Abarth Simca 2mila GT – Tämä pikkupeto nöyryytti Ferraria kilparadoilla

Abarth Simca 2000 GT Coupé on melkoinen näky, kun se rullaa alas peräkärrystä Tuulilasin kuvauksia varten. On helppo uskoa, miten yleisö on kohahtanut 5. maaliskuuta 1963 Geneven autonäyttelyssä, kun tämä auto esiteltiin.

Pieni auto, suuri sydän

2Milan suunnitteli Mario Colucci. Miehen nimi ei ole ehkä monelle yhtä tuttu kuin legendaarisimpien autovelhojen, mutta Colucci suunnitteli useimmat niistä Abartheista, jotka voittivat vuosien 1956 ja 1971 välillä yhteensä yli 7 300 autokilpailua.

Carlo varasti Colluccin vuonna 1960 Alfa Romeolta, jonne hän oli tehnyt juuri upean Giulia TZ:n. Sen ja 2milan välillä on kieltämättä nähtävissä tiettyjä yhtäläisyyksiä…

Kun Fiat osti Abarthin 15.10.1971, Colucci laitettiin vastuuseen koko Fiatin moottoriurheilusta. Fiatille hän loihti mm. Abarth 131:n, jolla eräs Markku Alén teki itseään tunnetuksi. Mutta se siitä, takaisin 2milaan…

Kori on erittäin kompakti, sillä on mittaa vain 3,61 metriä. Perän alta miehekkäästi esiin nouseva pakoputki tosin lisää tuota mittaa melkoisesti. Leveyttä 2milalla on 1,48 metriä ja korkeutta vaivaiset 1,20 metriä. Akseliväli on 2,09 metriä.

Tehoa kaksilitraisessa moottorissa oli vähintään 190 hevosvoimaa, mutta usein kisavirityksessä yli 200 heppaa. Auton alhaisen painon vuoksi huippunopeus oli parhaimmillaan – välityksistä riippuen – noin 270 km/h. Moottori on luonnollisesti Abarthin virittämä.

Kevyt…

Due milan tyhjäpaino on 689 kiloa, kiitos keveiden rakenteiden. Valmistuksessa on käytetty alumiinia, lasikuitua sekä terästä. Eikä auton paino noussut edes kisatoimissa yli 800 kilon; silloin tosin silloin polttoainesäiliön koko sai olla vain 30 litraa, ja kuskin oli oltava kohtalaisen trimmissä kunnossa. Pidempää kisaamista varten auton sai toki myös isolla tankilla: 55-, 85- tai 110-litraisella.

Säiliön sijainti on myös mielenkiintoinen. Tankkaaminen tapahtuu takalasin oikeaan yläkulmaan sijoitetun luukun kautta. Moottorihan on autohan peräpäässä. Polttoainesäiliö sijaitsee sen ja istuimien välissä.

Moottori itsessään on luonnollisesti upea ja komeasti esillä, kun takaluukun nostaa. Kurkkimaan moottoria pääsee toki ilmankin – Abarthille tyypillisesti. Carlo ymmärsi jäähdytyksen salat.

Kun moottori on kokonaan esillä, huomio kiinnittyy heti Weberin kahteen isokurkkuiseen tuplakaasariin (58 DCOE). Kannen yläpuolelta löytyy kaksi nokka-akselia. Kokonaisuuden kruunaa kaksoissytytys ja kuivasumppuvoitelu.

Auton muu tekniikka on puolestaan sekoitus erilaisia Abarthin autoon taikomia komponentteja ja Simca tonnin osia. Sen verran voidaan vielä mainita, että alakerrassa on erillisjousitus joka nurkassa.

…ja askeettinen

Autoa on upea katsella lähempää ja kaukaa. Muodot ovat niin yksinkertaiset, että iso osa kauneutta tulee jo siitä. Korin muodot ajavat vain yhtä asiaa, tehdä autosta mahdollisimman nopea.

Soikea jäähdytysilmanottoaukko sijaitsee syvällä keulassa, joten etupuskuria ei luonnollisestikaan ole. Ajovalot on asennettu läpinäkyvien suojakoteloiden alle. Jotenkin 2milalla on yllättävän ystävälliset kasvot.

Etuosa on pitkä ja loivasti kalteva. Tuon ajan tapaan tuulilasi on hieman jyrkemmässä kulmassa kuin nykyään. Takalasi sen sijaan on hyvin loiva. Kyseessä on oikea coupé.

Korin valmistajaksi on merkitty virallisesti Carrozzeria Abarth, mutta todellisuudessa Carlo Abarth ja Colucci ulkoistivat tämän työn pienille paikallisille yrityksille. Vuonna 1963 Carrozzeria Sibona-Basano Torinossa otti hoitaakseen koko korin valmistuksen.

Laskeutuminen tuon korin sisälle on elämys. Takapuoli pitää ensin pudottaa 60-luvun kuppipenkkiin, ja jalat pitää sitten nostaa eteen asti ulottuvan turvakehikon yli polkimille. Lopulta eteen avautuu hyvin askeettinen näkymä.

Ratti on toki herraskaisesti puukehäinen, mutta muuten näkymä on karu. Kierrosmittari hallitsee näkymää. Myös veden ja öljyn lämpötilasta jaetaan tietoa. Nopeutta ei sen sijaan kerrota. Se pitää tietää silmässä olevan vaihteen ja kierrosluvun mukaan.

Keskeltä lattiaa törröttää pitkä keppi 6-lovisen vaihteiston käskyttämistä varten. Kojelaudan alla on muutama kytkin valoille, polttoainepumpulle sekä pyyhkimille. Se on siinä. Muuta ei tarvita.

Piikki Ferrarin lihassa

Yleisön päiden kääntäminen autonäyttelyssä maaliskuussa 1963 oli tietysti kiva juttu, mutta kilparadoilla kilpailijoiden pään kääntäminen on kokonaan toinen tarina. Vaikka 2milaa vaivasivat lukuisat vaihteistoviat, se saavutti alusta alkaen hämmentäviä tuloksia kilparadoilla.

Huikein tarina lienee 5. huhtikuuta 1964 ajettu Stallavena-Bosco Chiesanuova -mäkikisa, joka avasi sinä vuonna koko kilpasarjan. Vaikka Italia tunnetaan Mille Migliasta ja Targa Floriosta, iso osa tuon ajan erilaisista kilpailuista ajettiin läpi koko Italian kulkevilla kukkuloilla ja vuorijonoilla.

Franco Patria ajoi 2mila GT:llä sen avauskilpailussa sensaatiomaisesti voittoon ennen Italian mäkikisojen moninkertaista mestaria Edoardo Lualdi Gabardia. Ja Gabarnin menopelinä ei ollut mikään muu kuin upouusi Ferrari 250 GTO, hän kun oli yksi Enzon lempikuskeja.

Eikä tuon kisan tulos ollut edes sattumaa tai onnen kauppaa. Piskuisen Abarthin jalkoinhin jäivät useammassa kisassa myös Jaguarit ja Porschet. Tämä oli varmasti noloa, sillä 2mila maksoi tuohon aikaan 3,85 miljoonaa liiraa, mikä oli murto-osa sen kilpailijoiden hinnasta.

Me jätämme haikein mielin jäähyväiset tälle kaunottarella, joka oli altavastaaja sekä omana aikanaan kuin vielä nykyäänkin. Älä huoli 2mila, me arvostamme sinua.