Apu

Yuval Noah Hararin kulttikirja Sapiens taivutettiin Avara Luonto -dokumentiksi Kansallisteatterin näyttämölle


Suomen Kansallisteatterin Sapiens-näytelmä on rohkea yritys selittää koko ihmiskunnan historia alkuhämärästä tulevaisuuteen asti.
Kuvat Katri Naukkarinen

SAPIENS. Yleisö istuu hiirenhiljaa Kansallisteatterin suuren näyttämön katsomossa. Selitetäänhän meille nyt Sapiensissa puolentoista tunnin aikana ihmiskunnan alku, kehitys ja varsinkin pahat teot, ne tekemämme virheet.

Tunnelma on hypnoottinen, eikä vähiten Jarmo Heikkisen kertojaäänen rauhallisuuden vuoksi. Siis sama Heikkinen, jonka ääni on tuttu Avara luonto -tv-ohjelmista.

Alussa oli heimo, sitten yhä laajenevat heimot, jotka kesyttivät eläimet omia tarkoituksiaan varten ja valtasivat maan, kehittivät teknologiaa aavistamatta mihin se johtaa.

Minna Leinon ohjaama näytelmä perustuu Yuval Noah Hararin kulttikirjan maineeseen nousseeseen teokseen.

Näyttelijöillä on läpi esityksen naamiot kasvoillaan, joten emme tunnista kuka on Antti Pääkkönen tai kuka Juha Varis tai Iida Kuningas.

Oleellista ei ole tunnistaminen, vaan näytelmän sisältö. Ihmiskunta mainitaan ekologiseksi sarjamurhaajaksi, ja sitähän me nyt tuomiopäivän tavalla lähestyvän ilmastokriisin keskellä olemme.

Ihmiskunta on itsekkäästi hyödyntänyt kauniin planeettansa luonnonvarat, se on itsekkäästi lisääntynyt ja samalla tuhonnut sukupuuttoon monia eläinlajeja.

Homo Sapiensin sanotaan olevan älykkäin maapallolla elävistä olennoista.

Olemmeko me?

Julkaistu: 4.10.2019