Voitto siirsi jättiennakkosuosikki HJK:n teho-osastolta vuodeosastolle – pelaaminen ei silti vakuuta: "Aivan liian hidasta"
HJK sai karmealle alkukaudelleen kipeästi kaivattua hengitystilaa, kun se kaatoi VPS:n kotonaan. Aition jalkapalloasiantuntija Jesse Saarinen näkee Klubin ostaneen itselleen lisäaikaa, mutta varoittaa ettei huojennus kestä kauaa ellei kehitysharppauksia nähdä pian lisää.
HJK paransi lauantai-iltana riittävästi tullakseen siirrettyä teho-osastolta vuodeosastolle. Narratiivit vilisivät ilmassa 4. peliminuutilla, kun Miska Ylitolva sai vastaprässistään palkinnoksi rangaistupotkun. Täplälle asteli Teemu Pukki, ja edessä aukesi kaksi mahdollista tulevaisuutta. Se, jossa HJK saa kaipaamansa aikaisen avausmaalin, ja se, jossa Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijä ei onnistu pilkulta katkaisemaan Klubin maalitonta putkea, ja joukkueen henkistä kanttia testataan jälleen uudella tavalla.
Pukki pani pallon vasempaan alakulmaan, joko hieman epäpuhtaalla osumalla tai tarkoituksella Mesut Özilin tutuksi tekemällä ”bounce pass / bounce shot” -tekniikalla. Lisäksi kuin jonkin jumalaisen tasapainon nimissä VPS:n Prosper Ahiabu otti ensimmäisen jakson lopulla nopeat kaksi keltaista korttia. Näin jalkapallo-ottelussa tapahtuvista lukuisista sattuman oikuista sekä aikainen punainen kortti että kevyehkö rangaistuspotku on nyt nähty Klubin peleissä kumpaankin suuntaan.
Pelaamisessaan HJK-valmennus oli pyrkinyt jonkinlaiseen Pareton-periaatteeseen, jossa mahdollisimman pienellä muutoksella saadaan lopputulokseen mahdollisimman suuri vaikutus. Tämä muutos oli Alex Ringin pudottaminen kolmanneksi toppariksi Giorgos Antzoulasin ja Ville Tikkasen väliin. Ring ei pudonnut keskikentältä topparien väliin palloa hakemaan, vaan pelasi kolmantena topparina kaikissa pelin vaiheissa, myös puolustettaessa.
Seuraa Aition WhatsApp-kanavaa tästä ja liity urheilun sisäpiirin oppineiden joukkoon!
Pelinavaamiseen Ringin tuominen alimpaan linjaan, jossa pelaavat pelaajat nykyfutiksessa usein ovat eniten pallon kanssa tekemisissä, rauhoitti HJK:n hyökkäykseen lähtöä selkeästi. Keskikentän pohjalla pelasi kaksikko Lucas Lingman–Georgios Kanellopoulos, joista kummallekin ”kutospaikka” on selkeästi paras pelipaikka. Lingman ja Kanellopoulos pelasivat myös lähempänä toisiaan.
Ylempänä HJK:n keskikentän neliön täydensivät Pyry Mentu ja vasemmalta laidalta joko Santeri Hostikka tai vasemman laitapelaajan paikalta ylätaskuun liikkunut Kaius Simojoki. Joitain kertoja keskikentän neliössä nähtiin myös Pukki Mentun venyttäessä Vepsu-muotoa. Nähdyn kaltainen paikkojenvaihto teki VPS:n puolustamisen vaikeammaksi. Lisäksi neliön ylemmät pelaajat, joita analyysissäni kritisoin leveyteen karkaamisesta, liikkuivat tänään fiksusti VPS:n kapean keskikenttälinjan viereen jääviin tiloihin.
Kokonaisuudessaan hyökkäyspelissä oli nähtävissä selkeää kehitystä, kun HJK pystyi myös pitkällä hyökkäyksellä luomaan useita tilanteita, joissa sinivalkoraitapaita pääsi kuljettamaan palloa kohti VPS-puolustuslinjaa. HJK löysi pelaajia joko suoraan vapaana linjojen välistä, tai käyttämällä peräänkuuluttamiani nopeita kombinaatioita houkutteluun ensin.
”Vaikka HJK tarjoili muutamia näyttäviä yhden kosketuksen kombinaatioita, on sen pelaaminen edelleen liian hidasta.”
Ringin tuominen kolmanneksi toppariksi selkeytti myös puolustuspeliä merkittävästi. Erona alkukauteen HJK puolusti ja hyökkäsi nyt samassa 3-4-2-1 -muodossa. Myös prässimuoto oli sama. Muutos käytännössä poisti tilanteet, joissa pelaamiseen syntyy viivettä pelaajien etsiessä paikkaansa muodossa hyökkäyksen muuttuessa puolustamiseksi, tai tilanteet, joissa pelaajilla on epäselvyyttä siitä, jatketaanko prässiä vai vetäydytäänkö blokki-muotoon.
Matalalla puolustaessa kolmen topparin linja ja kaksi selkeää pohjapelaajaa tuo vakautta, ja samalla vapauttaa ainakin toisen laitapelaajista lähtemään rohkeammin vastaiskuihin. Samoin alaviisikon selkeä 3-2 -muoto luo hyvän perustan hyökätä tasapainoisesti. Näin Ringin siirtäminen kolmanneksi toppariksi vaikuttaa positiivisesti käytännössä kaikkiin pelin vaiheisiin, ja mahdollistaa Ringin, Lingmanin ja Kanellopouloksen peluuttamisen samaan aikaan niin, että jokainen näistä Veikkausliigan tähtikategorian-pelaajasta pääsee tehokkaasti käyttämään vahvuuksiaan.
Kaikki ei suinkaan ollut täydellistä, ja aikataulusta HJK on edelleen myöhässä niin pisteiden valossa kuin pelillisesti. Vaasalaisia nähty esitys oli tasapainoisuudessaan tietynlainen lattiatason esitys, joka olisi pitänyt nähdä avauskierroksesta asti.
Vaikka HJK tarjoili muutamia näyttäviä yhden kosketuksen kombinaatioita, on sen pelaaminen edelleen liian hidasta. Moni klubilainen olisi mielellään itse hyökkäyksen kapellimestari, ja kääntyy monella kosketuksella sen sijaan, että tyytyisi pudottamaan pallon yhdellä joukkuekaverille, joka näkee kenttää eteenpäin.
Prässätessä HJK nostaa keskikentän pohjapelaajiaan rohkeasti korkealle prässäämään. Vastustajan valitessa prässin ylittämisen pitkällä syötöllä, on tila HJK:n puolustuslinjan edessä heikosti miehitetty, ja HJK häviää paljon kakkospalloja vastustajan pidempien avausten jälkeen. Tuosta tilasta esimerkiksi Interin Axel Kouame tulee aiheuttamaan ensi viikolla kaikenlaisia ongelmia HJK-maalille.
Pallollisen pelin kuprut taas löytyvät puolustuslinjan vasemmalta laidalta, jossa vasempana topparina pelaa oikeajalkainen Tikkanen ja vasempana laitapelaajana oikeajalkainen Simojoki. Sinne meni muutama HJK:n pallonhallintajakso kuolemaan tasamiehin pelatessa, ja Tikkasen ja Simojoen kääntäessä pallon prässin alla alaspäin vahvemmalle oikealle jalalleen nähtiin muutamia puolenvaihtoja, joiden voisin kuvitella saaneen Toni Korkeakunnaksen puraisemaan hammastikkunsa poikki. Onkin hämmentävää, että siinä missä käytännössä jokainen jalkapallojoukkue maailmassa etsii hyvää vasenjalkaista topparia, on HJK:lla varaa istuttaa sellaista penkillä.
”Ei tänään”, pääsi Korkeakunnas sanomaan jalkapallojumalille.
Ensi viikon lauantain vierasreissu Turkuun on sellainen koetinkivi, joka vaatii suurta kirimistä pelillisen kehityksen aikataulussa.
