Kyllä se vaikuttaisi edelleen olevan suosiossa. Helsingin Sanomat oli vastikään kysynyt pitopalveluista kesän juhlatarjoiluista, ja kävi ilmi, että voileipäkakku olisi taas tulossa. Oikeastaan se tuli jo 2010-luvun lopussa uudelleen muotiin. Ehkä ruokatoimittajan näkökulmasta se oli ja meni, mutta mielestäni ollaan vielä samassa aallossa. Monista laajalle yleisölle suunnatuista ruokamedioista löytyy tälläkin hetkellä uusia reseptejä. Ne ovat vähän erilaisia kuin joskus 1980- ja 90-luvuilla, nyt inspiraatiota haetaan  maailman ruokakulttuureista.

Varsinainen voileipäkakku tuli Suomeen 1950- ja 60-luvuilla. Sitä ennen juhlissa suolaisena tarjottavana oli usein voileipiä, ja kakkua myytiin ihmisille helpompana vaihtoehtona yksittäisille leiville. Sen saattoi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi, se ei nuupahtanut kahvipöydässä yhtä nopeasti kuin yksittäiset voileivät. Tuon ajan artikkelit oli suunnattu perheenemännille, joilla oli tarve säästää aikaa ja vaivaa, ja toisaalta myös rahaa. Voileipäkakkua markkinoitiin myös sillä, että se säästää aineksissa.

Voileipäkakun toinen juuri on voileipäpöydässä, joka oli tyypillinen ensimmäinen ruokalaji yläluokan juhla-aterioilla 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Pöydästä löytyi usein samoja aineksia, joita sittemmin näkyi voileipäkakkujen ohjeissa: leikkeleitä, salaatteja, silliä, mätejä, kananmunaa ja niin edelleen. Sieltä käytiin kokoamassa oma alkupala-annos. Voileipäpöytä tuli Suomeen Ruotsista, samoin kuin voileipäkakku, joka levisi Ruotsissa jo 1940-luvulla.

Ehkä se 1950- ja 60-luvuilla oli enemmän keskiluokkainen juttu, päätellen niistä medioista, joissa voileipäkakusta kirjoitettiin, kuten Kotiliesi ja monet kodin keittokirjat. Pikkuhiljaa elintason noustessa voileipäkakku tuli myös työväenluokkaisiin perheisiin, ja luokkaerot alkoivat näkyä siinä, millaisia täytteitä kakkuun käytettiin ja tehtiinkö kakku itse vai ostettiinko valmiina. Vielä 50-luvulla kaikkien täyte­aineiden hankkiminen on toki ollut kallista. 

Ensimmäiset paahtoleivät tulivat Suomessa markkinoille vasta 1960-luvulla. 1950- ja 1960-luvuilla voileipäkakuissa käytettiin enimmäkseen erilaisia vuokaleipiä, joskus aika tummaakin leipää. Jossain vanhemmassa reseptissä esimerkiksi puhutaan vain hiivaleivästä. 

Tuohon aikaan ei liioin ollut esimerkiksi tuorejuustoa, vaan varhaisimmissa resepteissä suurin osa täytteistä on erilaisia voipohjaisia tahnoja. Pehmitettyyn voihin sekoitettiin täyteaineita, ja näin saatiin juustovoita, persiljavoita, sinappivoita tai vaikka voista ja kinkusta tai savukalasta sekoittamalla tehtyjä tahnoja. Myös esimerkiksi maksamakkaraa käytettiin täytteenä. Kuorrutteena oli usein samoja tahnoja tai majoneesia, joskus jopa kermavaahtoa. 

Pikkuhiljaa täytteet ovat muuttuneet kevyemmiksi. Kevyttuotteet, kuten kevytmajoneesi, alkoivat levitä laajemmin 1980- ja 90-luvuilla, samoin tuorejuusto, rahkat ja muut vaihtoehdot. Vanhoissa resepteissä käytetään joskus myös liha- ja kalatäytteitä samassa kakussa, mikä ainakin itselleni kuulostaa vähän vieraalta.

Itselleni tulee mieleen britakakku, niitä reseptejä on taas alkanut näkyä viime vuosina ruokamedioissa. Kollega, joka on ollut catering-puolella töissä, totesi että täyte­kakut ovat tulossa taas muotiin. Häissä on viime vuosina ollut lähinnä moussekakkuja, mutta nyt tarjolla on täytekakkuja.

Kasvipohjaisten maitotuotteiden tulo on mahdollistanut esimerkiksi vegaaniset kakut. Hävikin vähentäminen saattaa näkyä myös siinä, kuinka paljon ja kuinka montaa sorttia tarjottavaa pitää pöydässä olla. 

Vaikutteita on alkanut tulla myös muista ruokakulttuureista, mutta juhlissa perinteet elävät yleensä vahvoina. Juhlissa myös sukupolvet ja erilaiset sukuhaarat maalta ja kaupungista kohtaavat, ja se vaikuttaa siihen, millaiset ruokaperinteet huomioidaan. 1900-luvun jälkipuoliskolla lehti­jutuissa saatettiin esimerkiksi viitata suvun vanhoihin täteihin, joille piti olla ne perinteiset pikkuleivät tai täytekakut.

Parissa edellisessä tekemässäni kakussa olen ottanut inspiraatiota englantilaisista sandwicheistä kuten ”egg and cress” eli kananmuna ja vihanneskrassi. Joskus olen tehnyt myös italialaisten makujen inspiroiman kasvisvoileipäkakun. Kun teen voileipäkakkua, en käytä valmista reseptiä vaan mietin makumaailmaa ja muokkaan tahnat sellaisiksi kuin haluan. Usein viehättää raikas makumaailma, ei turhan tunkkainen.

Maidolla tai kauramaidolla. Töissä juon kauramaitoa. Kotona usein päädyn tavalliseen maitoon, jota siellä muuten kuluu enemmän.