
Kysymys:
Minulle määrättiin viisi vuotta sitten silmätippa, joka sisältää beetasalpaajaa. Pian lääkkeen käytön aloittamisen jälkeen kuntoni romahti pahasti, mistä lähtien liikkumiskykyni on ollut huonontunut. Tiedossani on muutamia kavereita, joille on käynyt samalla tavalla. Jotkut ovat saaneet lääkärin vaihtamaan toisen tipan. Olen yrittänyt saada tipat vaihdettua, mutta en ole siinä onnistunut.
Vastaus:
Perinteisesti esittelen beetasalpauksen Räikkösen kilpa-auton vauhdin rajoittimeksi varikkosuoralla. Samaa todisti ystäväni, kardiologi Heikki Miettinen Kuopiosta. Hän muisteli opiskeluaikojaan, jolloin yhdessä demonstraatiossa heille annettiin nautittavaksi annos satunnaista lääkeainetta. Heikki arveli, ettei se tuntunut missään, mutta varjele, kun hän lähti nousemaan suksilla Puijon rinnettä. Siitä ei meinannut tulla mitään – pulssi ei noussut.
Beetasalpaaja väärässä paikassa voi invalidisoida liikkuvan kansalaisen, romahduttaa ikäihmisen suorituskyvyn ja myös saattaa hänet huimauksen partaalle. Beetasalpaajat ovat sympaattisen hermoston beetareseptoreiden vaikutuksia estävä lääkeryhmä. Nämä reseptorit ovat adrenaliinin ja sen sukuisten sydämen toimintaa kiihdyttävien hormonien vaikutuskohtia.
Reseptoreja on kahdenlaisia. Beeta-1-reseptoreja on eniten sydämessä ja beeta-2-reseptoreja muun muassa keuhkoputkissa. Beeta-1-selektiivisyys tarkoittaa, että lääkkeen vaikutus kohdistuu pääasiassa sydämeen. Beeta-2-reseptorien salpauksesta voi olla hyötyä joissain käyttöaiheissa, kuten vapinassa.
Mitä beetasalpaajat tekevät?
Beetasalpaajat hidastavat lepopulssia ja rajoittavat sykkeen nopeutumista rasituksessa. Ne vähentävät sydänlihaksen supistusvireyttä ja alentavat verenpainetta. Niiden vaikutuksesta sydämen hapen- ja energiantarve vähenee, mistä on hyötyä sepelvaltimotaudissa. Ne vähentävät monia rytmihäiriöitä, niillä on keskeinen asema eteisvärinän pulssin hillinnässä, ja ne parantavat ennustetta pumppaustoiminnan heikkoudesta aiheutuvassa sydämen vajaatoiminnassa (Mikko Syvänne).
Beetasalpaajia käytetään nyt jo vähenevässä määrin myös glaukooman hoidossa tippoina kuten Sinulla. Vaikka tipassa ei ole ainetta kovin paljon, se imeytyy limakalvolta tehokkaasti ja saattaa aiheuttaa kuvattuja haittoja. Vaikutus tehostuu, jos potilaalla sattuu olemaan beetasalpaaja jo valmiiksi lääkelistallaan. Etupäässä havaitaan sydämen sykkeen hidastumista.
Silmätippoina annosteltu beetasalpaaja aiheuttaa harvoin merkittävää haittaa, mutta pitää kyllä ottaa huomioon hoidossa. Tuntuu poikkeukselliselta, jos silmätippa aiheuttaisi Sinulle noin hankalan tilanteen. Mutta ei syytä huoleen –asia selviää kätevästi tippaa vaihtamalla. Pyydä silmälääkäriäsi perustelemaan, miksi hän ei määräisi toista valmistetta.
Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat:
- Reijo Laatikainen, ravitsemus
- Jatta Rautkorpi, naistentaudit
- Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
- Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
- Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.