Yhteinen omaisuus siirretään yksityisiin taskuihin – Yrityksistä on tullut valtioita vahvempia

Maaliskuussa Euroopan komissio ilmoitti, että yksityinen yritys pitäisi päästää tiukasti suojellulle aapasuolle hääräämään.

Kyseessä on Sodankylässä sijaitseva Viiankiaapa. Se on suojeltu luontotyyppi ja koti monenlaisille kasveille ja eläimille, esimerkiksi kymmenille uhanalaisille lintulajeille. Suon alta löytyy akuissa tarvittavaa nikkeliä ja kobolttia. Koska Eurooppa ei tahdo enää olla riippuvainen Kiinasta, halutaan raaka-aineet omasta takaa. Hankkeet, joista saadaan harvinaisia maametalleja uusiutuvan energian ja puolustusteollisuuden tarpeisiin, on julistettu strategisesti tärkeäksi toiminnaksi. Niille on luvassa EU-rahoitusta.

Koska omavaraisuutta pyritään lisäämään nopeasti, on Euroopan komissio patistanut hoitamaan Viiankiaavalle kaivosluvat rivakasti. On epäselvää, tietääkö komissio että Viaankiaapa on suojeltu. EU-tason perehtyminen ei ole vaikuttanut kovin syvälliseltä, koska strategisista hankkeista vastaava komissaari Stéphane Séjourne on myös väittänyt, ettei Euroopassa olisi avattu yhtään uutta kaivosta 20 vuoteen. Todellisuudessa yksinomaan Suomessa on avattu sinä aikana useita kaivoksia.

Jos sivuutetaan luonnonsuojelu, niin voi kyllä myöntää, että strateginen omavaraisuus on tähdellistä. Olisi myös reilua, että kaivaisimme haluamiemme raaka-aineiden montut omille takapihoillemme, emmekä köyhiin maihin. Kobolttia tuodaan nykyisin Kongosta, jossa työolot ovat arvatenkin surkeat.

Mutta omavaraisuudessa ihmetyttää yksi asia. Jos kerran nämä raaka-aineet ovat niin ratkaisevia Euroopan turvallisuudelle, että luonnonsuojelu voidaan uhrata, niin miksi niiden tuotanto useimmiten annetaan yksityiselle firmalle? Koska niin tehdään. Viiankiaavan strategisesti välttämättömät mineraalit kaivaa ja sen jälkeen eurooppalaisille myy kaivosjätti Anglo-American.

Näin maallikkona ajattelisi, että olisi melko kätevää, jos välttämättömät raaka-aineet olisivat valtion hallinnassa. Mutta sellaista ei 2020-luvulla haluta. Sen sijaan valtiot ja julkinen hallinto on haluttu tyhjentää voimista ja kyvyistä. Yksityisille yrityksille on siirretty osaamista ja suorituskykyä, joita oli ennen vain hallituksilla. Esimerkiksi 1960-luvulla Yhdysvalloissa vain valtio pystyi toteuttamaan jotain niin merkittävää, kuin kuulennon. Nykyään avaruushommat ovat Space X:n tapaisten yritysten heiniä. Vastaava kehitys koskee myös sotilastiedustelua, elektroniikalle välttämättömien mikrosirujen valmistusta, viestintäalustoja ja montaa muuta toimintaa.

Yksityistämisen seurauksena kansalaiset omistavat yhdessä aiempaa vähemmän.

Brittitoimittaja George Monbiot kuvaa viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Invisible Doctrine, että valtiot on tyhjennetty tarkoituksella. Taustalla on 1970-luvulla vauhtiin päässyt uusliberalistinen kehitys, jossa yhteinen, julkinen ja joukkovoimainen on nujerrettu. Maailman rikkaimmat ihmiset ovat rahoittaneet ajatushautomoita, taloustieteilijöitä ja mediaa, jotta ideologia tehottomasta paisuneesta valtiosta ja ylivertaisen kyvykkäästä yksityisestä sektorista on saatu läpi.

Kehitys on Suomessakin pitkällä. Moni yhteiskunnan pyörittämiselle välttämätön asia on täysin yksityisissä käsissä: lannoitteiden valmistus, iso osa sähkön jakelusta ja yhä enemmän myös terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen. Jyväskylässä on suunniteltu jopa veden yksityistämistä. Kansalaisaloitteella on saatu nyt estettyä kunnallisten vesiyhtiöiden myynti, mutta yhä edelleen osa niistä voi päätyä voittoa tavoittelevalle yritykselle.

Viiakiaavan maaperän metalleja uhkaa siis se kehitys, joka on muuttanut yhä isompia osia kansallisesta omaisuudesta yksityisiksi voitoiksi. Tällainen voimasuhteiden muutos aiheuttaa myös sen, että toiminnan haittoihin on vaikea puuttua. Yrityksistä on kasvanut niin vahvoja, että julkisen vallan muskelit eivät riitä säätelemään esimerkiksi sellaisia asioita kuin kryptovaluuttoja tai somealustoja.