Image

Riikka Suomisen kolumni: Ympäristöuutisissa vaietaan siitä, kuka on aiheuttanut tuhon

Riikka Suomisen kolumni: Ympäristöuutisissa vaietaan siitä, kuka on aiheuttanut tuhon
Toivottomuutta luovat uutisjutut, joissa tutkija kertoo, että ekosysteemit ovat romahtamassa, ja sitten piste ja seuraavaan aiheeseen, kirjoittaa Riikka Suominen.
Julkaistu: 30.9.2022

Populaatiot romahtavat. Luontokato kiihtyy ja uhkaa ihmiskuntaa. Kuivuus pahenee. Näin huolestuttavia asioita uutisissa on viimeaikoina kerrottu elinolojen tuhoutumisesta.

Ja hyvä että kerrotaan! Nopeasti leviävä sukupuuttoaalto on vaarantamassa ruuantuotannon. Nykyvalossa näyttää siltä, että ilmastonmuutos aiheuttaa äärisäitä jo paljon pienemmällä lämpötilan nousulla, kuin on aiemmin ymmärretty.

Mediaraportoinnin ongelma on, että se tyytyy toteamaan tapahtuvan tuhon. Uutiset esittävät asiat passiivissa. Luonto vain omalla painollaan pilaantuu ja eläinlajeja kuolee.

Ilmiö on sukua sille, että jalankulkijat menevät ja kuolevat liikenteessä. Onnettomuuksista ei kirjoiteta, että autoilija tappoi kävelijän, vaan hymistellään kävelijän tulleen yliajetuksi. Loppukesästä kerrottiin että ”kaksi pikkulasta on kuollut auton alle lyhyen ajan sisällä” (HS 27.8.2022).

Samalla tavalla ympäristöuutisissa vaietaan siitä, kuka on aiheuttanut tuhon. Puhumattakaan, että syyllisiltä perättäisiin vastuuta.

Esimerkiksi Ylellä on juttusarja monimuotoisuudesta. Siinä täsmällisimmin määritelty toimija on ihminen. ”Ihminen hamuaa luonnon resursseja.” Häveliäästi sanotaan, että ”luonnon resurssien saatavuus vähenee”. Miksei sanota, että Suomessa metsäyhtiöt, kaivosteollisuus ja kaavoittajat ottavat luontoa kohtuuttomat määrät omaan käyttöönsä?

On hyvä muistaa, että suomalaisten lajien uhanalaisuus on valtaosin aiheutettu itse. Ilmastopäästöjen voi vielä saivarrella olevan globaali ongelma, mutta Suomen metsät ja suot olemme aivan omin pikku kätösin tuhonneet. Tai siis emme ”me”, vaan metsä- ja turveteollisuus ja maatalous.

Toinen ympäristöuutisten heikkous on, että niissä haastatellaan lähes pelkästään tutkijoita. Tutkijat ovat toki tärkeitä, heillä on tarkin tieto tilanteesta, ja he osaavat selittää, miksi ympäristöä on välttämätön suojella. Ongelma on, että jutuissa ei esitetä kysymyksiä heille, jotka ovat vastuussa tuhosta, eikä heille, jotka asiaan voisivat puuttua. Toimittajat eivät vaadi lihataloilta tai MTK:lta vastauksia sukupuuton pahentamisesta. Puhumattakaan, että poliitikkoja vaadittaisiin puuttumaan uhkaan.

Hallituksen vastuulla on suojella kansalaisia. Tällä hetkellä tiedetään, että luontokato on johtamassa katastrofaalisiin seurauksiin, mutta lehdistö ei vaadi poliitikkoja torjumaan uhkaa tai varautumaan.

Suomessa hallituksella olisi tapoja nopeastikin pysäyttää metsien luontokato. Valtioneuvostolla on suora ohjausvalta Metsähallitukseen. Halutessaan poliitikot voisivat määrätä, paljonko hakataan ja missä. Myös valtion maita voisi suojella. Mutta sen sijaan, että hallitus yrittäisi estää luontokadon, pääministeri on lobannut EU:ssa sen puolesta, että Suomessa pystytään helpommin hakkaamaan metsää.

Yleisellä tasolla media on havahtunut ekokriisiin. Päätoimittajat, kuten muutkin päättäjät, ovat oppineet sanomaan ilmastonmuutoksen olevan aikamme suurin uhka. Niinpä Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan ”ilmastokriisin olevan eksistentilaalinen uhka, ja kyse on ihmiskunnan olemassaolon edellytyksistä.”

Lause jää kaikumaan tyhjänä, kun lehden muu sisältö ei anna viitteitä siitä, että elinolojen tuhoutuminen huolettaisi. Kulutuksen elpymisestä iloitaan ja lentotarjouksia mainostetaan kannessa. Ja vajaat kaksi viikkoa myöhemmin samalla pääkirjoitussivulla linjataan, että seuraavan hallituksen ykköstehtävä on julkisen talouden oikaiseminen. Velkansa hoitanut kansa nukkuu yönsä hyvin, vaikka sitten viisi astetta kuumemmassa Suomessa.

Jos kertoo olevansa huolissaan ympäristöstä, törmää usein vaatimukseen, että aiheesta pitää puhua toiveikkaammin. Kuulemma ihmiset lamaantuvat, jos heille liian suoraan kertoo, miten hälyttävä tilanne on. Toivovaatimus on vähän valikoiva. Sodan uhasta, valtion velasta ja pandemiasta on mahdollista puhua ilman hopeareunusta, ympäristötuhoista kai sitten ei.

Mutta jos yhtyy toivovaatimukseen, niin minulle toivoa loisi kuulla, millaista tietä päättäjät raivaavat ulos ympäristökriisistä. Sen sijaan toivottomuutta luovat uutisjutut, joissa tutkija kertoo, että ekosysteemit ovat romahtamassa, ja sitten piste ja seuraavaan aiheeseen.

Riikka Suominen on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.

5 kommenttia