Aluksi potilaan epäsiisti olemus häiritsi sairaanhoitajaa, mutta sitten lapsuusmuistoista löytyi yhdistävä tekijä
Kun hoitoon tuli epäsiisti laitapuolenkulkija, sairaanhoitaja Petri Sammasmaa teki tälle yllättävän kysymyksen.
Olin 1990-luvun lopulla nuorena hoitajana yövuorossa, kun osaston eristyshuoneeseen tuli hoidettavaksi potilas, joka ei kuulunut sinne. Hän oli keski-ikäinen, hyvin laiha laitapuolenkulkija. Likaiset vaatteet haisivat pahalle. Hän makasi hiljaa ja pälyili arasti ympärilleen.
Olin väsynyt. Mieleeni tuli kielteisiä ajatuksia, koska jouduin olemaan hänen kanssaan kahden huoneessa. Mitä tuo olio tulee minua häiritsemään? Heti sen jälkeen tajusin, että en saa ajatella niin. Minun on löydettävä jokin kontakti häneen. Kysyin spontaanisti: ’Mikä teille on elämässä tärkeää?’ Hän vastasi: ’Purjehtiminen.’
Aloimme keskustella purjehtimisesta. Meillä molemmilla oli ollut lapsena optimistijolla. Mies muisteli purjehdusretkiä vanhempiensa kanssa. Yllättäen yö meni mukavasti. Emme puhuneet juuri muusta kuin purjehtimisesta.
Olen työskennellyt sairaanhoitajana 30 vuotta. Sinä aikana olen oppinut ottamaan ihmisiin rohkeammin kontaktia. Usein ihminen tulee osastolle hädissään ja ajattelee vain tulevia toimenpiteitä. Silloin yritän saada hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi ja suunnata huomion muualle kuin pelottavaan nykyhetkeen.
