Englanti ja Hollanti ovat saaneet runsaasti kritiikkiä: Voiko jalkapallojoukkue olla surkea, jos se pääsee EM-välieriin?

Aivopähkinällä sisään: nimeä EM-lopputurnausjoukkue, joka on esiintynyt valtaosan kisoista heikosti, epäorganisoidusti, saanut valtavasti kuraa niskaan esityksistään ja sen päävalmentajan kyvykkyys on laajalti kyseenalaistettu. Silti se on selvinnyt neljän parhaan joukkoon.

Aivan. Vastausruutuun voidaan kirjoittaa keskiviikkoillan välieräjoukkueista kumman tahansa nimi. Turnausjalkapallo on joskus merkillistä ja tässä välierässä ajatus toden totta konkretisoituu.

Englanti ei ole parantanut peliään merkittävästi missään vaiheessa ja on keplotellut kahdesti kuilun partaalta jatkoon. Hollanti oli hyvä neljännesvälierässä Romaniaa vastaan palaten kuitenkin melko lailla alkulohkon tasolleen Turkki-ottelussa. Kaikesta huolimatta toinen näistä joukkueista pelaa sunnuntaina EM-loppuottelussa.

Kyllä, Englanti paransi jossain määrin otteitaan Sveitsi-otteluun. Hyvä sille, koska muuten noutaja olisi tullut, ehkä yhtä selvästi mitä Sveitsi näytti Italialle. On kuitenkin pysyttävänä realistina; Englannin esittämät parannukset eivät olleet kovinkaan isoja.

Lopulta kyse taitaa olla siitä, että valtavan suurennuslasin alla pelaavan ryhmän esityksiä arvioidaan todella tarkkaan. Ja vaikka kritiikkiä sataa armotta, on Englannin kohdalla ollut koko ajan ilmassa myös “eikös joukkue nyt edes jossain parantanut?” -kysymys.

Tehdään siis niin. Englannin ryhmitysmuutos kolmeen toppariin vei sen peliä pykälän verran eteenpäin. Puolustaessaan se kykeni tällä tavalla peilaamaan Sveitsin pelinavausmuodon. Jokainen Sveitsin kolmesta topparista muodosti suoran prässättävän vastustajan Englannin yläkolmikolle, wingbackit Kieran Trippier ja Bukayo Saka seurasivat vastustajan virkaveljensä ja keskikentän kaksikko Declan RiceKobbie Mainoo pystyi irtoamaan Granit Xhakaan ja Remo Freuleriin.

Tämä selkeytti Englannin pallotonta pelaamista. Se pyrki estämään Sveitsin etenemisen hieman kisoissa aiemmin nähtyä ylempää. Vaikka käytinkin äsken prässi-käsitettä, on se hieman liioittelua. Enemmän kyse oli ohjaamisesta ja syöttösuuntien peittämisestä. Englannin PPDA-lukema Sveitsi-ottelussa oli hieman yli 15, kun sen kahdessa edellisessä kohtaamisessa Slovakiaa ja Sloveniaa vastaan se oli kuitenkin ollut alle kahdeksan (vastustajan syöttöä ennen kontaktia, eli pienempi lukema on parempi). Englanti ei siis edelleenkään vienyt prässejään loppuun, kontaktiin asti.

Isoimman sulan Englannin päävalmentaja Gareth Southgate saa hattuunsa Sveitsin vaaralliseksi tiedettyjen vasemman laidan rotaatioiden skouttaamisesta ja tämän myötä myös tyrehdyttämisestä. Bukayo Saka, Kyle Walker ja Kobbie Mainoo hoitivat hyvällä keskinäisellä kommunikoinnillaan ja hyökkäävien pelaajien vaihtamisellaan Sveitsin vasemman wingbackin Michel Aebischerin tuottaman, välillä laita-, välillä välikaistalta tulevan uhkan.

Vaikka Sveitsi loi lopulta Englantia selvästi enemmän maaliodottamaa, on päävalmentaja Gareth Southgaten organisoima joukkuepuolustaminen mestaruuteen riittävällä tasolla. Kun Sveitsi sai sen painettua omalle kenttäpuoliskolleen, kaivoi se esiin tiiviin 5-2-3-blokin, jota vastaan Murat Yakinin miehistön oli hyvin vaikea löytää avaimia.

“Jos et päästä yhtään maalia, sinulla on melkoisen hyvä sauma voittaa jalkapallo-ottelu”, kuuluu sanonta. Tähän Southgate edelleen nojaa. Mitä tapahtuikaan, kun Englanti päästi maalin 75. minuutilla? Sen oli pakko alkaa hyökätä. Vaikuttaa siltä, että vain tällainen äärimmäinen hätätilanne raskauttaa hyökkäysvaunun kaasujalkaa.

Sveitsin maalin jälkeen Southgate vaihtoi kentälle Luke Shaw’n, Eberechi Ezen ja Cole Palmerin. Shaw toi progressiota pallolliseen peliin useilla pitkillä kuljetuksillaan vasemman laitatopparin tontilta ja saman laidan wingback Eze taas ohitusuhkaa, josta hänet on opittu Valioliigassa tuntemaan. Palmer pääsi omalle kymppipaikalleen Jude Bellinghamin pudotessa Ricen viereen. Palkinto tulikin pian Sakan maalin muodossa.

Vaikka vaihdot eivät edelleenkään Englannin pääoiretta, hyökkäyskollektiivin sekavuutta paranna, ovat ne osoittautumassa joukkueelle isoksi aseeksi. Penkiltä löytyy pelaajia, joilla on henkilökohtaista kykyä elävöittää hyökkäyskolmanneksen koomaista menoa. Ennen Sveitsin maalia ja sitä seuranneita vaihtoja hyökkääminen nimittäin oli jälleen kerran tuttua ankeaa Englantia. Phil Foden toki pääsi normaalia enemmän pallon kanssa muodon sisään, muttei kyennyt silti uhkaamaan merkittävästi puolustuslinjaa.

Sama vanha helmasynti vaivasi Englantia edelleen; kympit ja myös varjojen mailla vaelteleva Harry Kane halusivat tulla hakemaan palloa pelintekoalueelle, jolloin kymppialue jäi kokonaan tyhjäksi. Tässä ongelmassa syyttävä sormi osoittaa Southgaten lisäksi yhtä lailla myös Englannin toppareihin ja etenkin Declan Riceen, jonka linjoja murtavien syöttöjen määrä kalpenee pahasti monien muiden kärkimaiden pohjapelaajille.

Sveitsin maaliin asti joukkueen ainoa uhka tulikin melko lailla Sakalle pelatuista puhtaista yksi vastaan yksi -tilanteista, joissa hän olikin ilmiömäinen Aebischer-reppanan etsiessään todennäköisesti edelleen Düsseldorfin areenan uloskäyntiä.

Toistan jälleen, varmasti kyllästymiseen saakka, samaa mantraani siitä, että Englannin mestaruus näillä esityksillä olisi yksi arvokisahistorian absurdeimmista tempuista. Hyökkäyspelin mitäänsanomattomuutta kuvaa melkoisen törkeällä tavalla vaikkapa tilasto, jossa Englanti on kerännyt kisojen joukkueista 14. eniten maaliodottamaa. 24 joukkueesta, listassa, josta löytyy tukku jo ajat sitten kesälomansa aloittaneita nippuja – Englannin edeltä!

Voiko se todella selvitä ilta toisensa jälkeen tilanteesta, jossa se on painettu aivan köysiin oltuaan valtaosan ottelusta täysin hampaaton ja sekaisin? Toistaiseksi vastaus on ollut kyllä, mistä toki nostan hattua joukkueen sinnikkyydelle ja valovoimaisten yksilöiden esiin nousemiselle hädän hetkillä. Mikään ei myöskään vie Gareth Southgatelta pois sitä, että hän on nostanut omalla aikakaudellaan Kolmen Leijonan ryhmän arvokisojen jatkuvasta alisuorittajasta kestomenestyjäksi.

Siinä, missä Englannin jokainen ottelu on noudattanut melko lailla samaa, pelillisesti mitäänsanomatonta, mutta lopulta tulokselliseksi plusmerkkistä kaavaa, on Hollanti ollut vuoristoratamaisempi. Suuria vaikeuksia alkulohkossa, erinomainen pelillinen ryhtiliike pudotuspelien avauksessa Romaniaa vastaan ja paluu vaikeuksiin puolivälierässä. Ehkei valtaviin sellaisiin, mutta huolestuttaviin. Turkki olisi aivan hyvin voinut löytää itsensä välieräottelusta.

Kun Romanian 4-1-4-1-puolustusmuoto ei saanut Hollannin 2-2-box-midfieldiä kuriin, onnistui Turkki tässä hyvin. Se prässäsi pelaajaorientoituneesti peittäen kolmella yläoksan pelaajallaan Hollannin topparikolmikolta suunnat pois ja sen keskikenttäkaksikko puolestaan tylsytti Hollannin-kollegansa Tijjani Reijnders–Jerdy Schouten. Hollanti ei löytänyt tämän vuoksi vapaata pelaajaa, koska sen keskikentän 2-2-muodon yläkaksikosta Xavi Simons tai Steven Bergwijn ei kumpikaan liikkunut alemmas tarjoamaan syöttösuuntaa. Näimme siis alkulohkosta tutun ongelman, linjoja murtavan etenemisen vaikeuden paluun.

Mikä siis Oranjelle neuvoksi, kun pallollinen peli sakkaa? Iso mies kärkeen aiheuttamaan kaaosta tietenkin! Ja millä tavalla Wout Weghorst onkaan sitä tehnyt! Näissäkin kisoissa.

Lähes parimetrinen, Hoffenheimissa viime kauden lainalla pelannut kärki on muodostumassa maalleen todelliseksi kulttipelaajaksi. Vaikutus vaihdosta oli iso jo Qatarin MM-kisoissa huipentuen dramaattiseen kahden maalin iltaan Argentiinaa vastaan. Saksassa mies ei ole aloittanut peliäkään, mutta on ollut Cody Gakpon jälkeen joukkueensa toiseksi tärkein hyökkäysase. Maali ja maalisyöttö, ja Turkkia vastaan iso rooli avausmaalissa ja yksi maalin estänyt blokki.

Weghorstin penkiltä aloittaminen on edelleen järkevä ratkaisu, jotta Hollannin päävalmentaja Ronald Koeman voi ensin kokeilla kepillä jäätä A-suunnitelmallaan. On kuitenkin Koemanin todellinen onni, että häneltä löytyy plan W. Sitä voidaan tarvita keskiviikkonakin, jos Englanti onnistuu tilkitsemään välit keskikaistalta ja Hollanti ei löydä kymppialueelta kontrolloidusti Simonsia, Bergwijniä tai Memphis Depayta. Turkkia vastaan Weghorst tuli kehiin jo tauolta, näin voi olla hyvin myös nyt. Johan Cruyffin, miksei Dennis Bergkampinkin aikojen estetiikkaan nojannutta hollantilaisfilosofiaa haikailevien kannattaa päivittää käsityksensä vuoteen 2024.

Toinen isoja asioita Koemanin maineen pelastamisen eteen tehnyt Hollannin pelaaja on Gakpo, joka pelaa itseään kovaa vauhtia turnauksen tähdistöjoukkueeseen. Vaikka Hollanti on edennyt tilastollisesti enemmän oikealta Denzel Dumfriesin ja Bergwijnin (ja ennen häntä onneaan kokeilleiden laitahyökkääjien) kautta, on vasemmalla Gakpo aina pallon saadessaan vaarallinen bravuurinaan nopeat tempokuljetukset sisään leikaten. Jos, ja mitä todennäköisemmin kun, Englanti jatkaa kolmella topparilla, voivat Gakpon hetket koittaa tilanteenvaihdoissa Sakan ollessa korkealla.

Hollannin puolustuspelaamisen ongelmat nivoutuvat sen ylimpiin pelaajiin. Tietyssä mielessä näen Englannin hyökkäyspelaamisen mahdollisuudet keskiviikkona paremmiksi kuin Sveitsiä vastaan. Hollannin prässi on turnauksen pudotuspelijoukkueista kenties heikoimmin organisoitu, mikä voi avata tiloja Englannille juosta kenttää. Turkki pääsi luomaan tätä kautta melko paljon uhkaa ja jälleen tarvittiin yksi hollantilainen yksilö sankaritekoja suorittamaan, tällä kertaa turnauksen nuorin maalivahti, vahvaa turnausta pelaava 21-vuotias Bart Verbruggen.

On toki mahdollista, että Koemanin varmasti tiedostaessa prässinsä ongelmat, vetää Hollanti totaalisesti liinat kiinni ja näemme Portugali - Ranska -tasoisen 120 minuutin iltakävelyn. Molempien joukkueiden pallollisen pelin sakattua melkoisesti, saattavat ne hyvinkin ostaa rangaistuspotkukilpailu-skenaarion jo otteluun lähdettäessä. Minkäännäköisiä riskitasojen pieniäkään nostoja emme välttämättä näe, ainakaan Englannin suunnalta.

Englannin nykyjoukkue vaikuttaa haudanneensa historian rangaistuspotkuhaamut. Sen verran itsevarman oloinen ja taidokas kokonaisuus pilkkukisa Sveitsiä vastaan oli. Strategia oli selvästi viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu – niin laukojien valinnan kuin psykologiankin osalta.

Ja jo itsessään Bukayo Sakan onnistuminen oli Englannille iso asia miehen jouduttua uskomattoman alhaisen rasismitörkyn kohteeksi kolmen vuoden takaisen epäonnistumisensa vuoksi. Olemmekin aikamoisessa tilanteessa; Englannin joukkue on näyttänyt näissä kisoissa yhdessä tilanteessa itsevarmalta, suunnitelmalliselta ja tehokkaalta: rangaistuspotkukilpailussa! Tähän peilaten se voinee pelata aikaa kellosta tyytyväisenä mahdollisen jatko-ottelun tasatilanteessa.

Niin, voiko huonosti pelannut jalkapallojoukkue todella pelata EM-lopputurnauksen välierässä? Vastaus on päivänselvä: kyllä voi. Dortmundin hornankattilaan astelee kaksi joukkuetta, joita on viety näissä kisoissa useana iltana niin taktisesti kuin pelillisestikin. Ja keskiviikkoillan jälkeen kysymys kuuluu mitä todennäköisemmin muuten samana, mutta viimeisen sanan kohdalle vaihdetaan “loppuottelussa”.

Entä sitten, voi moni kysyä?

Kuinka asian haluaakaan nähdä, on tämä samalla lopputurnausformaatin suola. Joukkueen ei tarvitse olla absoluuttisesti parhaiten organisoitu ryhmä. Vain muutama kriittinen ottelu tarkoittaa suurempaa sattumaikkunaa ja kaavio auttaa vähintään yhtä lailla asiaa. EM-kisoissa ei ansaita asioita samassa merkityksessä, kuten elokuulta toukokuulle pelattavassa kaudessa tehdään.

Hollanti on välierässä, koska se on pudottanut yhden maan vakuuttavasti ja toisen vähemmän niin, mutta silti tappioasemasta voittoon nousten. Englanti on selvinnyt jo kahdesti täpärästi, mutta molemmilla kerroilla ollut varsinaisen peliajan loputtua tappava. Ensin heti jatko-ottelussa, sitten rangaistuspotkukilpailussa. Näistä se ansaitsee kunnioitusta.

Tarinoita voi syntyä mudasta, ravastakin. Ketään ei kiinnosta, millä tyylillä EM-pytty talutetaan lentokoneesta ulos Heathrow’lla tai Schipholissa, jos niikseen tulee. Ja tämän narratiivin varassa sekä Gareth Southgate että Ronald Koeman porskuttavat.

Aition arvio: Dortmundissa nähdään Portugali-Ranska -ottelun tasoinen kyttäysnäytelmä, jossa Englanti on niukka suosikki rangaistuspotkuesityksensä ja puolustuspelinsä turvin.