Parhaimmillaan ystävyys voi elää ja voida hyvin aivan minimaalisilla teoilla

"Moni asia tässä maailmassa on täysin keksittyä. Valtioiden väliset rajat, Helsingin pörssin suurimmat yritykset sekä omat tavoitteemme ovat kaikki ihmisten välistä fiktiota. Ne ovat satuja, joihin meidän kannattaa uskoa vain niin kauan kuin me kaikki niistä hyödymme”, kirjoitti Alexander Puutio joulun alla julkaistussa Ylen kolumnissaan. Puutio on liikkeenjohdon konsultti, ja tapansa kirjoittaa sen mukainen. Nostetaan ensin isoja asioita esiin ja vedetään sitten matto niiden alta. Pelkkää fiktiota kaikki, mitä oikein luulitte.

Moinen ärsyttäisi, ellei Puutio olisi kuin konsultit niin usein: samaan aikaan kun heitä kuunnellessaan tai lukiessaan aivot laittavat aina hanttiin ja väittävät vastaan, osa mielestä ajattelee, että totta, noinhan se just on. Huono konsultti yrittää myydä uusia kenkiä, hyvä laittaa vanhoihin kenkiin pienen sileän kiven, joka hankaa niin, että sitä ei tee mieli ottaa ainakaan heti pois.

Puutio nosti mainitsemansa fiktiot esiin esimerkkeinä asioista, joihin usein kohdistamme tavoitteellisuuttamme, jotta elämästä tulisi parempaa ja onnellisempaa. Se on tavoitteellisuuden tehtävä, mutta Puution mukaan maali on väärä. Maalin tulisi olla keksimällä keksityn tarpeenluonnin ja fiktion sijaan syvissä ihmissuhteissa. Ne tekevät elämästä parempaa.

konsulttikolumnistin kanssa on helppo olla samaa mieltä. Samaan aikaan on helppo havaita, että ystävyyssuhteet ovat yhä lapsipuolen asemassa, kun puhutaan hyvästä elämästä. Paatuneinkin liikkeenjohdon jyrämies osaa jo mainita lehtihaastattelussa perheensä ja sen merkityksen, mutta työhön ja perheeseen puhe usein yhä jää, vaikka ystävyyssuhteita olisikin.

Runoilija Henriikka Tavi kuvaa ystävyyssuhteita tähän numeroon kirjoittamassaan esseessä näkymättömäksi tukirakenteeksi. Se on osuva muotoilu, jossa näkymättömyys voi olla seurausta useammista tekijöistä. Näkymättömyys on osin seurausta juuri mediapaitsiosta verrattuna esimerkiksi juttuihin lasten ja vanhempien väleistä tai parisuhteista. Näkymättömyyttä voi tuottaa sekin, että usein ystävien merkitykseen havahtuu yksityisesti, omassa mielessään vasta seuraavana päivänä jälkikäteen, kun illanistujaisten pulputus on tauonnut.

Kolmas tekijä, joka tuottaa näkymättömyyttä ystävyyssuhteisiin, on niihin usein kuuluva pitkä historia ja sen aikaan saama maltillisuus.

kun lukee lehtien parisuhdejuttuja, parisuhteista tulee kuva, että koko ajan on tilanne päällä. Toisella – ehkä molemmilla! – on luonteenpiirre, taipumus tai vanha kotikasvatuksen vinouma, jonka tähden koko suhde tuntuu olevan pelkkä nykyhetki, sen akuutti kriisi, jonka jommankumman jokin haitallinen ominaisuus on taas laukaissut. Toimintaohjeita jaetaan ja keskustelua suositellaan.

Luulen, että arki on usein rauhallisempaa eikä niin ongelmakeskeistä kuin lehtiä lukiessa saattaa luulla. Ystävyyssuhteissa näin on varmuudella.

Yhdellä parhaista ystävistäni on tapana soittaa usein, kun hän on ajamassa yksin pidempää automatkaa. Juttelemme puoli tuntia ja teemme saman taas parin kolmen viikon päästä. Minnekään ei tarvitse lähteä eikä juuri mitään tarvitse maksaa. Voisimme aivan hyvin tavata kasvokkainkin, mutta silloinkin tekisimme vain aivan samaa, juttelisimme toisillemme. Kumpikaan ei ole edes ehdottanut tapaamista pariin vuoteen.

Missään toisessa suhteessa tällainen ei riittäisi. Kukaan ei jaksaisi sellaista puolisoa tai vanhempaa, joka soittaa parin viikon välein eikä edes ehdota tapaamista, mutta ystävyyssuhteissa vaatimuksia toista kohtaan on terveellä tavalla vähemmän. Se ei tarkoita, että kuka hyvänsä kelpaisi ystäväksi, vaan sitä, että parhaimmillaan ystävyys voi elää ja voida hyvin aivan minimaalisilla teoilla, sillä ystävyys on tikapuut menneestä tähän hetkeen. Ei tikapuitakaan tarvitse käydä jatkuvasti nykimässä eikä niiden tiheä käyttö tee niistä sen parempia.