellainen kuin olen, jottei minua jätettäisi lauman ulko­puolelle. Jälkeen päin olen tajunnut, että maskaaminen esti elämästä minun näköistäni elämää.

Työssään psykofyysisenä fysio­terapeuttina ja työnohjaajana hän on tavannut ihmisiä, jotka ovat jo viidettä kertaa sairauslomalla uupumisen takia.

– Noin monen sairausloman pitäisi havahduttaa tutkimaan, mikä tarkalleen ottaen uuvuttaa. Voisiko se olla sitä, että yrittää olla samanlainen kuin kaikki muutkin, hän sanoo.

Karitankaan lääkitys ei ole tuottanut toivottua tulosta. Nyt hän on ollut muutaman kuukauden ilman lääkkeitä.

– Olen tajunnut, ettei ADHD häviä minusta. Minua ei aina ymmärretä tällaisena kuin olen. Siksi joudun välillä ikäviin tilanteisiin, kun esitän aina uusia ideoita. Saan noin sata idea päivässä, pää ei rauhoitu koskaan.

Aikataulutus tuottaa paljon ongelmia. Hän unohtaa ajankulun.

– Jos asiakkaalla on tunnin aika, saatan havahtua siihen, että kello on mennyt jo 10 minuuttia sen yli ja seuraava asiakas odottaa.

Karita sanoo, että onneksi hän ymmärtää nyt, ettei ole laiska ja saamaton, kuten oli aiemmin kuvitellut.

– On pakko välillä istuutua, vaikka joku homma on kesken. Lepään ja katson tyhjyyteen. Ennen lapset saattoivat kysyä, että miksi taas katsot tuolla tavalla johonkin, etkä kuuntele meitä.

ADHD-piirteisillä henkilöillä esiintyy hyvin usein myös liitännäissairauksia. Ellillä todettiin jo kuusi vuotta sitten EDS-oireyhtymä, joka on reuman tapainen sidekudossairaus.

– Se tuntuu nivelissä, luissa, lihaksissa ja sisäelimissä. Minulla on jatkuvia kipuja, joihin joudun syömään kipulääkkeitä lähes päivittäin. Ne lisääntyvät erityisesti rasituksen yhteydessä.

Hänellä on myös Crohnin tauti, joka on tulehduksellinen suolistosairaus. Fyysiset sairaudet pahentavat myös ADHD-oireita. Elli sanoo, että jatkuva kipu vaikeuttaa keskittymistä ja unen saantia. Karitaa ovat vaivanneet nuoruudesta lähtien monirakkulaiset munasarjat. Hän on kärsinyt myös migreenistä, joka helpotti nelikymppisenä. Molemmilla vaivoilla on yhteys ADHD-oireyhtymään.

Milloin oireiden kanssa kamppailevilla naisilla on hyviä hetkiä?

– Kuuntelen paljon kirjoja esimerkiksi autoa ajaessani. Lukemaan en oikein pysty. Myös tietyn rytmistä musiikkia on mukava kuunnella. Kun kirjoitin kirjaa, saatoin kuunnella yhtä samaa kappaletta koko ajan, laitoin sen toistumaan itsekseen, naurahtaa Karita.

Hän nauttii myös valokuvaamisesta ja meren rannalla kävelemisestä. Ennen koronaa hän lauloi vuosia kamarikuorossa.

Ellin mieltä rauhoittaa erityisesti luonnossa oleilu ja retkeily. Hän katsoo mielellään tv-sarjoja, mutta hänen ruudussaan pyörivät aina samat sarjat uudestaan, koska muutos on vaikeaa.

– Soitan myös pianoa ja sävellän. Musiikin tekeminen, säveltäminen ja improvisoiminen ovat tunteiden purkamista. Saatan myös sanoittaa sävellyksiä, siihen saattaa mennä koko yö.

Karita ja Elli sanovat tulleensa entistä herkemmiksi apua tarvitsevia kohtaan. Empatiakyvyn kohennuttua he haluavat jakaa kokemuksiaan ja antaa vertais­tukea muille samasta oire­yhtymästä kärsiville.

Äiti ja tytär ovat kärsineet paljon oireyhtymänsä vuoksi. Voiko siitä löytää mitään positiivista?

Karita miettii hetken.

– Arvojeni mukaan eläminen on minulle tärkeää. Olen luonteeltani uudistaja ja luova ihminen. En uuvu toisten tukemisesta ja auttamisesta, haluan kehittää uusia keinoja ihmisten auttamiseksi. Näen, että ymmärrys omasta tilanteestani on tuonut tämän piirteen yhä enemmän esille.

Karita jakaa asioitaan mielellään esimerkiksi sosiaalisen median vertais­ryhmissä. Hän sanoo voivansa työssään käyttää hyödyksi omia kokemuksiaan.

– Kirjoitin myös kirjan siksi, että siitä voi olla monelle apua.

Elli on tässäkin äitinsä kaltainen.

– Haluan auttaa ja puolustaa heikompia. Minulla on vahva oikeudentunne ja empatiakyky. Toki se on raskasta välillä, kun elämässäni on niin paljon haasteita. Jaan kokemuksiani ja yritän antaa vertaistukea Instagram-tililläni.

Karita korostaa, miten helpottavaa on tietää, ettei tarvitse enää yrittää muuttaa hermostonsa ainutlaatuisia piirteitä.

– Teen välillä asioita täysillä. Välillä vain olen ja katselen tyhjyyteen. Nyt ymmärrän, etten olisi minä ilman tätä ominaisuuttani.