Autot ja liikenne
Tuulilasi

Katso video: VTT:n robottiauto teki maailmanennätyksen

VTT:n robottiauto Martti on onnistunut ensimmäisenä automaattisena autona ajamaan täysin autonomisesti todellisella tiellä lumipeitteisissä keliolosuhteissa ja tekemään samalla myös uuden 40 km/h:n nopeusennätyksensä Muoniossa Aurora E8 -älytiellä, mikä on todennäköisesti myös uusi epävirallinen maailmanennätys.

Martti on Volkswagen Touaregin alustalle kehitetty tutkimusajoneuvo, joka on varustettu robottiautopuolisonsa Marilynin tavoin kameroilla, antenneilla, sensoreilla ja laserskannereilla. Ajoneuvoissa on eroja anturien määrässä ja sijoittelussa. Esimerkiksi Martin kolme laserskanneria nuuskivat ympäristöä vain auton edessä, kun Marilynin antureista kaksi katsoo eteenpäin ja yksi taaksepäin.

"Kun keväällä 2017 me tutkijat opetimme Marilyniä ajamaan, niin syksyllä se on opettanut meitä tekemään Martista sellaisen, että tämä pärjää puolisonsa kanssa ja noudattaa reitillään GPS- ja suuntatietoja. Martti on tehty vaikeisiin keliolosuhteisiin ja Marilyn loistaa kaupunkien kuningattarena", kuvailee projektipäällikkö Matti Kutila VTT:n RobotCar Crew´sta.

Muonion älytiellä Marttia myös opetettiin intensiivisesti.

"Sillä on selkeästi päättäväinen luonne, ja se lähti toimimaan vuorokauden sisukkaalla opettamisella. Marilyn oli aikanaan työläämpi, koska sen hallintaohjelmisto luotiin täysin tyhjästä. Martissa on käytössä sama ohjelmisto, johon ei enää tarvinnut tehdä kuin pieniä muutoksia", pohtii auton rakentamisesta ja laitteista vastannut Ari Virtanen.

Martti myös saavutti nopeusennätyksensä, kun sen annettiin pienen totuttelun jälkeen nostaa nopeuttaan.

"Mahdollisesti syntyi myös uusi maailmanennätys täysautomaatiolla todellisella tiellä 40 km/h lumisessa maastossa ilman kaistaviivoja ja lumisateessa. Enemmänkin vauhtia olisi voinut olla, mutta nopeus on ohjelmallisesti rajoitettu testiajoissa 40 km/h", Kutila kertoo.

Ajon toteuttivat tutkija Pasi Pyykönen, erikoistutkija Ari Virtanen ja vastaava tutkimusteknikko Rainer Täppinen.

VTT:n robottiautoihin vaihdetaan vielä optisten komponenttien aallonpituuksia ja lisätään tutkan resoluutiota sekä rakennetaan edelleen lisää älykkyyttä anturien kyvykkyyttä haistelevaan ohjelmistoon. Näin pyritään varmistamaan ajoneuvon toimintakykyä pala kerrallaan myös liukkaalla tiellä, jossa näkyvyyttä haittaavat peittynyt tienreuna tai sumu.

Robottiautojen kehityksessä lisätään koko ajan skenaarioita (kaupunkia, kantatietä, lunta, exit-ramppia), joista auto suoriutuu, sekä kasvatetaan ajonopeuksia ja hallitaan älykkyydellä vaikeitakin keliolosuhteita. 

Seuraavaksi Martti viettää ansaittua joululomaa, mutta Marilyn päivystää myös joulun ja uuden vuoden välipäivät ja valmistautuu ensimmäiseen ulkomaan komennukseensa, joka on toukokuussa Saksassa. Martti saa ennen tammikuun puoliväliä kommunikaatiomoduulit ja alkaa keskustella myös digitaalisen tieinfran kanssa. Tähän asti sen keskustelu on rajoittunut puolisoonsa Marilyniin.

VTT:n robottiautot ovat vahvasti mukana 5G-kehityksessä ja hyödyntämässä sen tarjoamia mahdollisuuksia automaattisessa ajamisessa mm. Tekesin Challenge Finland -ohjelmaan kuuluvan 5G-SAFE-projektin kautta. VTT tekee tiiviistä yhteistyötä Euroopan autoteollisuuden kanssa, kun kehitetään vaikeisiin keliolosuhteisiin soveltuvaa automatiikkaa.

"Käytössämme on jo älykäs tienvarsiyksikkö, joka pystyy ruokkimaan paikallisesti tiedoillaan Martin ja Marilynin tiedonjanoa. Tämä MARSU:ksi nimetty kärry sisältää kitkatiedon mittausta ja kehittyneen tukiasemana toimivan kommunikaatiomoduulin. Lisäksi yhden ajoneuvoistamme voi bongata myös metsässä ensi keväänä, kun Marilyn ja Martti saavat itselleen maastossa kulkevan kaverin", Kutila paljastaa.    

Julkaistu: 15.12.2017