Eeva

Yhteisön voima puhuttelee Turun Kaupunginteatterin musikaalissa Viimeinen laiva

Yhteisön voima puhuttelee Turun Kaupunginteatterin musikaalissa Viimeinen laiva

Nykypäivään sijoittuva, tavallisista ihmisistä valintojen edessä kertova musikaali toimii etenkin tunnetasolla.
Teksti Eeva toimitus
Mainos

Hiipuvan telakan arki tulee todeksi musikaalissa Viimeinen laiva. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Turun Kaupunginteatterin peruskorjaus on valmis ja kolmen vuoden evakko ohi. Telakkakaupungista ja yhteisöllisyyden voimasta kertova Viimeinen laiva on osuva valinta juhlistamaan paluuta.

Nykypäivään sijoittuva, tavallisista ihmisistä valintojen edessä kertova musikaali toimii etenkin tunnetasolla. Tarina rakkaudesta, isästä ja pojasta, lähtemisestä ja jäämisestä, saa kyyneleet silmiin.

Euroopan kantaesitystä siivittää Stingin säveltämä musiikki, ohjauksesta vastaa Mikko Kouki. Pelkistetty mutta toimiva koreografia on Jouni Prittisen. Naispääosassa nähdään Anna Victoria Eriksson. Satamakaupunkiin viidentoista vuoden jälkeen palaavana Gideonina on Olli Rahkonen ja pappina Taneli Mäkelä.

Talon akustiikka toimii remontin jäljiltä upeasti. Erityisen vaikuttavaa on, kun telakkamiehet laulavat täydellä voimalla ja polkevat jalkaa lattiaan. Konstailematon musikaali viihdyttää ja koskettaa.

Teksti: Tiina Laaninen

Viimeinen laiva Turun Kaupungin-teatterissa. Arvio löytyy myös Eevan numerosta 10/2017.

Julkaistu: 14.10.2017