
Kysymys:
Minulla on ollut niskassa vasemmalla puolella pienehkö patti useamman vuoden ajan. Hierojani on kuvaillut sitä rasvapatiksi. Viime aikoina patti on kuitenkin tullut entistä kivuliaammaksi. Se ei ole itsessään kovin kipeä, mutta jos sitä painaa, tuntuu siinä mustelman kaltainen kipu. Pitäisikö käydä näyttämässä lääkärille?

Vastaus:
Niskavillojen kohdalla iho on paksu ja karvainen. Niinpä se kestää vaivatta kohtuullisen niskojen nakkelun ryhtymättä heti kättelyssä niskoitteluun. Niskavuori ei hevillä taivu – ei ainakaan Loviisa.
Todennäköisimmin niskassasi paistattelee sarveisontelo (epidermaalikysta, aterooma). Se sijaitsee ihon syvimmässä kerroksessa verinahassa ja syntyy, kun talirauhasen tiehyt ahtautuu tai tukkeutuu ja tiehyen solut jatkavat sarveisaineen (keratiini) tuotantoaan. Tiehyen tukkeuma voi olla synnynnäinen tai haavan tai muun pinnallisen vamman seurausta. Myös akne (finnitauti) altistaa sarveisontelon kehittymiselle (Kristiina Airola).
Sarveisontelo kasvaa hitaasti. Pienimmät ovat herneen kokoisia, ja suurimmat yltävät muutamaan senttimetriin saakka. Ateroomia tapaan usein päänahassa, niskassa, korvalehdissä, selässä ja kivespussin ihossa. Muodostuma on kiinteän kova ja liikkuu ihon mukana. Rasvapatti (lipooma) on taas pehmeä lössykkä ja usein ateroomaa suurempi. Sarveisaukon aukko saattaa näkyä – joskus se paistattelee jättimäisenä ”mustapäänä”. Joskus sarveisontelo kalkkeutuu ajan mittaan kovaksi kalkkionteloksi.
Jos aterooma haittaa ulkonäköä tai häiritsee vaikkapa hankauspaikassa tai päänahassa, lääkäri voi sen leikata, mikä on perusterveydenhuollon rutiinitoimenpide. Pattia peittää pussin tavoin kapseli, joka tulee poistaa kokonaan, sillä muuten aterooma saattaa uusiutua. Päänahassa poisto on helppo: kun viillosta avaa ihon aterooman päältä, se on vaivatonta puristaa sormin molemmilta puolin kallon luuta vasten painamalla, jolloin aterooma kapseleineen lupsahtaa haavasta. Vartalolta aterooma poistetaan laajemmasta viillosta, joka ympäröi koko patin. Tällöin leikataan aina rasvakudokseen saakka.
Sarveisontelo voi tulehtua paiseeksi, jolloin se kasvaa, kipeytyy ja alkaa punoittaa. Joskus se puhkeaa itsestään. Muussa tapauksessa paise avataan veitsellä ja tyhjennetään puristamalla. Silloin tulee olla tarkkana, sillä paine saattaa heittää aseman vessalta tuoksuvan saaliin aina kattoon saakka, jolloin kannatta viisaasti väistää. Isompien ateroomien tulehduksen yhteydessä tarvitaan joskus antibioottia. Kun tulehdus on hoidettu, kapselit tulee poistaa leikkaamalla rauhallisessa vaiheessa, sillä sarveisontelo todennäköisimmin uusii jossain vaiheessa.
Niskapattisi näyttää olevan siirtymässä tulehtuneeseen vaiheeseen. On syytä käydä lääkärissä, joka vahvistaa diagnoosin. Sitä en voi satavarmasti vain kuvauksesi perusteella tehdä.
Kysy terveydestä, avun asiantuntijat vastaavat:
- Reijo Laatikainen, ravitsemus
- Jatta Rautkorpi, naistentaudit
- Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
- Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
- Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.