Wien on oikeastaan kolme erilaista kaupunkia: hauskan boheemi, hurmaavan klassinen ja jännittävän moderni. Etsimme niihin oppaiksi kolme wieniläistä, jotka paljastavat omat suosikkipaikkansa.
Wienin ensimmäisen kaupunginosan leveät kadut ovat hiljaiset, mutta Café Anzengruberin (Schleifmühlgasse 19) ovien takaa tulvahtaa puheensorina ja tupakan tuoksu.
”Täällä käyvät kaikki”, sanoo ikkunapöydässä istuva kirjailija Ela Angerer. Hän tarkoittaa wieniläistä luovien alojen seurapiiriään: ”Tämä on taiteilijoiden yhteinen työ- ja olohuone.”
Istumme alas hänen seurueensa pariin, ja joukkomme tilaa olutta, talon viiniä, schnitzeleitä tai gulassikeittoa. Seinillä on asiakkaiden lahjoittamaa taidetta. ”Niillä on maksettu velkoja”, kertoo yksi ystävyksistä, näyttelijä Philipp Hochmair.
Angerer, 50, on syntyperäinen wieniläinen. Valokuvaajana ja toimittajana tunnettu nainen julkaisi äskettäin Itävallassa esikoisromaaninsa Bis ich 21 war, eli Kunnes olin 21.
”Wienissä arvostetaan tuotteliaisuutta”, Angerer sanoo. ”Se erottaa tämän kaupungin Berliinistä, joka on täynnä lorvivia taiteilijoita.”
Tämä seurue tietää, mistä löytyy nyt Wienin kiinnostavin kulttuurielämä. Esimerkiksi Angererin arkkitehtiystävä Caroline Wolf on tullut Berliinistä varta vasten katsomaan uudet näyttelyt kahdessa kiinnostavassa taidemuseossa: Thyssen-Bornemiszan Augartenissa (Scherzergasse 1) ja modernin taiteen museo MUMOKissa (Museumsplatz 1).
”Augarten Contemporary on itsessäänkin näkemisen arvoinen paikka”, Wolf vinkkaa.
Myös MUMOKin miljöö on hauska. Vanhojen Museokortteleiden (Museumsquartier) keskellä pullisteleva harmaa vonkale kätkee sisälleen yhden Euroopan laajimmista nykytaidekokoelmista. Muita merkittäviä taidemuseoita ovat saman korttelin Leopold- ja Albertina-museot.
Nykytaiteen ystävälle hyviä kohteita ovat myös 21er Haus -museo (Arsenalstrasse 1) ja Kunsthalle (Museumsplatz 1) sekä Schleifmühlgassen alue neljännessä kaupunginosassa. Trendikkäällä kadulla sijaitsee useita kiinnostavia gallerioita.
Seurueessamme istuva kuvataiteilija Thomas Draschan intoilee arkkitehti Hermann Czechistä, jonka Wieniin suunnittelemat ravintolat ovat nähtävyyksiä. Kuuluisin lienee Kleines Café Franziskanerplatzilla. Sinne siis seuraavaksi.
Pikkuinen baari on toiminut saman puisen oviaukon takana jo yli 40 vuotta.
”Aikoinaan tämä oli Wienin anarkistien ja hippien kantapaikka”, sanoo 30 vuotta Kleines Cafén tiskin takana työskennellyt Sonja. ”Asiakkaat ovat nyt samoja, vain vanhempia ja rauhallisempia.”
Yksi arkkitehti Czechin nokkeluuksista on baaritiski, jonka lattia on baarimikon puolelta reilusti muuta tilaa matalammalla. Näin Sonja on istuvien asiakkaiden kanssa jutellessaan silmän korkeudella.
Seuraavaksi Ela Angerer opastaa meidät kuudennen kaupunginosan Café Sperliin (Gumpendorfer Straße 11) ja tulee sinne itse romuluisella polkupyörällään.
”Me pyöräilijät käymme Wienissä jatkuvaa sotaa autoilijoiden kanssa, mutta nyt tuntuu, että olemme voittamassa”, hän sanoo.
Sperl edustaa kahvilaperinnettä, joka Angererin mielestä on Wienissä tärkeää tuntea. Pitkän salin koristeellinen katto on korkealla ja kaari-ikkunoita peittävät laskosverhot. Biljardipöydällä on 25 sanomalehteä luettavaksi. Pöydästä toiseen kiertää tarjoilijoita mustavalkoisissa univormuissaan.
”He ovat aivan oma lajinsa. He voivat vaikuttaa tylyiltä, mutta katso miten tehokkaita he ovat”, Angerer sanoo. ”Täällä saa istua pienen kahvikupin ääressä vaikka kaksi tuntia. Kaikenlaiset wieniläiset käyvät täällä.”
Sperl on remontoitu mutta niin, että kahvilan henki säilyi, Angerer kiittää. Yhtä hyvin ei ole käynyt kuuluisalle Café Mozartille (Albertinaplatz 2), jossa Angererin mukaan käyvät nyt vain turistit.
Läheltä Sperliä löytyy kirjakauppa-kahvila Phil (Gumpendorfer Straße 10). Nuoremman kulttuuriväen suosimassa hauskassa paikassa ovat kaupan myös lamput ja huonekalut. Angererin romaani on esillä Philin pöydällä Donna Tarttin Tiklin vieressä. Istuessamme mainioiden cappuccinojen ääreen Angerer kertoo, että romaanin julkaisu on aiheuttanut hänelle myös surua: osa suvusta on loukkaantunut omaelämäkerrallisista paljastuksista.
”Olen silti onnellinen, että uskalsin kirjoittaa. Se oli vapautumisprosessi.”
Angerer on työskennellyt Wienissä myös teatterin parissa. Hän kirjoitti ja ohjasi näytelmän Porno, jota esitettiin komedioista tunnetussa Rabenhof-teatterissa (Rabengasse 3).
Vakavamman teatterin ystäville Angerer suosittelee kahta paikkaa: kantaesityksistään tunnettua Schauspielhausia (Porzellangasse 19) sekä Akademietheateria (Lisztstraße 3), joka on osa maineikasta Burgtheateria.
Lähistöltä löytyy vielä yksi Angererille tärkeä kohde: Naschmarkt-tori. Sen pitkän kojukadun päässä, kalakaupan vieressä, sijaitsee pikkuruinen ravintola Indian Pavilion.
”Ihailemani kirjailija Thomas Glavinic käy siellä lounaalla joka päivä”, Angerer kertoo. ”Kun näin hänet istumassa Naschmarktilla, ajattelin usein, että tuollaisen elämän minäkin haluan.”
Lopulta Angerer toteutti unelmansa ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Eikä ole katunut. Ja aivan kuten hän lupaa, Indian Pavilionin ruoka on erinomaista. Syömme kolmellatoista eurolla ehkä elämämme parhaan intialaisen aterian.
Michaelerplatzin aukiolla seisoo kaksikymmentäneljä hevosta, tusinaan kärryyn valjastettuina. Kaikilla on korvia peittävät pienet suojukset. Ilmassa tuoksuu lanta.
Aukion laidalla sijaitsee Espanjalainen ratsastuskoulu. Maneesi on saanut nimensä ensimmäisten ratsujensa mukaan: keisari Maksimilian II toi ne Wieniin Espanjasta vuonna 1562. Samoilta ajoilta ovat kadun toisella puolella sijaitsevat Stallburgin tallit, mistä valkoiset hevoset yhä kopistelevat jonoissa kuuluisan koulun esiintymisiin.
Yksi talli on uudessa käytössä. Pallavicinin palatsin ovella lukee kultakirjaimin Elmayer. Paikka on tanssikoulu (Bräunerstraße 13), jonka omistajan Thomas Schäfer-Elmayerin wieniläiset tuntevat liikanimellä ”käytöstapojen paavi”.
”Isoisälläni oli tapana sanoa, ettei hän olisi koskaan uskonut opettavansa käytöstapoja hevostallissa”, Elmayer sanoo ja naurahtaa.
Harmaahiuksinen herra toimi aikoinaan liikemiehenä kunnes peri 1987 vanhemmiltaan koulun parketteineen ja peileineen. Elmayerin tanssi- ja tapakoulu on nyt 95-vuotias ja pitää osaltaan yllä wieniläistä tanssiaisperinnettä.
Kevättalven juhlakaudella omia tanssiaisiaan järjestävät Wienissä monet tahot. Vuodenkierron tärkeimmät ovat Oopperantanssiaiset, mutta suurin teini-ikäisten debytanttien joukko on Elmayerin koulun tanssiaisissa. Herra Elmayer esittelee ylpeänä ryhmäkuvaa, jossa poseeraavat viime kevään tanssiaisten avausnumeron debytantit: 500 nuorta.
”Kun Wienissä nuori lähestyy 14 vuoden ikää, isovanhemmat kyselevät, mihin tanssikouluun menet”, Elmayer sanoo.
Tanssiaisten lisäksi Straussin ja Mozartin kotikaupunki tunnetaan toki muustakin musiikkiperinteestään.
”Wienin filharmonikot! Wienin valtionooppera!” Elmayer luettelee. ”Näiden ylläpitäminen maksaa wieniläisille valtavasti, mutta me olemme aina pitäneet korkeakulttuurin tukemista tärkeänä.”
Valtionooppera Staatsoper (Opernring 2) on maailman parhaita oopperataloja, ja sen näytöksistä voi nauttia myös edullisilta seisomapaikoilta. Maailmantähdet esiintyvät Staatsoperissa pilkkahinnalla normaaleista palkkioistaan, koska jo sen lavalle pääseminen on kunnia, Elmayer kertoo.
Uudenvuoden tv-konserteista tutun Musikvereinin (Musikvereinsplatz 1) lisäksi musiikkiperinteistä kiinnostuneita palvelee muun muassa Kaupunginpuiston laidalla sijaitseva Kursalon-palatsi (Johannesgasse 33), jossa järjestetään päivittäin Mozart- ja Strauss-konsertteja.
Wienin historiallista keskustaa hallitsee Hofburgin palatsien rykelmä. Elmayer kävelee niiden ohi joka päivä. ”Maisema on erityisen kaunis kuunvalossa.”
Kortteleista löytyvät muun muassa yleisölle avoin Aarrekammio, legendaarisen Sissi-keisarinnan museo sekä Wienin taidehistoriallinen museo Kunsthistorisches Museum (Maria-Theresien-Platz).
Kun kävelemme Elmayerin kanssa keskustassa kohti Itävallan kansalliskirjastoa, tunnettu mies saa vastaantulijat vilkuilemaan. Hän johdattaa meidät kirjaston pääovelle ja sanoo: ”Täällä voisi viettää vaikka viikon.”
Valtavan parveke- ja patsasrivistön takaa avautuva Nationalbibliothek (Josefsplatz 1) on suosittu kirjasto ja turistinähtävyys. Kirjaston puolella valokuvaaminen on kielletty, mutta juhlasali on vierailijoille avoin – ja varsin kuvauksellinen. On kuin astuisi renessanssikirkkoon, pyhimysmaalausten sijaan seinät on vain peitetty vanhoilla kirjoilla. Keskellä salia silmä kiinnittyy neljään veistokseen. Miehen korkuiset puiset karttapallot lahjoitettiin Leopold I:lle vuonna 1693.
Klassisen Wienin-kierroksen lopuksi Elmayer neuvoo meidät lempiravintolaansa. Hänkin on suuri kahvilakulttuurin ystävä. Historiallisessa keskustassa toimii yhä monia 1800-luvulla perustettuja kahviloita, mutta Elmayerin suosikki on ”vähän elegantimpi” Café Weimar (Währinger Straße 68). Se löytyy Volksoper-teatterin kulmalta.
Vihreä marmori ja valkoiset liinat luovat arvokkaan miljöön, vaikka asiakaskunta ja tunnelma vaikuttavat rennoilta.
”Wien on aina ollut kansainvälinen”, Elmayer sanoo. ”Se on aina ollut täysin erilainen kuin muu Itävalta. Hyvin uniikki kaupunki. Wienistä huokuu, että tämä on ollut suuren imperiumin pääkaupunki.”
Se on totta. Wienin ydin ei ole niinkään hurmaavan kaunis tai pittoreski vaan jylhä. Historian kerroksillaan vaikuttava.
”Toki täällä rakennetaan moderniakin arkkitehtuuria”, Elmayer sanoo ja punnitsee sitten sanojaan tarkkaan. ”Siitä voi olla monta mieltä.”
Lyhyen raitiovaunumatkan päässä klassisesta keskustasta aukeaa rosoinen, uusi Wien. Tämä on Iris Cadezin kaupunki.
Cadez odottaa Freaks & Icons -muotikaupan ovella Zollergasse-kadulla. 21-vuotiaalla wieniläisellä on vapaapäivä työstään hotellin vastaanottovirkailijana, ja hän on luvannut esitellä meidät vaatesuunnittelija Nicole Komitoville.
Komitovin merkki MILK on vallannut kaupasta kaksi seinällistä rekkejä. ”Kaikilla kaveriporukassamme on hänen haalarinsa”, Cadez suhisee, kun astumme sisään kauppaan.
Komitov kertoo jättäneensä työnsä mainostoimistossa keskittyäkseen vaatemerkkiinsä. ”Wienissä on nyt hyvä ilmapiiri nuorille designereille. Joka viikonloppu on jokin tapahtuma tai aukeaa uusi pop-up-myymälä.”
Saman buumin myötä on syntynyt kolmen nuoren miehen perustama vaatemerkki True You ja sen ympärille Addicted to Rock -muotikauppa-baari (Getreidemarkt 11), joka sijaitsee kävelymatkan päässä Freaks & Iconsista.
”Uudet kaupat ovat aina monen asian yhdistelmiä”, Cadez pohtii Addicted to Rockissa. Samaa ideoiden yhdistelyä edustavat vaikkapa leffateatteribaarit, joita kaupungista löytyy nyt useita. Cadezilla on tapana käydä kavereidensa kanssa katsomassa sunnuntaisin tv:n poliisisarjaa valkokankaalta tässä vieressä sijaitsevassa Top Kino Barissa (Rahlgasse 1).
Cadezia, syntyperäistä wieniläistä, viehättää kaupungin turvallisuus. ”Pariisissa miehet ovat baareissa paljon aggressiivisempia seuranhaussaan. Täällä saa tanssia rauhassa.”
Cadez eli lapsuutensa Wienin neljännessä kaupunginosassa, johon hän on nyt palannut asumaan. Wienin kuumimman kauppa- ja baarikeskittymän sanotaan löytyvän seitsemännestä kaupunginosasta, mutta suurin osa Cadezin suosikkipaikoista on neljännessä tai kuudennessa kaupunginosassa. Kuten katutaidegalleria, kahvila ja vaatekauppa Rabbit Eye Movement (Gumpendorferstrasse 91).
Aivan kaikki nuoren wieniläisen lempipaikat eivät kuitenkaan ole uutuuskohteita. ”Teidän on käytävä eläintarhassa!” Cadez toistelee painokkaasti. ”Teidän on käytävä!”
Schönbrunnin keisarillinen eläintarha sijaitsee lyhyen metromatkan päässä keskustasta (metroasema Hietzing). Suuren puiston keskellä ensivaikutelma eläintarhasta on aika lämpöinen. Leijonien häkillä käy karmea karjunta, kun kaksi täysikokoista urosleijonaa ottaa mittaa toisistaan. Kiertelyn jälkeen pittoreski eläintarha alkaa kuitenkin vaikuttaa vähän apealta. Viihtyvätkö pandat ja elefantit pienissä häkeissään?
Illalla Iris Cadez vie meidät lempibaariinsa Schadekgasse 12. Hän tilaa ruususpritzerin, ruusun terälehdillä terästetyn valkoviini-vichyjuoman.
”Käymme täällä näiden juomien takia”, Cadez kertoo.
Baarin ulkopuolta värittävät sirkusvalot, sisällä vallitsee monenlaisten tuolien ja yhden sairaalasängyn luoma kodikas sekamelska. Tapaamme Cadezin tutun, Michael Waffekin, joka tuntee Wienin yöelämän. Baaritiskin puheenaihe on uusi yökerho X-club, jonne on jaettu avaimet vain 600 sisäpiiriläiselle. Tänä iltana jatkopaikaksi valikoituu samoilla kulmilla sijaitseva Europa (Zollergasse 8). Suuri baari tarjoaa myös ruokaa, ja loppuillasta alakerta täyttyy tanssijoista.
”Nämä kulmat ovat boheemialuetta”, Waffek sanoo.
Europassa myös savuaa rööki, kuten muissakin wieniläisbaareissa. Keskustelu tupakoinnin kieltämisestä ravintoloissa on Wienissä vasta käynnissä.
Istumme Europassa juomilla mutta emme yömyöhään. Meillä on tapaaminen Cadezin kanssa vielä aamuvarhaisella.
Kello on 6.50. Taivas Belvederen palatsin puiston (Prinz Eugen-Straße 27) yllä on kirkastumassa. Aamu on viileä, mutta Iris Cadezia se ei haittaa. Hän on jo kolmen vartin ajan venytellyt, hyppinyt ja potkinut ilmaa krumeluurin palatsin portailla – pienissä sortseissa ja paljain jaloin.
Cadez treenaa intialaisen Kalarippayat-taistelulajin potkusarjoja. Pian Belvederen palatsin natisevat parketit täyttyvät matkailijoista, jotka tulevat katsomaan Gustav Klimtin maailmankuulua maalausta Suudelmaa. Mutta vielä hetken täällä puistossa on hiljaista. Vain yksinäinen potkiskelija voimakkaine, taitavine liikkeineen palatsin portailla.
”Täällä on niin kaunista auringon noustessa”, Cadez sanoo.
Näyssä tiivistyy jotain kaupungista. Wien on melkein ähkyyn asti täynnä historiaa mutta jylhien kulissiensa keskellä vahvasti elossa.
