Ylen EM-futislähetyksiä katsellessa ei aina tiedä, onko ohjelmana Putous-viihde vai huippu-urheilu

Vuoden 2024 jalkapallon EM-kisojen ensimmäinen kisaviikko on jättänyt Yleltä kisoja seuraavalle katsojalle ailahtelevan kuvan. Itse ottelut ovat olleet huippufutista parhaimmillaan – on nähty pelitaktiikoiden kirjoa ja supertähtien upeita suorituksia.

Ylen selostajakatras on erittäin ammattimainen. Pääosassa on peli, eivät selostajien väkinäiset fraasit. Selostuskopin kommentaattorina myös suurin osa asiantuntijavieraista onnistuu, kun täytyy tehdä sykkivällä tahdilla pelistä ja pelaajista lisäarvoa tuottavia havaintoja. Olla pelissä kiinni.

Tuotannon muut sisällöt ovat näyttäytyneet oudolla tavalla löysänä. Ennakko-osiot ja tauot ovat pahimmillaan selkeitä rimanalituksia. Niitä piinaavat laiskat juonnot, pomppivat sisällöt ja huonot ajoitukset.

Hämmentävää on se, että kyseessä on verorahoitetun Ylen tuottama kokonaisuus. Sen sivistävästä ydintehtävästä ajaudutaan kauas.

Kisat avannut Saksa-Skotlanti -pelin studio löi alkusäveliä kokonaisuudelle. Studiota oli päätetty juosta läpi kokeneen Riku Salmisen juontamana kuin Putous-ohjelmaa. Lukemattomia laadukkaita kisoja ja turnauksia juontanut Salminen oli kuin oluttölkin aukaissut podcast-juontaja. Letkautus siellä, sutkaus täällä.

Erikoisen illan päätti se, että Skotlantia studiossa alustanut asiantuntija Jonatan Johansson hävisi studiosta ennen pelin päätöstä. Juontaja reagoi asiaan leikkimällä sohvan tyynyllä, etsimällä vierastaan.

Mitä ihmettä?

Kyseinen peli ei ole jäänyt ainoaksi lajiaan. Muitakin studiojuontajia on vaivannut kriittisen asiasisällön vajaus. Ennakot ja tauot ovat enemmän pinnallista jutustelua kuin syvällisiä ajatuksia tai väittelyä. Otetaan vähän liian rennosti. Asiantuntijavieraatkin näyttävät paikoin hämmentyvän, kun ei oikein pysytä asiassa.

Studiot ovat onnistuneet niissä hetkissä, kun vieraat intoutuvat eri näkökulmiin keskenään, tai poimivat videolta pelin sisältöä oivaltavasti avaavia hetkiä. Tämä jää kuitenkin viihdevyöryn alle. Lisäksi itse videotyökaluissa näyttää olevan vain pelaajia merkkaava valokeila. Tilastoja esitellään vain sanallisesti, vaikka nyt on vuosi 2024.

Osan studion hyvistä ajatuksista on katkaissut kummallisten täyteohjelmien pakkosyöttö. Miksi 15 minuutin taukoon pitää ylipäänsä tunkea mitään muuta? Ne keitä pelianalyysi ei sytytä, käyvät muutenkin jääkaapilla.

Nyt analyysia katkaisevat menneiden kisojen nostalgiapätkät, jotka voisi näyttää myös pidemmässä ennakko-osiossa tai pelien välillä, eikö? Tiistain Turkki-Georgia -ottelun tauosta pitkä siivu esiteltiin Kreikkaa, joka ei ole edes kisoissa.

Kaikkein kummallisin rimanalitus on ollut Saksassa seikkailevien Jussi Vainikan ja Paulus Arajuuren täyteosio. Lähetys siirtyy Saksaan, jossa kaksikko seisoo jossain päin kaupunkia eksyneen oloisina. Osa paikoista jää hämärän peittoon, myhäillään ja syödään makkaraa. Kaksikko istuu junaan. Mitä kummaa tässä tapahtuu?

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Kisakaupungin tunnelmien välittämiselle on sinällään oma paikkansa tuotannoissa. Nyt pätkä on kuitenkin ajoitukseltaan siinä lyhyessä raossa, missä pitäisi keskittyä peliin ja pelaajien suorituksiin. Sisällössä ei edes oikein päästä mihinkään. Homma näyttää todella amatöörimaiselta. Ai niin, no toinen söi hampurilaisen.

Viihdettä voi olla, mutta on hyvää sekä huonoa viihdettä – ja sitten on luokatonta viihdettä. Ensisijaisesti pitäisi välittää huippu-urheilua.

Tässä vaiheessa useilla on tapana muistuttaa siitä, että katsojia on monenlaisia, eivätkä kaikki kaipaa lähetyksiltä pelkkää pelitaktiikan läpikäymistä. Muistuttajat ovat oikeassa. Voi kuitenkin muistuttaa myös siitä, että kuivan taktiikkataulun edessä synkistelyn ja pelleilyn välissä on kilometrin pituinen matka erilaisia vaihtoehtoja.

Kaikille parasta olisi, että asia ja sisältö olisivat niin korkealuokkaisia, että myös huumori syntyy kuin itsestään. Nyt viihde, huumori ja nopeat käännökset ovat keskiössä ja huippu-urheilu koittaa roikkua mukana. Se on väärin kaikkia kohtaan.

Suomalaisissa tv-tuotannossa parhaaseen tasapainoon päästään Sami Jauhojärven ja Ville Niemisen kaltaisten lahjakkuuksien sekä läksynsä lukeneen juontajan kanssa. Tätä täydennetään parhaiten keskittyneellä videosisällöllä ja tilastoilla.

Ylekin onnistuu lajin ytimeen pääsemisessä esimerkiksi taitoluistelun kanssa. Useissa olympialajeissa, joissa selostaja ja kommentaattori ovat todella lajin ytimessä. Täytyy ymmärtää peliä tai lajin kauneutta ja osata kertoa se katsojalle. Sivistää.

Ylen jalkapallo on ollut aiemmin lähempänä tätä. Nyt laadukkaampaa palloilusisältöä näytetään tuotettavan Viaplaylla ja MTV Urheilussa. Aiemmin Ylelläkin nähty Petri Pasanen suorastaan loistaa MTV:n jalkapalloisäntänä.

Ylellä asiantuntijoiden kaarti on suuri ja laatu vaihtelee. Parhaat asiantuntijoista ovat todella lajin ytimessä. Keskeistä on kuitenkin se, mitä studiovetäjän pitäisi tehdä; testata vieraita tiukemmilla kysymyksillä. Vastuu on aina tuottajalla ja toimittajalla.

Palaamme siihen, että sisältöä tekee Yle Urheilu. Jalkapallon EM-kisoissa ei ole kyse kaupallisesta viihteestä. Kehys on täysin toinen kuin kaupallisilla kanavilla. EM-futiksessa on kyse verorahoilla tuotetusta sisällöstä, jota tekevät journalistisen toimituksen jäsenet. Vastaavana päätoimittajana toimii Panu Pokkinen, joka siirtyy koko Ylen päätoimittajaksi Jouko Jokisen jälkeen. Aiotaanko koko talon journalismia ylenkatsoa kuten urheilua?

Pokkisen aikana Yle Urheilun on vallannut erikoinen viihteellistyminen. Ymmärrykseni mukaan asia on jakanut myös itse toimitusta. Toiset ovat innostuneet viihdehömpästä, osa haluaisi keskittyä asiaan.

Hyvä Yle Urheilu. Palatkaa ydintehtäväänne. Sen ohella huippu-urheilussa paras viihde syntyy jatkossakin itse lajista ja sen suorittajista, ei latteista letkautuksista.