Terveys ja hyvinvointi
Patteja häpyhuulten sisällä – Syöpä pelottaa, mutta voivatko ne olla esimerkiksi rasvapatteja?
Vastaajana
6.8.2021
 |
Apu

Kysymys:

Olen 25-vuotias nainen, ja minulla on vasemman häpyhuulen sisällä pari muljuvaa pitkulaista pattia. Toinen ehkä noin 2–3 cm pitkä ja toinen vähän pienempi. Mitähän nämä voisivat olla? Syöpä pelottaa, mutta voivatko ne olla esimerkiksi rasvapatteja? Huomasin pattien olemassa olon pari viikkoa ­sitten, eivätkä ne ole tuona aikana ­kasvaneet ainakaan merkittävästi. Patit eivät ole kipeitä, eikä niitä huomaa, ellei tietäisi niiden olevan siellä. Ne eivät siis näy päälle päin.

Vastaus:

Sekä ulompien että sisempien häpyhuulten alueella voi joskus tuntua tällaisia muutoksia. Sisempien häpyhuulten alueella todennäköisin syy on joko ­tukkeutunut rauhanen tai kysta eli ­nesterakkula kudoksen sisällä. Sen sijaan syöpä on hyvin harvinainen löydös tällaisella alueella sinun ikäiselläsi. Tämä ei kuulosta myöskään seksitautiin liittyvältä löydökseltä.

Rauhasia on isoja ja pieniä. Niiden tehtävä on erittää kosteuttavia ainesosia ja suojata limakalvoa ja ihoa. Joskus esimerkiksi vahva, pintakuivuutta aiheuttava pesuaine voi tukkia rauhasen ulostulo­aukon, ja silloin kosteuttava erite kertyykin rauhasen sisään. Sama ilmiö on mahdollinen, jos käyttää jatkuvasti ­kertakäyttöisiä pikkuhousunsuojia, sillä ne imevät suojaksi tarkoitetun kosteuden ihon ja limakalvon pinnalta pois. Jos ­rauhanen tukkiutuu, se voi kasvaa ­hyvinkin isoksi, tulehtua ja olla todella kipeä.

Emättimen suuaukolla sisempien häpyhuulten alaosassa sijaitsevia isoja rauhasia kutsutaan Bartholinin rauhasiksi. Joskus tällainen rauhanen tulehtuu niin pahasti, että lääkäri joutuu avaamaan paiseen märkäkertymän ulospäästämiseksi. Jatkohoitona käytetään suun kautta otettavaa antibioottikuuria. Toistuva Bartholinin rauhasen tulehdus voi vaatia koko rauhasen poistoa tilanteen hoitamiseksi.

Ulompien häpyhuulten alueella voi esiintyä myös lipoomia eli mainitsemiasi rasvapatteja. Lipoomat ovat yleensä puiku­laisia, kimmoisia ja kivuttomia.

Jos poistat iho­karvoitusta intiimialueelta, ulompien häpyhuulten alueella voi esiintyä myös sisäänkasvaneita ihokarvoja. Ne aiheuttavat karvatupentulehduksen, joka muistuttaa finniä. Näiden muodostumista voi vähentää karvoitusalueen ihoa kuorimalla, kuivaharjaamalla ja ­kosteuttamalla.

Kannattaa myös kiinnittää huomiota alusvaatteiden materiaaliin ja hengittävyyteen sekä siihen, etteivät ne kiristä ja purista. Kuvailemasi muutos voisi hyvinkin olla kysta tai lipooma, jotka ovat ­kumpikin hyvänlaatuisia muutoksia.

Jos sinulla kuitenkin on edelleen tämän vastauksen luettuasi epävarma olo muutosten luonteesta, kannustan sinua varaamaan ajan lääkärin vastaanotolle. Lääkäreille nämä asiat ovat hyvin arkipäiväisiä, joten ei ole tarvetta kokea oloa noloksi tai vaivautuneeksi. Tietoa ja helpotusta lisäävä käynti ei ole koskaan turha käynti!

Kysy terveydestä, Apu-klinikan asiantuntijat vastaavat:

  • Reijo Laatikainen, ravitsemus
  • Jatta Rautkorpi, naistentaudit
  • Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
  • Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
  • Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse” Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.