Mondo

Wales on unelmien vaelluskohde – Patikoi pitkä viikonloppu!

Walesin pohjoisosan Snowdonia on unelmakohde patikointiin ja viikonlopun maisemalomaan.
Kuvat Laura Vuoma

Walesin Snowdoniassa vaellus ei ole liian helppoa, vaikka valitsisi parin tunnin pikkureissun. Tuuli muuttuu yhtä nopeasti kuin maisema. Olemme lähteneet kävelemään vähän ennen puoltapäivää. Kuljemme kivipolkua niin kovaa kohisevan joen vartta, että pikku virran äänessä on jo mahtailun makua. Tuuli tarttuu takin huppuun ja vihjaa, että sillä on voimia.

Nousemme ylöspäin joen rannasta, ja samassa tuuli tyyntyy. Edessä lepää suojaisa lehtimetsä, jossa on vastassa loppu­kevään lehtien hysteerisen kirkas vihreä, englanninsini­liljojen hento matto ja ylhäällä puissa kevättä kovaa tervehtivät linnut. Nurmipolku on pehmeä, ja askeleet äänettömiä. Melkein kuin olisi satumetsässä.

Kun nousu alkaa, maa muuttuu äkkiä karuksi, ensin matalan heinän ja sitten kanervien peittämäksi pöheikköiseksi nummeksi.

Tiedämme, että meidän pitää nousta pienen vuoren laelle, jotta näemme alas somaan Beddgelertin kylään. Aloitimme kävelyn sieltä puolisentoista tuntia aiemmin, mutta takaisinpäin polkuja on vaikea erottaa tuulenpieksämästä maasta, ja kaikki nyppylät näyttävät samalta.

Tämä ei selvästikään ole niitä täyden palvelun patikointireittejä, joissa kyltit ohjaavat perille ja kävelijä voi keskittyä lepuuttamaan silmiään maisemissa.

Näkymä palkitsee vaivannäön

Nousemme kohti pientä huippua, jonka arvelemme ­olevan lähimpänä kylää. Matka ei ole pitkä, mutta eteneminen on hidasta: tuuli yltyy koko ajan. Se paukauttaa korvat lukkoon ja tasapainon säilyttäminen on vaikeaa.

Harhaileminen kannattaa, ja näkymä huipulta palkitsee vaivamme. Kymmeniä vihreän ja ruskean eri sävyissä kumpuilevia kukkuloita, alhaalla virtaava joki ja sen varrelle ripotellut, harmaasta kivestä rakennetut talot.

Katsomme maisemaa tuulen vetisiksi piiskaamin silmin ja laskeudumme kyykkyyn, sillä se on paras tapa varmistaa, ettei puuska tönäise meitä rinnettä alas.

Puhelimen reittisovelluksen mukaan Fisherman’s Path -kävelyn pitäisi olla kahden tunnin mittainen, helpohko patikointi. Meiltä kuluu kolme tuntia ennen kuin olemme löytäneet tarpeeksi loivan ja kenkien alla pitävän reitin alas vuorelta. Lopulta astelemme ponnistuksesta vapisevin jaloin Beddgelertin kylän keskustaan. Olimme selvästi eksyneet merkityltä polulta.

Olo on hyvällä tavalla seikkaillut, eikä ajatus iltapäiväteestä ja skonsseista ole koskaan aiemmin tuntunut näin hyvältä.

Paras aika patikoida

Snowdoniassa käy eniten turisteja kesäkuukausina. Jos voit, matkusta touko- tai syyskuussa. Brittien bank holiday -viikonloppuina kohteissa on ruuhkaista.

Ordnance Surveyn kartta­sovelluksessa on käyttäjien ja asiantuntijoiden laatimia patikointireittejä ympäri Britanniaa, myös Snowdoniassa. Sovellusta voi testata viikon ilmaiseksi.

Paperikarttoja tästä. Kuvauksia kävelyreiteistä tässä.

Sää muuttuu ­vuorilla nopeasti. Tarkista näkyvyys ja olosuhteet ennen kuin lähdet kävelemään.

Kylissä on mutkaton tunnelma

Useimmissa Snowdonian kylissä tunnelma on mutkaton. Kansallispuisto on myös 27 000 ihmisen koti, ja sen huomaa esimerkiksi pubeissa.

Niissä korva poimii tämän tästä englanninkielisten, Walesin aksentilla käytyjen keskustelujen seasta puhetta, jonka poljento kuulostaa vähän ruotsin ja islannin sekoitukselta mutta sanat ovat vieraita. Se on ­kymriä, Walesissa puhuttavaa kelttiläistä kieltä.

Kymrin puhujien määrä romahti 1800-luvulla, kun Walesiin muutti kaivostöihin satojatuhansia englanninkielisiä. Kieltä kuitenkin alettiin elvyttää toisen maailmansodan jälkeen, ja nyt kymrillä on englannin rinnalla Walesissa virallisen kielen asema.

Kyltit ovat kaksikielisiä, ja viranomaiset palvelevat myös kymriksi. Se on Brittein saarten kelttikielistä elinvoimaisin – muita ovat esimerkiksi Irlannin iiri ja Skotlannin gaeli –, ja sitä käyttävät kaikenikäiset walesilaiset. Pohjois- ja Länsi-Wales ovat kielen ydinaluetta: täällä noin 65 prosenttia asukkaista puhuu kymriä.

Näin pääset Walesin Snowdoniaan

Lähimmäksi pääset lentä­mällä Manchesteriin, josta juna vie Pohjois-­Walesiin parissa tunnissa.

Lontoon Eustonista vie juna kahdelle puolelle Snowdoniaa, Llandudno Junctioniin pohjoisessa ja Dovey Junctioniin etelässä. Kyliin voi jatkaa junalla tai bussilla. Tarkista aikataulut.

Julkisesta liikenteestä: Red Rover -päivä­lipulla (noin 8 euroa) voi kulkea rajoituksetta eri bussi­yhtiöiden vuoroilla ympäri Pohjois-Walesia. Kansallispuistossa kulkevat Snowdon Sherpa -bussit, päivälippu noin 6 euroa.

Miners’ Track on helpoimpia reittejä

Näkyykö huippu jo? Tähyilemme vuorta ylöspäin ja pohdimme, paljonko yli puolimatkan olemme tulleet.

Vaikka Miners’ Track on helpoimpia reittejä Snowdonin huipulle, on pysähdeltävä tasaamaan hengitystä. Leveänä kävelytienä alkanut reitti vaikeutuu asteittain, ja ­jotkin osuudet vaativat kiipeämistä. Kädet ja jalat on soviteltava terävinä sojottaville kiville, joilta voi ponnistaa seuraaville lohkareille. Kannatti uskoa majatalon emäntää, joka sanoi, että vuorelle ei ole asiaa ilman nilkkoja tukevia vaelluskenkiä.

Välillä on väistettävä vastaantulijoita – jotkut ovat lähteneet liikkeelle aikaisin ja ovat jo tulossa pois huipulta. Astumme polulta sivuun ja päästämme ohi alaspäin juoksevan miehen. Kun vilkaisemme jyrkänteen reunan yli, huimaa. Pudotus on kymmeniä metrejä ja rinne pelkkää röpelöistä soraa ja teräviä kiviä. Meille ei tulisi mieleenkään juosta.

Pääsemme Snowdonin laelle vajaan kolmen tunnin nousun jälkeen. Tahti on ollut hidas, mutta tuntuisi hullulta kiirehtiä pysähtymättä katsomaan maisemia paikassa, jossa näkymä muuttuu jokaisen mutkan jälkeen.

Huipulla on niin kova tungos, että tuntuu kuin olisi saapunut keskisuuren kaupungin torille. Ihmiset jonottavat kahvilaan ja vessaan, selfieitä kuvataan joka puolella.

Snowdonin huipulle pääsee vanhalla höyryveturilla.

Huipulla on huomattavan kylmä

Kaivamme esiin pipot ja hanskat, sillä vuorenhuipulla on kymmenen astetta kylmempää kuin alhaalla, ja hikisen nousun jälkeen ilma tuntuu viileältä kuin lokakuisena aamuna. Etsimme sivummalta pienen kiven, jolle asetumme syömään eväät. Nousun jälkeen ruoka maistuu taivaalliselta.

Vielä herkullisempi on maisema. Katselemme vihreinä loistavia vuorenhuippuja, sinisen eri sävyisinä taivasta peilaavia järviä ja pientä junaa, joka puksuttaa hitaasti ylös vuoren loivinta rinnettä kyydissään parikymmentä matkustajaa. Veturi tuprauttaa piipustaan savua.

Pian pohjoisesta nousee sumu, joka kietaisee ensin peittoonsa alhaalla poluilla kulkevat ihmiset ja sitten pikku­hiljaa myös koko pohjoisrinteen näköalan. Täydellinen ajoitus, toteamme, ja lähdemme alas toista reittiä. Llanberisin kylässä, muutaman tunnin kävelyn päässä odottaa pubi.

On vaikea päättää, kumpi patikointilomalla on parempaa: luonnossa kävely vai se hetki, kun saa istua alas pöydän ääreen, onnitella itseään hienon reitin loppuun kulkemisesta ja tuntea, kuinka raukeus hiipii uupuneisiin jäseniin. Onneksi ei tarvitse valita, vaan voi saada molemmat elämykset. Kaikkialle pääsee julkisilla kulkuvälineillä.

Majoitu täällä

Caer Menai Guest House Caernarfonin ranta­kaupungissa sijaitsevassa B&B:ssä on tunnel­mallinen sisustus ja loistava palvelu. 2 hh noin 75 euroa.

Plas Curig Luksushostelli ­upeiden patikointimaastojen ­vieressä hyvin pienessä kylässä. 2 hh noin 70 euroa, wc ja suihku käytävällä.

Skotlannilla on vuoret, linnat, viski, säkkipillit, hirviö järvessä ja miehet kilteissä. Mitä Walesilla on?

Vertailu poikkeuksellisen onnistuneesti brändättyyn naapuriin voi olla epäreilua, mutta ainakin yhdessä asiassa tuntemattomampi Wales vetää pidemmän korren.

Toisin kuin Skotlannin laajoilla Ylämailla, Pohjois-­Walesin Snowdoniassa on mahdollista viettää pitkän viikonlopun patikointiloma, jonka keskeisille paikoille pääsee kätevästi julkisilla kulkuvälineillä. Kansallispuisto on parin tunnin junamatkan päässä Manchesterista ja kolmen tunnin päässä Lontoosta. Alueella liikennöivät säännöllisesti sekä paikallis­bussit että lähijunat.

Snowdonian nimi kuulostaa lumikuningattaren valta­kunnalta, mutta todellisuudessa se on yksi Walesin kolmesta kansallispuistosta ja maisemiltaan karuin. Juuri jylhyys tekee siitä vaikuttavan. Walesin korkeimman vuoren Snowdonin lisäksi aluetta leimaavat jyrkät, tummanharmaat vuoren­rinteet, joilta on louhittu aikoinaan liuskekiveä.

3 200 kilometriä polkuja

Siellä täällä nummien välissä välkehtii pieni, kirkasvetinen järvi. Taivas on usein kokoelma harmaan eri sävyjä – Pohjois-­Wales on yksi Britannian sateisimmista paikoista. Kansallispuistossa kulkee 3 200 kilometrin verran kävelypolkuja, joten reiteissä riittää valinnanvaraa sekä vaativia vaelluksia harrastaville että mukavuudenhaluisille ulkoilijoille, jotka haluavat lähinnä lontsia raittiissa ilmassa.

Erotuksena vaikkapa Etelä-Englannin helposti saavutettavista, pittoreskeista kävelypoluista Snowdoniassa todella ­tuntee olevansa maaseudulla.

Alueen kylät ja kaupungit ovat pieniä, ja vaikka ne olisivat vain kymmenen ­kilometrin päässä toisistaan, välissä olevat vuoret tekevät maisemista paikoin erämaata.

Kesän viikonloppuina ruuhkaa Snowdoniassa

Juuri nyt olomme ei tosin ole kovin yksinäinen. On lauantaiaamu, ja Snowdonin vuoren kaakkoisrinteellä Miners’ Trackin reitillä on ruuhkaa.

”Jatka vain, jaksat kyllä”, viisihenkisen porukan kärjessä kulkeva mies kannustaa viimeisenä puuskuttavaa herraa. Heillä kaikilla on rinnuksessa numero ja syöpäjärjestön logo merkkinä varainkeruutempauksesta.

Olemme lähteneet kävelemään Pen-y-Passin kokoontumis­paikalta vähän ennen kymmentä, ja samalla asialla on satoja muitakin ihmisiä. Runsaan kilometrin korkuinen Snowdon on itse asiassa Britannian vilkkain vuori, ja sille nousee vuosittain kuutta eri reittiä lähes 450 000 ihmistä.

Muitakin yhtä vaikuttavia mutta vähemmän kansoitettuja vuoria Snowdoniassa olisi. Korkeimman valloittamisessa on kuitenkin oma viehätyksensä.

Ju ja Jeff Salmon patikoivat paljon ja asuvat veneessä.

Sporttinen pariskunta

Kylmä kuono sipaisee kädenselkää. Tummanruskea koira pyörii hetken ympärillämme ja jatkaa sitten touhukkaasti polkua ylöspäin. ”Ruby!” joku huutaa, ja pian koira hölkyttää takaisin omistajansa äänen suuntaan.

Saksanseisoja Rubyn emäntä ja isäntä, Snowdonian itä­puolella asuvat Ju ja Jeff Salmon nousevat rinnettä tasaista tahtia ja hengästymättä. He ovat vanhoja tekijöitä.

”Pyöräilimme eilen 70 kilometriä, ja tänään tulimme tänne. Huomenna on tarkoitus tehdä taas pyörälenkki”, Jeff kertoo.

Kesän viikonloput ovat Snowdoniassa aina ruuhkaisia, he sanovat. Hyväntekeväisyystempausten lisäksi tungosta aiheuttaa muun muassa Kolme huippua kolmessa päivässä -kilpailu. Sen osallistujat nousevat yhden viikonlopun aikana Skotlannin, Walesin ja Englannin korkeimmille vuorille. Urheilullisimmat – tai suuruudenhulluimmat – yrittävät kiivetä kaikille kolmelle 24 tunnissa.

Llanberisin kylä on monen patikoijan tukikohta.

Kaivostyöläiset vaihtuivat maastopyöräilijöihin

Wales eli ennen kaivoksista. Kaivosteollisuus oli erityisen merkittävää Etelä-Walesissa, mutta myös pohjoisessa on kaivoskaupunkeja, jotka nousivat ja nujertuivat Britannian sisäpolitiikan, maailmantalouden ja ­ympäristönsuojelun muutosten mukana.

Nyt matkailu on yksi Walesin talouden kivijaloista. Vuonna 2016 täällä vieraili jo 1,1 miljoonaa ulkomaista kävijää.

Sen näkee Snowdoniassa. Hyvä esimerkki on Blaenau ­Ffestiniog, liuskekiven louhinnasta elänyt kaivos­kaupunki, jonka loiston päivät olivat 1800-luvun lopulla. Tämänkin kaupungin pääelinkeino on jo vuosia ollut matkailu.

Seudun rinteillä liikkuvat nyt kaivostyöläisten sijaan seikkailunhaluiset maastopyöräilijät, ja kaivoskuiluissa on mahdollista pomppia trampoliineilla. Kapeilla kaivoskiskoilla liikennöi nähtävyysjuna, jonka kyydissä voi kiertää kansallispuiston ympäri virvokkeita nautiskellen.

Reissun jälkeen maistuvat iltapäivätee, hillo, kermavaahto ja hedelmäkakku.

Silti vanha kaupunki on säilyttänyt omaleimaisuutensa. Pää­kadulla ei ole trendikahviloita ja ulkoiluvälineliikkeitä, vaan talojen ikkunoita peittävät asukkaiden pitsiverhot. Ne näyttävät siltä kuin olisivat olleet paikoillaan kauan.

Blaenau Ffestiniog ei ehkä ole nätti maalaiskylä vaan pikemminkin uppiniskainen pikkukaupunki, mutta Snowdonian-lomalla on tarjolla monta erilaista tukikohtaa. Majoittumispaikkansa voi valita sen mukaan, haluaako yöpyä pienessä ja söpössä kylässä kansallispuiston ytimessä (posti­korttimainen, monta bussinvaihtoa vaativa Beddgelert) tai vaikka eloisassa merenrantakaupungissa alueen länsilaidalla (10 000 asukkaan Caernarfon).

Tarjolla on myös himovaeltajien suosima entinen kaivoskaupunki Snowdonin juurella (värikäs ja maanläheinen Llanberis) sekä vilkas kylä, joka sijaitsee näppärien liikenne­yhteyksien päässä (matkailijoiden kiittelemä Betws-y-Coed).

Julkaistu: 15.12.2019
Kommentoi »