Apu

Kysy Kiminkiseltä: hikoilu

Kysy Kiminkiseltä: hikoilu

Tapani Kiminkinen

Kysymys:

Olen 74-vuotias reipas nainen, mutta hikoilu ja epätietoisuus sen syystä ovat tehneet minut pelokkaaksi ja saamattomaksi. Sain nuhaflunssan elokuun viimeisellä viikolla. Se alkoi kivulla yläraajoissa ja kurkussa, jota kurlasin suolavedellä, sekä pari päivää vuotavalla nenällä. Kuumetta ei ollut eikä alun jälkeen kipuja tai yskääkään. Vuotava lima muuttui tuhdimmaksi, ja sitä kesti parisen viikkoa.

Pystyin toimimaan melko normaalisti; ruoka maistui, kävin kaupassa ja kuorossa, mutten Chi Ball -liikunnassa, koska minulla oli koko kahden viikon ajan jaksottaista hikoilua paitsi liikkuessa myös istuessa. Siksi jätin hikoilua aiheuttavat toimet, kuten nurmikonleikkuun.

Runsaan parin viikon kuluttua nuha ja hikoilu alkoivat hellittää, mutta kun juoksentelin aamukylmällä hikisenä verannalla, sain lievää kröhää. Pientä limaneritystä on vielä, mutta erityisesti minua huolestuttaa hikoilu, joka jatkuu ja on välillä aika voimakasta. Esimerkiksi Chi Ball -liikunnassa uin hiessä, vaikka se on pehmeää liikuntaa.

Runsas vuosi sitten minulta vähennettiin Thyroxinia, koska tuolloinkin sain hikoiluaaltoja huolimatta siitä, että minulla on estrogeenilaastari. Olen nauttinut viime vuodesta alkaen joka toinen päivä kokonaisen ja joka toinen päivä puolikkaan lääkkeen.

Apteekissa sanottiin hikoilun olevan flunssan jälkivaiva. Joudun huuhtelemaan kylmällä yläkroppaani monesti päivässä. Käyn 2–3 kertaa yössä virtsalla, vaikken juo myöhään ja vaikka olen päivän mittaan hikoillut. Lievää yöhikoilua esiintyy myös.

Näytä vastaus

Vastaus:

Suattaapa apteekki hyviinnii olla oikeilla jäljillä. Kaikki on suhteellista – etenkin ihmissuhteet. Kun muutama aika sitten yläasteen liikunnanopettaja oli kehdannut laittaa pojat Cooperin testiin kiertämään rataa maineikkaalla Saarijärven urheilukentällä, tuotiin kohta yhtä tulevaisuuden toivoa ambulanssilla: hän pelkäsi kuolevansa – ei ollut raukka aikaisemmin hengästynyt eikä hikoillut.

Ihotautilääkäri Matti Hannuksela paaluttaa liikahikoilun osuvasti: ”Liikahikoiluna pidetään käsien, jalkojen, kainaloiden tai vartalon sellaista hikoilua, joka häiritsee normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, pilaa vaatteita tai vaikeuttaa työntekoa.” Kyse on silloin jo melkoisesta vetistelystä. Käsien, jalkojen ja kainaloiden liikahikoilu on usein perinnöllistä ja saattaa alkaa jo lapsena. Aivan selvästi tapauksessasi ei ole tästä kyse.

Kun naisille tulee menopaussi eli viimeiset kuukautiset, autonominen hermosto ihmettelee kuin tuskassa, että mihinkä se estrogeeni oikein hävisi. Toinen puoli naisista kokee kuuman ja kylmän aaltoilun myrskyissä hikoilua, jolloin osa miehistä joutuu ulkoruokintaan. 15 prosentilla naisista vaihdevuosioireet jatkuvat heidän elämänsä loppuun saakka. Tämän vuoksi itsellänikin on potilaina 90-vuotiaita simpsakoita mummoja, jotka käyttävät vielä estrogeenia. Toki tiedostamme rintasyöpä-riskin jonkin verran kohoavan, mutta vuosikymmenten estrogeenin käyttö toisaalta suojaa kohtuullisesti valtimorasvoittumataudilta. En näe syytä, miksi näiden mummojen hyvää elämää pitäisi ankeuttaa estrogeenista luopumalla. Onko Sinulla estrogeenihoito riittävällä tasolla?

Kilpirauhashormonin liiallinen määrä voi myös hikoiluttaa. Tilanne selviää määrittämällä kilpirauhashormonipitoisuus ja suhteuttamalla se potilaan oireisiin. Valitettavasti tällä hetkellä kilpirauhashormonilla harrastetaan rajoitetusti ja yleensä yksityistoiminnassa suoranaista puoskarointia, mikä onkin johtanut viranomaisen antamiin sanktioihin. Itselläsi Thyroxinin annosta on ilmeisen aiheellisesti vähennetty. Tätä asiaa on syytä kokein seurata.

Hikoilua voi liittyä sokeritautiin (mittautapa sokeri, kun yölläkin pissattaa), kihtiin ja toki myös infektiotauteihin ja niiden aiheuttamiin toipumisvaiheisiin sekä muuhun alikuntoon. Tiedossani on, että käytät melkein kymmentä erilaista vitamiinia ja hivenainetta. En usko, että ne sinänsä kaltaisellasi terveellä ihmisellä aiheuttaisivat merkittävää haittaa, mutta aatteleppa ite

(Jope Ruonansuun ilmaisua lainaten), mitä se paletti kokonaisuudessaan merkitsee yhteiskäytössä keskenään ja lääkeaineiden kanssa. Omegakolmosilla on vaikutusta verihiutaleiden toimintaan ainakin jossain määrin, minkä vuoksi niiden käytöstä varoitetaan veren hyytymiseen vaikuttavien lääkkeiden kanssa sekä suositellaan taukoa ennen riskaabeleja leikkauksia. Toki Sinulla ei näitä lääkkeitä ole.

 

Julkaistu: 15.3.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.