Sini Saaritsa tajusi vasta aikuisena, että hän on kumppanuusvanhempien lapsi – Siitä alkoi tutkimusmatka erilaisten perhemuotojen Suomeen
Kumppanuusvanhemmuuden suosio kasvaa. ”Ihmiset alkavat tuntea kumppanuusvanhempia, ja syntyy tarttumapintaa. Kaduntallaajien joukossa se kokemus leviää, että ei ne ole mitään tyyppejä, joita kukaan ei huoli kumppaneiksi”, sanoo Sateenkaariperheet ry:n Kaisa Niittynen.
He nousivat nauraen taksista, ja minä juoksin ensimmäisen kerroksen rappukäytävää ulko-ovelle vastaan. Olin kolme ja viettänyt viikon mummolassa Herttoniemessä, koska vanhempani olivat lomailleet Pariisissa.
Sain tuliaisia: silkkikantisen kirjan, jonne äiti oli liimannut valmiiksi kiiltokuvia. Ensimmäisellä aukeamalla kukkakoria kantavan tytön vieressä on hellittelevä loru omalle pupujussiselle ja alla huolellisilla tikkukirjaimilla signeeraus ”Äiti (Leena)”. Seuraavalla sivulla huivipäinen tyttö työntää nallea kottikärryissä. Allekirjoituksena on ”Pentti, 32v. (isi)”.
Olen aina tiennyt olleeni lapsi, joka oli suunniteltu. Kuvitelmissani nuoret vanhempani ovat istuneet valkoisessa huoneessa, suuren arkkitehdin pöydän ääressä piirtämässä.
