Tuulilasi

YLE: Navigaattorit ohjaavat Tampereella sakkorysään



YLE: Navigaattorit ohjaavat Tampereella sakkorysään

Tampereen keskusta Hämeenkadun itäpään sulkeminen henkilöautoilta ei ole tullut selväksi kaikille autoilijoille. Myös vanhat navigaattorit ohjastavat edelleen väärin.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Visa Lehtinen, CC

Torstaina Poliisi piti ratsiaa Tampereella Hämeenkadulla, jonka itäpäässä rautatieaseman ja Koskipuiston välissä on ollut noin kuukauden verran ajokielto henkilöautoille. Linja-autot ja taksit saavat ajaa katua edelleen.

Noin reilun tunnin ratsian aikana poliisin haaviin tarttui noin kaksikymmentä autoa. Osa autoilijoista ajanee vanhan tottumuksen mukaan, toiset noudattavat navigaattorin ohjeita. Ajokiellosta on osoitettu liikennemerkein.

– Moni näyttää meille navigaattoriaan ja sanoo, että ajoivat gps:n ohjaamana. Sama toistuu esimerkiksi silloin, kun talvirajoitukset alentuvat satasesta kahdeksaankymppiin. Selitykset eivät valitettavasti auta, liikennemerkit kertovat miten pitää ajaa, vanhempi konstaapeli Timo Vihervaara toteaa.

Varsinkin ulkopaikkakuntalaisille ja turisteille tieto Hämeenkadun ajokiellosta ei ole välttämättä mennyt perille.

– Täällä kulkee niin paljon linja-autoja, että liikennemerkkejä on vaikea havaita niiden takaa. Tämä oli vähän sellainen "pommiin" ajo, kyllä se harmittaa, seinäjokelainen Pauli Lahti sanoo.

Aiheesta uutisoi YLE Uutiset.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Julkaistu: 17.7.2014