Apu

Kysy Kiminkiseltä: hikoileminen

Kysy Kiminkiseltä: hikoileminen

Tapani Kiminkinen

KuvatAnna Huovinen

Kysymys:

Olen 62-vuotias nainen, ja minulla on erikoinen ongelma. Kun hikoilen, ihoni lemuaa virtsalta. Joudun peseytymään usein ja vaihtamaan vaatteita. Pahinta on, että pesuhuone lemuaa virtsalle, vaikka kuinka siivoaisi ja desinfioisi, varsinkin heti suihkun jälkeen. Joudun myös tuulettamaan huoneistoa paljon.

Mistä tämä voi johtua? Käyn sokeriarvotesteissä kerran vuodessa, viimeksi viime tammikuussa. Paastoarvo oli 6,5 silloin. Lääkityksenä on Logimax, Furesis 20 mg, Hydrex semi 25 mg, Primaspan 100 (kaikkia yksi tabletti vuorokaudessa). Ylipainoa on ja jalkojen turvotusta lääkityksestä huolimatta. Jotenkin vaan tuntuu, että tämä ei voi olla normaalia ja pelkästään vaihdevuosiin kuuluva ongelma. Vaiva on ollut suunnilleen vuoden verran. En polta tupakkaa enkä juo, liikun kohtuullisesti – kaikki muuten ok.

Näytä vastaus

Vastaus:

No eipä tällainen asia ole aiemmin ilmaantunut eteen urani aikana. Niinpä soitin ihotautilääkärille, jolle myös asia oli tuntematon, joten voi olettaa, ettei siitä paljon tietoa ole. Sen voi ymmärtää, että hikeen voi joskus kulkeutua verestä voimakkaasti tuoksuvia aineita kuten valkosipulia, alkoholia tai B-vitamiinia. Samat tuoksut tuntuvat uloshengityksessä.

Ihotautilääkäri Matti Hannukselalla on hienhajusta kokemusta. Hänen mukaansa vastaerittynyt hiki ei haise. Hikirauhasia on kahta laatua: tavallisia ja isoja. Tavallisia on kaikkialla ihossa – suuria kainaloissa, sukuelimissä, nivustaipeissa ja perävaossa. Eläimillä suurten rauhasten hiessä on mukana sukupuoliviettiä kiihottavia aineita.

Hannukselan mukaan suurten rauhasten hiki alkaa haista epämiellyttävältä, kun ihossa elävät bakteerit hajottavat hien valkuaisaineita, jolloin vapautuu ammoniakkia ja haisevia lyhytketjuisia rasvahappoja.

Suuremmat hikirauhaset eivät toimi ennen murrosikää, joten lasten hiki ei juuri haise. Jaloissa ei ole suuria rauhasia, mutta runsas jalkahiki liuottaa jalkapohjan sarveiskerroksesta valkuaisaineita, joita bakteerit hajottavat.

Hikirauhasten toiminta hiipuu iän myötä. Tällöin kuitenkin hajun syynä voivat olla heikompi hygienia, sairaudet ja lääkkeet. Virtsan ja ulosteen huonon pidätyskyvyn aiheuttamaa hajua ei aina voi erottaa hien hajusta, toteaa Hannuksela.

Runsaasta hikoilusta johtuvaan hajuhikisyyteen riittävät yleensä tehostettu hygienia ja deodorantit. Hien omaa epämiellyttävää hajua ei voi neutraloida tai peittää. Jos syynä ei ole liikahikoilu tai hygienian puute, selvitetään mahdolliset sairaudet, lääkkeet ja ravintotottumukset. Joskus henkilö saattaa tuntea hajua, jota muut eivät tunne. Tällöin kyseessä on voi olla hajuharhaluuloisuus.

 

Julkaistu: 12.11.2013

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.