Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Terveys ja hyvinvointi

Miksi nenä vuotaa jatkuvasti? Lääkäri määräsi tippoja, mutta ne eivät auta

Kuvat Getty Images
6.2.2024 Apu
Kysymys

Minulla on jatkuvasti vuotoa nenästä. Kun aamulla nousen ylös ja teen jotain seisten, nenä vuotaa miltei koko ajan. Kun istun, vuoto vähenee. Jos nostan jalat rahille, se lakkaa kokonaan. Valitin asiasta kerran lääkärille, mutta hän vain kuittasi, että vuotonenäisiä on paljon. Olenkin keskustellut monien kanssa, joilla on sama vika. Yksi lääkäri antoi reseptin tippoihin, joita piti laittaa aamuisin, mutta ne eivät auttaneet.

Vastaus
Vastaaja Pippa Laukka
Lääketieteen lisensiaatti ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri

Yleisin syy nenän vuotamiseen on flunssa tai allergia. Flunssan aikana nenän limakalvot voivat tulehtua, mikä johtaa liman tuotannon lisääntymiseen ja nenän vuotamiseen. Allergiassa elimistö reagoi allergiaa aiheuttaviin aineisiin, kuten siitepölyyn tai pölypunkkeihin, ja aiheuttaa samanlaisen reaktion. Lisäksi nenä voi vuotaa esimerkiksi nenän limakalvon ärsytyksen, kuten voimakkaasti maustetun ruoan tai tupakansavulle altistumisen, vuoksi. Joskus nenä voi vuotaa stressin tai sään muutosten taki

Kuvaamasi oire sopisi vasomotoriseen nuhaan eli yliherkkyysnuhaan. Vasomotorisessa nuhassa nenän limakalvo reagoi liiallisesti erilaisiin ärsykkeisiin, kuten lämpötilan muutoksiin, hajuihin, pölyihin, tupakansavuun tai tiettyihin ruoka-aineisiin. Se voi aiheuttaa nenän tukkoisuutta, aivastelua ja nuhaa. Vasomotorinen nuha eroaa allergisesta nuhasta, koska siihen ei liity immuunijärjestelmän tuottamaa allergista reaktiota. Vasomotorisen nuhan syy ei aina ole tarkasti selvillä. Vaiva voi olla pitkäaikainen tai toistua jatkuvasti. Vasomotorinen nuha on varsin yleinen kiusa: jopa 40 prosenttia väestöstä kokee sitä ainakin ajoittain.

Vasomotorisen nuhan omahoito koostuu altistavien tekijöiden välttelystä ja oireiden helpottamisesta lääkehoidolla. Yleensä voit itse tunnistaa ne asiat, jotka saavat nenäsi valumaan. Niitä voivat olla tupakansavu, pölyinen ympäristö tai voimakkaat hajut. Vältä siis niitä ja harkitse myös siirtymistä vähämausteisempiin ruokiin, sillä se saattaa helpottaa oireitasi.

Vasomotorisen nuhan tunnistaminen perustuu tyypillisiin oireisiin, mutta varma diagnoosi vaatii lääkärin arvion. Lääkäri sulkee tutkimuksissa pois allergisen nuhan mahdollisuuden veri- ja ihopistokokeiden avulla. Tarvittaessa voidaan harkita nenäaltistuskoetta tai sivelynäytettä nenän limakalvoilta.

Vasomotorisen nuhan lääkehoito voi olla haasteellisempaa kuin allergisessa nuhassa. Antihistamiinitabletteja, kuten setiritsiiniä, voi kokeilla, mutta niistä ei välttämättä saa kunnolla apua. Toinen vaihtoehto on käyttää kortisonipohjaisia nenäsuihkeita, kuten beklometasonia tai flutikasonia. Ne rauhoittavat nenän limakalvoa, vähentävät vuotamista ja helpottavat tukkoisuutta. Lyhytaikaisesti voi käyttää myös nenän limakalvoja supistavia sumutteita tai tippoja, kuten oksimetatsoliinia tai ksylometatsoliinia. Niitä ei kuitenkaan pidä käyttää jatkuvasti yli viikon ajan, koska elimistö tottuu niihin helposti.

Jatkuva nuha voi saada myös miettimään, olisiko kotona syytä kiinnittää enemmän huomiota siivoukseen. Jos nenän tukkoisuus pitkittyy, saattaa olla mahdollista, että ongelma johtuu ilman epäpuhtauksista, kuten liiallisesta pölystä. Silloin on hyvä tarkistaa ilmanvaihtojärjestelmän suodattimet ja venttiilit, jotka saattavat kerätä itseensä likaa tai pölyä. Muista myös vaihtaa tyynyliinat 1–2 viikon välein. Pussi- ja aluslakanat voi vaihtaa hieman harvemmin.

Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat

  • Pippa Laukka, yleislääketiede ja hyvinvointi
  • Reijo Laatikainen, ravitsemus
  • Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
  • Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt