
Kysymys:
Olen istumatyötä tekevä keski-ikäinen nainen. Minulla on ollut lievempiä selkäkipuja vuosia, mutta toissa keväänä alaselkäkivut pahenivat huomattavasti, kun arkiliikkuminen väheni etätyön ja koronarajoitusten vuoksi. Sen jälkeen kivut ovat tulleet ja menneet, mutta eivät koskaan kokonaan poistuneet. Kivut paikantuvat etenkin alas vasemmalle puolelle selkää. Jossain vaiheessa ne säteilivät vasempaan jalkaan, jolloin aloin epäillä iskiasta. Joskus kivut säteilevät vasemmalle puolelle alavatsaan. Kävely, selkäjumppaliikkeet ja muu liikkuminen auttavat yleensä, ja kesäisin kivut ovat jopa kadonneet joksikin aikaa. Huonoina aikoina kipu herättää yöllä, ja joudun ottamaan särkylääkettä, jotta pystyn nukkumaan. Olen käyttänyt tarpeen mukaan kipugeeliä sekä reseptillä saatua vahvaa ibuprofeenia ja joskus relaksanttejakin. Taannoin eräs lääkäri teki pikatutkimuksen muun käynnin yhteydessä. Hänen mielestään kyseessä ei ole iskias, vaan tavallinen lumbago, noidannuoli. Ihmettelin tätä, koska vaiva tuntuu kroonistuneen. Vai voiko kyseessä olla jokin muu syy, esimerkiksi SI-nivel? Ja onko tähän mitään muuta hoitoa kuin särkylääkkeet ja liikkuminen?
Vastaus:
Siteeraan perinteisesti ystävääni vuorineuvos Ilpo Kokkilaa: ”Kartoitetaan organisaation sisäinen ja ulkoinen tila, tehdään strategia ja toteutetaan se.” Kyse on nyt selästäsi.
Tyvestä puuhun nouseminen aloitetaan potilaan perusteellisella haastattelulla, sillä vain toiminnan kohde tietää, miltä hänestä itsestään tuntuu. Hän ei ole kuitenkaan paras asiantuntija siinä, mistä oireet ovat peräisin, joten tähän tarvitaan lääkäriä. Hän suorittaa aistiensa varaisia havaintoja ja tutkii potilaansa hyvän tutkimustavan edellyttämässä laajuudessa.
Apuna käytetään analyysejä (Eräs analyysi on muuten Uuno Kailaan runo, jonka Tarmo Manni esitti Teatterikoulun pääsykokeessa). Tapauksessasi edetään mieluusti alaselän magneettikuvaukseen, jossa selviää, löytyykö selästäsi hermoja painavia rakenteita tai muuta häikkää. Laboratoriokokeita tuskin tarvitaan.
Iskiaksella tarkoitetaan vain jalkaan säteilevää kipua, jota Sinulla on ajoittain esiintynyt. Lääkärisi lienee tarkoittanut, että todennäköisimmin merkittäviä hermopainanteita ei ole. Kertomuksesi perusteella olen samaa mieltä, mutta vaivasi pitkittyessä tutkimatta ei oikein käy hutkiminen.
Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat
- Reijo Laatikainen, ravitsemus
- Jatta Rautkorpi, naistentaudit
- Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
- Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
- Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.