Vuoden poliisi Vesa Jauhiainen on Varissuon oma lainvartija

Marraskuisen hämäränä keskiviikkona Turun Varissuolla sataa vettä. Paikallisen ostoskeskuksen ovensuussa käy tasainen liikenne sisään ja ulos. Täällä on koko maailma läsnä. Varissuolla asuu 9 000 ihmistä kahden ja puolen neliökilometrin alueella. Puolet heistä on ulkomaalaistaustaisia. Kymmenestä lapsesta tai nuoresta seitsemän on vieraskielisiä.

Vanhempi konstaapeli Vesa Jauhiainen on parkkeerannut poliisiauton ostarin ulkopuolelle. Moni ohikulkija vilkuttaa Jauhiaisen huomattuaan iloisesti, ja Jauhiainen saa nostella kättään jatkuvasti. Hän on partioinut Turussa liki 40 vuoden ajan. Varissuo on kuulunut Jauhiaisen työkenttään viimeisimmät kolmetoista vuotta.

Hän naurahtaa, että vanhemmat työntävät lastenvaunuja ja tulevat kertomaan, mitä heidän elämäänsä kuuluu nyt, ihan niin kuin he viimeksi kertoivat ollessaan 15-kesäisiä. Jauhiainen näyttää samalta, mutta nuoret kasvavat niin, ettei Jauhiainen aina pysy muutoksessa perässä.

– Kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään, hän siteeraa tanskalaista sananlaskua.

Hienovaraisten yksityiskohtien opettelua

Savu nousee huulilta, kun Rikhard Borg huomaa Jauhiaisen autossa ja tulee moikkaamaan.

– Pistä toi tupakka pois, voisit sen lopettaa, Jauhiainen sanoo. Borg myöntelee. Jauhiainen huikkaa vielä perään, että ei ne sanat vaan ne teot.

Jauhiainen kertoo toisesta nuoresta miehestä, jolle hän on ollut kuin eräänlainen tukihenkilö tämän yrittäessä pysytellä kaidalla tiellä. Jauhiainen kertoo ottaneensa aluepoliisiuransa aikana kaverin kiinni kymmenkunta kertaa rikoksesta epäiltynä, kun tämä oli hölmöillyt Varissuolla. Mies ei tykännyt, kun Jauhiainen kutsui häntä koukistamalla sormea. Lopulta kaveri ja hänen äitinsä pyysivät, että Jauhiainen kutsuisi poikaa vinkkaamalla, päätä kevyesti heilauttamalla.

– Tulin kauppakeskukseen, ja kaveri moikkasi sadan metrin päästä. Vinkkasin päällä ja hän kuittasi takaisin. Lähdimme poliisiharjoittelijan kanssa kävelemään ulos maijalle päin ja avattiin takaovet valmiiksi. Kaverilla oli etsintäkuulutus perässä. Sanoin, että hänen täytyy mennä hoitamaan se. Mukana ollut poliisiharjoittelija sanoi, että kukaan ei poliisiammattikorkeakoulussa usko, kun hän kertoo, kuinka Varissuolla otetaan etsintäkuulutettuja kiinni, Jauhiainen hymyilee.

Hän sanoo, että kaverilla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Lastenkodista hatkassa ollessaan poika oppi siihen, että aina piti juosta, kun poliisiauto näkyi.

– Sellainen on hirveän raskasta. Hän tietää, ettei voi välttää minua, Jauhiainen sanoo.

Varissuolla asuu neljä suurta yhteisöä

Viiden nuoren kurdimiehen ryhmä moikkaa Jauhiaiselle. Hän miettii ääneen, että ainakin kolme karvareunaisiin, siisteihin talvitakkeihin sonnustautuneista nuorukaisista on nykyisin jo työelämässä. Varissuolla asuu neljä suurta yhteisöä: kurdit, albaanit, venäläiset ja somalit.

– Minulla on aika paljon tuntosarvia täällä: yhteyshenkilöitä, vartijoita, opettajia, rehtoreita, kuraattori, isännöitsijöitä ja asukasneuvoja. Meillä on hyvä pöhinä. Kaikilla meillä, jotka toimimme nuorten eteen, on sama suunta ja linja. Kun näen, että rehtori soittaa, vastaan, vaikka olisin vapaalla. Silloin on yleensä noussut huoli jostain oppilaasta, Jauhiainen sanoo.

Varissuo on ollut poliisin rikostilastoissa Turun lähiöistä viidennellä sijalla, eli kaukana kärjestä. Jauhiainen kertoo, että se saattaa myös johtua alueen järjestelmästä, jossa yhteisöt kontrolloivat omiaan. Usein ilmoitus poliisille tulee vasta sitten, kun ”päitä jo putoilee”, vaikka aikaisempi puuttuminen olisi voinut olla tehokasta.

Alueella on ollut oma korttelipoliisi 1970-luvulta saakka. Aluepoliisia on oltu lakkauttamassa pariinkin otteeseen, mutta molemmilla kerroilla arvovaltainen lähetystö lähiön asukkaita teki poliisille selväksi, että aluepoliisia ei lakkauteta. Eikä lakkautettu.

"Emme voi valita, kuka lähetetään suorittamaan tehtävää"

Jauhiainen kertoo, että Ruotsissa koulutettiin maahanmuuttajataustaisia poliiseja, mutta ei ymmärretty, että sunnimuslimi ei voi hoitaa shiiamuslimin asioita, albaani serbien asioita ja kurdi arabien asioita.

– Meillä ei ole poliiseja niin paljon, että voisimme valita, kuka lähetetään suorittamaan tehtävää. Siksi tällainen kalju, joka ei ole mitään mieltä mistään, on objektiivisempi hoitamaan tehtävää. Minä ajattelen asiaa vain Suomen lain ja yhteiskunnan tapojen kannalta, ja jos kulttuuri menee ristiin lain kanssa, laki voittaa, hän sanoo.

Samat ristiriidat ovat läsnä myös Varissuolla. Jauhiainen kertoo, että vihamielisesti toisiinsa suhtautuvien muslimiryhmien edustajien on vaikea edes leikkiä päiväkodissa keskenään, saati seurustella.

– Jos toinen onkin kristitty, se ei olekaan niin paha juttu. Näitä jännitteitä on ollut ennenkin, mutta ne ovat lisääntyneet, Jauhiainen sanoo.

Rabar Soran tulee viereisestä parturiliikkeestä ja haluaa Jauhiaisen kanssa yhteiseen selfieen. Jauhiainen poseeraa tottuneesti, sipaisee karvatonta päätään ja nauraa, että ajattelitko, että kuva kävisi parturiliikkeelle mainokseksi.

" Nämä ihmiset pelkäävät jo tulkkejakin"

Känniääliö on Jauhiaisen mielestä hyvä sana. Se kuvaa hänen mielestään erinomaisesti sitä, mitä alkoholi monen käytökselle tekee.

– Kuusi vuotta sitten satuin yksin moottoripyörällä tähän parkkitasanteelle. Tuossa vieressä oli viitisenkymmentä ihmistä, joista 45 maahanmuuttajataustaista ja viisi niin maahanmuuttajavastaista känniääliötä kuin olla ja voi ja ihan tuubassa. Ne olisivat saaneet niin pataansa, mutta rassukat eivät sitä edes tajunneet.

Jauhiainen pyysi tukipartion keskustasta, mutta ”poliisiharjoittelija ajoi hyvin varovaisesti vieraassa kaupungissa”.

– Maahanmuuttajataustaiset tottelivat kuitenkin minua hyvin ja lähtivät pois koska tiesivät, että kohtaavat minut uudestaan. Muualta tulleet känniääliöt lähtivät vasta, kun poliisiauton sireeniäänet kuuluivat, Jauhiainen kertoo.

Sinä yönä sattui selvittämättömiä rikoksia, joissa maahanmuuttajataustaisia ihmisiä oli viilletty mattoveitsellä kasvoihin.

Huhuja liikkui, mutta mitään ei koskaan selvinnyt, ja yhteisöt sulkeutuivat kuin simpukka. Jauhiainen kertoo, että varsinkin aikuisena saapuneiden rikosilmoituskynnys on korkea.

– Nämä ihmiset pelkäävät jo tulkkejakin. Minulla oli kerran lastensuojelutapaamisen turvaaminen, jossa oli tulkki, lapsi, lapsen vanhemmat, sosiaalityöntekijä ja minä. Isä tuli poikansa kautta kertomaan, että tuo tulkki ei olisi saanut hoitaa tätä tehtävää. Kysyin, että miksei. No kun poikani pölli viime viikonloppuna tulkin pojalta kännykän. Siinä meinasi nauru kyllä päästä, Jauhiainen muistaa.

Pimeässä avain heitetään muovipussissa

Jauhiainen sanoo, että narkkarin tai huumekauppiaan voisi ajatella olevan helppo sulautua 9 000 ihmisen joukkoon.

– Täällä erottuu kuitenkin helposti sellainen himmeli joukosta. Jos rauhallisessa kerrostalossa on trafiikkia pitkin yötä, siitä ilmoitetaan isännöitsijälle, hän ilmoittaa asumisneuvojalle ja hän ilmoittaa minulle.

Aikanaan poliisilla oli kännykässä erilaisia mahdollisia viranomaiskoodeja, joilla Varissuon kerrostalojen rappuun olisi pitänyt päästä. Tilanne saattoi kuitenkin eskaloitua sillä välin, kun poliisi paineli nappuloita ja tutki, kuuluuko painaa risuaita numerosarjan alkuun vai loppuun.

Jauhiainen on ratkaissut asian pyytämällä hälyttäjää heittämään hänelle avaimen parvekkeelta tai ikkunasta. Siksi muovipussissa, että pimeässä on ilkeä saada avain silmäänsä.

Tilanteet hoidetaan suuvärkillä – mutta ei puremalla

Luottamus. Sillä suomalainen yhteiskunta pyörii, ja usein Jauhiaisen työnä on osoittaa, mitä se tarkoittaa.

Hän kertoo yksin maahan salakuljetetusta, kuusivuotiaasta afganistanilaispojasta joka itki henkensä hädässä täyttä kurkkua, kun Jauhiainen meni häntä tapaamaan vastaanottokeskukseen. Hän ei suostunut samaan huoneeseen Jauhiaisen kanssa, koska poliisi ei hänen kokemuksensa mukaan voi tietää mitään hyvää.

Poika kuitenkin kuuli, kun pari kurdityttöä kikatteli Jauhiaisen jutuille viereisessä huoneessa. Toisella kerralla poika suostui kättelemään Jauhiaista, ja sai häneltä lahjaksi poliisin puffiliinan. Se oli pojalla ahkerassa käytössä. Seuraavalla kerralla poika kiipesi Jauhiaisen syliin.

– Se oli voitto, Jauhiainen sanoo.

Hän kertoo, että lapset ja nuoret ovat hänen työssään kaikkein palkitsevin ryhmä, koska heidän elämässään Jauhiaisella on vielä mahdollisuus vaikuttaa ja oikaista suuntaa, jos syöksykierre näyttää olevan aluillaan.

Kauppakeskuksen käytävällä lapsijoukko tulee jututtamaan Jauhiaista ja kysyy selitystä univormun jokaiselle varusteelle ja taskulle.

Jauhiainen kertoo, että joskus kiinniottotilanne voi mennä painiksikin, mutta että hän pyrkii hoitamaan tilanteet ensisijaisesti suuvärkkiään käyttämällä.

– Miten? Puret vai? kysyy alakoululainen tyttö ja napittaa ihmeissään piponsa alta. Vesa Jauhiaista naurattaa.

Meneekö Varissuolla Jauhiaisen mielestä hyvin?

– No ainakin paremmin kuin Ruotsissa. Siihen verrattuna täällä menee todella hyvin, hän sanoo.