”Buddha taisi olla oikeassa” – yö eteläkorealaisessa temppelimajoituksessa on ajatuksia herättävä elämys

Jotta voitte olla onnellisia, elämässä täytyy olla myös kärsimystä. Oppaan sanat yllättävät. Tällä tavalla harvoin toivotetaan tervetulleeksi majapaikkaan, mutta tämä ei olekaan mikä tahansa majatalo. Yövymme Soulin laitamilla sijaitsevassa Geumsunsan temppelissä. Se on yksi Etelä-Korean buddhalaisista pyhätöistä, jotka tarjoavat majoitusta matkailijoille.

Geumsunsa on seissyt tällä paikalla yli 600 vuotta, mutta temppeliyöpymiset ovat uusi juttu. Ne alkoivat vuoden 2002 jalkapallon MM-kisojen aikana, kun monet maan pyhätöt avasivat ovensa yövieraille.

Tänään Geumsunsan pihalla seisoo puoliympyrässä kymmenkunta matkailijaa eri puolilta maailmaa. Opas perehdyttää meidät aluksi paikan tapoihin ja sääntöihin.

Ensin kaikki vaihtavat ylleen temppeliasun: harmaan neuletakin ja samanväriset pussihousut. Sitten opetellaan hapchang eli tervehdys, jossa kumarretaan niin, että kädet ovat yhdessä rinnan edessä. Se toimii täällä sekä kiitoksena että anteeksipyyntönä. Ja jos ei jaksa jutella muiden kanssa, hapchang on myös kohtelias tapa ilmaista ”en halua nyt puhua”. Seuraavan vuorokauden ajan meidän on tarkoitus hiljentyä ja kääntää huomio ulkomaailmasta sisimpäämme.

Mutta entäpä alussa mainittu kärsimys ja onnellisuus? Se liittyy buddhalaisuuden opetuksiin. Buddhan kerrotaan sanoneen, että elämään kuuluu väistämättä myös kärsimystä, mutta toisaalta juuri se saa väliaikaiset nautinnot tuntumaan hyvältä. Oppaan sanat viittaavat myös matkaamme tänne. Parkkipaikalta pyhätön portille noustiin jyrkkää, kivenmurikoista ladottua polkua pitkin (painavat matkalaukut tuotiin sentään ylös pienellä kaapelihissillä).

”Tänne oli kova matka, joten olette varmasti jo vähän onnellisempia”, opas toteaa hymyillen.

600 vuotta vanha pyhättö on nähnyt monia vaiheita. Se autioitui 1900-luvun alussa, kun Japani miehitti Korean, mutta vuonna 1949 paikka heräsi taas henkiin.

Perehdytyksen jälkeen kierrämme tutustumassa paikkoihin. Kuten iso osa Korean buddhalaisista temppeleistä, myös Geumsunsa on rakennettu vuoren lähelle.

Kun buddhalaisuus saapui aikoinaan Kiinasta Koreaan, pyhättöjä pystytettiin paikoille, joissa oli harjoitettu korealaista šamanismia. Usein ne sijaitsivat vuoristossa, jossa henkiolentojen uskottiin majailevan. Koreassa uusi uskonto ei kuitenkaan syrjäyttänyt vanhaa, vaan ne sulautuivat yhteen. Buddhalaisuus onkin täällä kiinnostava sekoitus, ja temppeleissä palvotaan usein myös erilaisia henkiä.

Geumsunsa sijaitsee Bukhansanin kansallispuistossa, vain puolen tunnin ajomatkan päässä Soulista. Vaikka 10 miljoonan asukkaan metropoli on vieressä, täällä tuntee olevansa lähes koskemattoman luonnon keskellä. Linnut laulavat, ja temppelialueen halki virtaa vuorelta laskeutuva puro.

Temppelien majoitustilat ovat askeettisia. Huonekaluja on vähän, ja nukkuma-alustana toimii ohut patja.

Esittelykierroksen jälkeen opas vetää meille meditaatiohetken. Sen aikana yksi osallistujista nukahtaa – seesteinen tunnelma alkaa selvästi vaikuttaa. Osalla vierailun ensimetrit tuhlaantuvat tosin maaniseen valokuvaamiseen. On vaikea rauhoittua, kun samaan aikaan tekee mieli tallentaa koko ajan paikan kauneutta.

Siirrymme varhaiselle illalliselle. Tarjolla on yksinkertaista mutta maistuvaa kasvisruokaa, kuten papuja, riisiä, kimchiä, paistettuja vihanneksia, merilevää ja yrttisalaattia.

Ruoka nautitaan matalien pöytien äärellä, lattialla istuen. Salissa kuuluu vain metallisten syömäpuikkojen kalina lautasia vasten. Tarkoitus on aterioida hiljaisuudessa ja keskittyä pelkästään syömiseen. Helppoa se ei ole. Kun on pakko hiljentyä, huomaa mikä kakofonia oman pään sisällä vallitsee. Ajatusten virta on kuin Vantaanjoki kaljakellunnan aikaan.

Koreassa toimii noin 900 perinteistä buddhalaista temppeliä. Niiden koristeellisuus tekee kävijään vaikutuksen.

Geumsunsa on pieni temppeli, jossa asustelee neljä miesmunkkia, yksi nunna sekä koira.

Kummmm! Kummmm! Lähes kaksi metriä korkeasta kellosta kuuluu valtava kumina, kun oranssiin kaapuun sonnustautunut munkki iskee sitä katosta roikkuvalla puutukilla.

Olemme kokoontuneet seuraamaan iltaseremoniaa edeltävää kellonsoittoa. Se tapahtuu jonggossa, joka on koristeellinen paviljonkimainen rakennelma. Kelloa lyödään 33 kertaa. Se on yksi buddhalaisuuden pyhistä luvuista. Munkki kysyy, haluammeko mekin kokeilla soittamista. Pienen ujostelun jälkeen vieraat jonottavat kumauttamaan kelloa.

Sitten on iltamessun aika. Kolme munkkia seisoo alttarin edessä ja koputtelee pientä rumpua muistuttavaa soitinta. Kullanväriset Buddhan patsaat kimaltelevat kynttilöiden valossa, ja katosta roikkuu värikkäitä paperilyhtyjä. Yksi munkeista toistaa puoliksi laulaen mantramaista tekstiä.

Myös vieraat saavat osallistua toimitukseen. Meille on aiemmin opetettu joogan aurinkotervehdystä muistuttava moniosainen kumarrussarja, joka tehdään useaan otteeseen seremonian aikana.

Messun päätyttyä hipsimme temppelin keskuspihalle. Ilta hämärtyy, ja viileys alkaa laskeutua vuorenrinteelle.

Myös yövieraat pääsevät osallistumaan seremonioihin ja muihin temppelin rutiineihin.

Jang Hyeon istuu matalan pöydän äärellä ja kaataa teetä kuppeihin. Olemme saaneet kutsun päämunkin luo iltateelle. Huone muistuttaa työpöytineen, kirjahyllyineen ja seinäkalentereineen toimistoa. 52-vuotias Jang tuli tänne munkiksi 17 vuotta sitten. Omien sanojensa mukaan hän halusi temppeliin, koska ei pitänyt sosiaalisesta elämästä.

”Tahdoin olla rauhassa, mutta eihän se onnistunut. Joudun olemaan täällä vielä enemmän ihmisten kanssa tekemisissä kuin aiemmassa elämässäni.”

Päämunkki ei tosin vaikuta erakolta. Hänellä on hymyilevät silmät, hauskat jutut ja paljon kysyttävää meiltä. Jang on ahkera reissaaja, joka on matkaillut ympäri maailmaa ja kertoo pitävänsä Keski-Aasiasta, erityisesti Kirgisiasta ja Pamirin vuoristosta. Munkki kaataa kuppeihimme lisää taiwanilaista vihreää teetä. Erehdymme sanomaan ”thank you”, vaikka meille on aiemmin päivällä opetettu hapchang-tervehdys. Saamme leikilliset torut: ”Minun pitäisi laskuttaa teiltä 10 dollaria joka kerta kun sanotte thank you!”

Sitten Jang ehdottaa arvauskilpailua. Hän kertoo meille buddhalaisen arvoituksen ja lupaa oikein vastanneelle teetä kotiin viemisiksi. Seurue höristää korviaan.

”Eräänä päivänä vanhempi munkki pyysi nuorta munkkia seisomaan temppelin pihalla ja piirsi tämän ympärille hiekkaan ympyrän. Munkki sanoi: jos seisot ympyrän sisällä, lyön sinua kepillä. Ja jos seisot ympyrän ulkopuolella, lyön sinua silloinkin. Mitä nuoren munkin kannattaisi tehdä?”

Joku veikkaa levitoimista. Se ei ole oikea vastaus. Jang katsoo minua ja kysyy: ”Mitä sinä ehdotat?”

Vastaan, että nuoren munkin kannattaisi pyyhkiä hiekkaan piirretty ympyrä jalallaan, jolloin ei ole enää mitään, minkä sisä- tai ulkopuolella seistä. Päämunkki nousee, kaivaa kaapistaan teelahjan ja ojentaa sen hieman harmistuneen oloisena. Arvoitus ratkesi tänään ehkä turhankin helposti.

Jangin mukaan tarinan opetus on se, että stressi ja ahdistus ovat usein muiden ihmisten aiheuttamia. ”Voit kuitenkin oppia pyyhkimään ne itse pois. Se on yksi buddhalaisuuden ydinsanomista.”

Jang Hyeon on Geumsunsan päämunkki.

Teet on juotu ja siirrymme yöpuulle. Naiset saavat parhaat makuupaikat. He pääsevät omiin huoneisiin, joista avautuu maisema vehreään laaksoon. Me miesvieraat joudumme yhteismajoitukseen, sisäpihan ikkunattomaan huoneeseen. Makuualustana on viiden sentin paksuinen patja.

Kuten arvata saattaa, temppelissä herätään aikaisin. Jo viiden maissa ulkoa alkaa kuulua kutsusoitto päivän ensimmäiseen messuun. Aamulla olo on rauhallinen. Tuntuu, että kaksi yötä olisi hyvä pituus temppeliyöpymiselle. Ensimmäinen vuorokausi menee vielä paikkoihin tutustuessa ja temppelin rytmiin asettuessa, mutta nyt voisi jo nauttia saavutetusta seesteisyydestä. Harmi kyllä me jatkamme tänään matkaa.

Bongaamme kyltin, joka kertoo, että läheiselle Bibongin vuorenhuipulle on vain 1,4 kilometrin kävely. Päätämme piipahtaa vielä siellä ennen lähtöä, emmekä arvaa, millainen rääkki meitä odottaa. Nousu huipulle vastaa rankkaa porrastreeniä, ja itse huippu on kasa valtavia kivenlohkareita, joiden päälle nouseminen vaatii jo pientä kalliokiipeilyä.

Mutta mitkä maisemat ylhäältä avautuvat! Ympärillä näkyy useita vuorenhuippuja ja kaukana laaksossa Soulin pilvenpiirtäjien ja talojen meri. Otamme kuvia ja lähdemme takaisin temppelille.

Bibongin vuorenhuipulta näkyvät Soulin pilvenpiirtäjät.

Temppeliä ympäröivä kansallispuisto on suosittu retkikohde eteläkorealaisten keskuudessa.

”Meillä on teille huonoja uutisia.”

Opas näyttää huolestuneelta. Käy ilmi, että tavarahissi on mennyt rikki ja joudumme raahaamaan painavat laukkumme itse parkkipaikalle. Jalat ovat hellinä vuoriretken jälkeen, eikä painavien matkatavaroiden kantaminen helpota oloa. Polvissa vihloo.

Mutta kuinka ihanaa on istua seuraavat kolme tuntia auton pehmeällä penkillä. Ja miten kiitollisia olemme, kun pääsemme seuraavaan majapaikkaan, persoonattomaan kolmen tähden hotelliin, josta näkyy vastapäisen talon seinä. Temppelin lattian jälkeen se tuntuu viiden tähden hotellin sviitiltä.

Buddha taisi olla oikeassa. Jotta voimme olla onnellisia, elämässä pitää olla myös kärsimystä.

Temppelialueelta löytyy kauniita yksityiskohtia, kuten värikkäillä paperilyhdyillä koristeltu silta, jonka lamput palavat öisin.

Geumsunsan temppelin soittoparvella on valtava dharma-rumpu, jonka ääni kuuluu monen kilometrin päähän.