Z-sukupolvi 1997–2012 on sukupolvista pessimistisin – Mielenterveyden lisäksi se näkyy poliittisissa arvoissa, jotka ovat koventuneet
Erityisesti nuorilla miehillä tuntuu olevan suuri tarve löytää yksi selkeä vastaus. Olisiko syytä kertoa mahdollisuudesta, että voimaa voisi osoittaa muutoinkin kuin jyräämällä? kirjoittaa Asta Leppä.
Vaikka monilla alkoi loma ja elämä tuntuu pilvettömältä, maailman mittakaavassa taivas on perin synkkä.
Elämme niin sanottujen monikriisien (multi- tai polycrisis) aikaa. Se tarkoittaa, että monet samanaikaiset uhat nivoutuvat yhteen: Ukrainan ja Lähi-Idän sodat, ilmastonmuutos, yhteiskunnallinen eriarvoisuus, valtionvelan kasvu ja väestön vanheneminen.
Kaikki tämä heijastuu myös ihmisiin. Yhdysvalloissa tutkimukset osoittavat, että nuori, vasta aikuistunut tai teini-iässä oleva Z-sukupolvi (1997–2012), on pessimistisin sukupolvi kaikista. Myös Suomessa alle 35-vuotiaat suhtautuvat hyvin synkeästi tulevaisuuteen.
Tulevaisuudennäkymä kertautuu lopulta mielenterveysluvuissa – mutta myös poliittisissa arvoissa. Ne ovat koventuneet.
”Miehet kasvattaisivat voimaa ja puolustuskykyä, naiset hakevat vastausta muutoksesta ja suvaitsevaisuudesta. Molemmilla on perusteensa.”
Vaikka mediassa puhutaan Elokapinasta ja Pride-kulkueesta ja liitetään nuoriso näihin, viime vuoden niin sanotuissa nuorten vaaleissa vihreät oli puolueena hävinnyt liki täysin kartalta – kärjessä oli nyt perussuomalaiset, sen takana kokoomus. Tänä vuonna nuorten presidentinvaaleissa ykkössuosikki oli Alexander Stubb ja hänen jälkeensä Jussi Halla-Aho. Pekka Haaviston kannatus oli ihan toisilla luvuilla heidän takanaan.
Maailman markkinatutkimuksissa on luodattu Z-sukupolven mielenmaisemaa ja saatu selville, että sukupolven yleisin “arvotyyppi” on menestystä ja valtaa etsivä hedonisti. Kun trendiä tarkastelee monikriisistä maailmaa vasten, tulee mieleen: olisiko Z-sukupolvi jo nyt kamppailemassa niukkenevista resursseista maailmassa, jossa yhä vahvemmin menestyjät menestyvät ja köyhät köyhtyvät? Onko monen maailmankuva se, että vain kovuudella ja kyynärpäätaktiikalla pärjää?
Toinen mielenkiintoinen havainto on tämä: arvot jakaantuvat yhä useammin sukupuolten välillä. Siinä missä oikeistopuolueiden jäsenistö on selkeästi miehinen, erityisesti nuoret naiset ovat siirtyneet yhä selvemmin liberaaliin vasemmistoon.
Tuntuu kuin molemmat olisivat eräällä tavalla etsimässä vastauksia monikriisiytyvään maailmaan: miehet kasvattaisivat voimaa ja puolustuskykyä, naiset hakevat vastausta muutoksesta ja suvaitsevaisuudesta. Molemmilla on perusteensa.
Mutta mistä sukupuolijako saattaisi kummuta?
Naiset ovat enemmistönä lukioissa ja korkeakouluissa. He myös muuttavat nuoria miehiä hanakammin pois kotiseudultaan. Kenties tulevaisuus näyttää heidän kohdallaan valoisammalta kuin miesten. Siksi naisilla on ikään kuin “varaa” ajatella väljemmin.
”Voimaa korostava arvoajattelu suosii yksinkertaisia varmuuksia. Mutta valheen tunnistaa siitä, että se väittää olevansa ainut totuus.”
Meneillään olevat kriisit ovat monimutkaisia ja hankalia. Voimaa korostava arvoajattelu suosii silti yksinkertaisia varmuuksia. Mutta kuten filosofi Slavoj Žižek on todennut: valheen tunnistaa siitä, että se väittää olevansa ainut totuus.
Erityisesti nuorilla miehillä tuntuu olevan suuri tarve löytää yksi selkeä vastaus. Se on ymmärrettävää, sillä vastaus antaa varmuutta ja omanarvontuntoa. Olisiko syytä kertoa mahdollisuudesta, että voimaa voisi osoittaa muutoinkin kuin jyräämällä?
