”Hengityselimiin iskevä kuolemankolmikko” – Tässä tulee valistunut arvaus siitä, mikä aloittaa seuraavan pandemian

Se voi alkaa ensi viikolla, ensi vuonna tai ensi vuosikymmenenä: uusi pandemia on vain ajan kysymys. Tutkijat eivät osaa ennustaa tarkasti, milloin tai miten seuraava pandemia iskee.

Maapallon luonnonvaraisissa nisäkkäissä ja linnuissa vaanii arviolta 1,6 miljoonaa erilaista virusta, joista jopa puolet voi tarttua myös ihmiseen. Lukemattomat virukset yrittävät tälläkin hetkellä tehdä niin joutuessaan tekemisiin ihmisten kanssa, jotka metsästävät ja syövät niiden isäntäeläimiä sekä tunkeutuvat näiden elinalueille. (Ja nyt puhutaan vain viruksista; loisiin, sieniin ja bakteereihin liittyy myös merkittäviä tartuntavaaroja.) Pandemiaennusteissa varmaa on vain se, että seuraava uhka toteutuu nopeammin kuin kukaan meistä haluaisi.

Tutkijat osaavat sentään esittää valistuneen arvauksen siitä, mikä saattaa käynnistää seuraavan suuren pandemian. Erityisesti kolme virusperhettä valvottavat huolestuneita tutkijoita öisin: influenssavirukset, koronavirukset ja paramyksovirukset, tässä vaarallisuusjärjestyksessä. Yhdessä nämä ryhmät muodostavat ”hengityselimiin iskevän kuolemankolmikon”, luonnehtii virologi Sara Cherry Pennsylvanian yliopistosta.

Influenssa- ja koronavirus ovatkin tuottaneet meille ongelmia viime aikoina. Influenssavirukset ovat aiheuttaneet neljä pandemiaa vuoden 1918 jälkeen ja vaivaavat meitä myös kausiluonteisesti. Jotkut tutkijat arvelevat, että uusi, laaja epidemia ihmisten keskuudessa saattaa olla tuloillaan, koska useita H5-tyypin influenssaviruksia leviää jatkuvasti linnuista nisäkkäisiin.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on koettu myös kolme suurta ja tappavaa koronavirusepidemiaa: alkuperäinen SARS-epidemia, joka alkoi vuoden 2002 lopulla; MERS, joka levisi ihmisiin todennäköisesti kameleista vuonna 2012; ja SARS-CoV-2, pandeeminen patogeeni, joka on kiusannut meitä vuoden 2019 lopulta lähtien. Myös tavallista flunssaa aiheuttavat koronavirukset ovat yhä kiinteä osa arkeamme. Ne ovat todennäköisesti eläimestä ihmiseen levinneiden muinaisten virusten jäänteitä, joita me aloimme tartuttaa toisiimme.

Sen sijaan paramyksovirukset ovat enimmäkseen ”muhineet taustalla”, sanoo tautiekologi Raina Plowright Cornellin yliopistosta. Toisin kuin influenssa- ja koronavirukset, jotka ovat selvästikin jo ”näyttäneet kykynsä” ykkösluokan epidemiariskin aiheuttajina, paramyksovirusten ei ole toistaiseksi nähty käynnistävän varsinaista pandemiaa. Ne kuitenkin tuntuvat olevan valmiita siihen ja ne ovat todennäköisesti onnistuneet tekemään niin ennenkin.

Influenssa- ja koronavirusten tavoin paramyksovirukset leviävät ilmateitse, toisinaan hyvinkin nopeasti. Tämä pätee erityisesti tuhkarokon taustalla olevaan paramyksovirukseen, joka on ”kirjaimellisesti tarttuvin ihmisen virus maailmassa”, sanoo virologi Paul Duprex Pittsburghin yliopistosta. Kuten influenssa- ja koronaviruksia, myös paramyksoviruksia esiintyy monenlaisissa eläimissä, ja lisää löytyy kaikkialta, mistä tutkijat etsivät.

Esimerkiksi koiran penikkatautivirusta on löydetty tietenkin koirista, mutta myös supeista, haisunäädistä, hillereistä, saukoista, mäyristä, tiikereistä ja hylkeistä. Paramyksovirukset ovat influenssa- ja koronavirusten tavoin osoittaneet toistuvasti kykynsä hypätä luonnonvaraisista eläimistä meihin. Hendra-virus on vuoden 1994 jälkeen aiheuttanut useita erittäin tuhoisia epidemioita hevosilla ja johtanut samalla myös neljän ihmisen kuolemaan. Sille läheistä sukua oleva Nipah-virus on vuodesta 1998 lähtien levinnyt useita kertoja sekä sikojen että ihmisten parissa, ja tartunnan saaneiden kuolleisuus voi nousta jopa yli 50 prosenttiin.

Näiden viimeaikaisten epidemioiden ihmisversiot ovat vähitellen laantuneet. Näin ei välttämättä tule aina käymään, varsinkin, jos kyseessä on Nipah-virus tai jokin muu, toistaiseksi tuntematon paramyksovirus.

Plowright huomauttaa, että on täysin mahdollista, että maailma kohtaa pian täysin uuden paramyksoviruksen, joka on sekä erittäin herkästi tarttuva että äärimmäisen hengenvaarallinen. Tämä olisi ”täysin katastrofaalinen” skenaario, hän lisää, ja tällainen virus voisi aiheuttaa huomattavasti enemmän kuolonuhreja kuin yksikään lähihistorian aikana koettu pandemia. (COVID-19, jonka kuolleisuusaste on reilusti alle Nipah-viruksen, on tappanut viimeisen neljän vuoden aikana arviolta seitsemän miljoonaa ihmistä.)

Tästä huolimatta paramyksovirukset ovat vasta vaarallisuuslistan kolmannella sijalla, ja siihen on monia hyviä syitä. Influenssa- ja koronavirukset kykenevät muuntautumaan nopeasti; ne parantelevat jatkuvasti omaa perimäänsä ja vaihtavat geneettistä materiaalia muiden samanlaisten virusten kanssa. Paramyksovirukset ovat sen sijaan aina olleet jossain määrin haluttomampia muuttumaan.

”Se pudottaa ne pykälän verran alemmas listalla”, sanoo virologi Danielle Anderson Melbournen Doherty Institute -tutkimuslaitokselta.

Virusten verkkaisen kehityksen vuoksi niiden on ensinnäkin paljon hankalampaa omaksua tarttumista edistäviä ominaisuuksia tai mukautua nopeasti leviämään uusiin isäntiin. Esimerkiksi Nipah-virus leviää ihmisten keskuudessa pisaratartuntana lähikontaktissa, mutta useista tilaisuuksista huolimatta ”se ei ole vieläkään oppinut tarttumaan kovin hyvin ihmisestä toiseen”, sanoo paramyksoviruksia vuosia tutkinut biologi Patricia Thibault Saskatchewanin yliopistosta.

Paramyksovirusten geneettisen muuttumattomuuden vuoksi suojautuminen niitä vastaan rokotteella saattaa olla yksinkertaista. Influenssa- ja koronaviruksilta suojautuminen edellyttää säännöllisiä rokotuksia niinkin usein kuin kerran vuodessa, jotta immuunijärjestelmämme pysyisi viruksen evoluution tahdissa. Olemme kuitenkin käyttäneet periaatteessa samaa tuhkarokkorokotetta jo yli 50 vuotta, huomauttaa Duprex, ja suoja virusta vastaan näyttää säilyvän kymmeniä vuosia.

Tehokkaat, pitkäkestoisen suojan antavat rokotteet ovat yksi tärkeimmistä syistä, miksi useat maat ovat onnistuneet hävittämään tuhkarokon. Samasta syystä rinderpest-niminen paramyksovirus, joka aiheutti aikoinaan tuhoisaa karjaruttoa, on yksi harvoista tartuntataudeista, jonka olemme onnistuneet hävittämään koko maailmasta.

Kummankin paramyksoviruksen kohdalla oli hyötyä siitä, että kyseinen virus ei pystynyt tartuttamaan tehokkaasti useita eri eläimiä: tuhkarokkoa esiintyy lähes yksinomaan ihmisillä, kun taas karjarutto vaivasi ensisijaisesti lehmiä ja niiden lähisukulaisia. Sen sijaan useimmat influenssavirukset ja SARS-CoV-2 voivat levitä laajasti moniin eliökunnan sukupuun haaroihin.

”En osaa sanoa, miten sellainen virus hävitetään”, sanoo Anderson.

Kaikkien ennustemallien ongelma on se, että ne perustuvat siihen, mitä tutkijat tietävät tähän mennessä tutkituista paramyksoviruksista. Tutkitut virukset muodostavat väistämättä vain häviävän pienen osan kaikista olemassa olevista paramyksoviruksista, huomauttaa virologi Benhur Lee Mount Sinain Icahn School of Medicine -korkeakoulusta.

”Pahuus, jota emme tunne, voi tuntua yhtä pelottavalta”, ellei jopa pelottavammalta, toteaa Lee. Ennustemalleja uhmaava paramyksovirus saattaa olla jo valmistautumassa hyppyyn.

Tutkijat seuraavat valppaasti mahdollisia tulevia uhkia. Maailman terveysjärjestö on nostanut Nipah-viruksen ja sen lähisukulaiset taudinaiheuttajien listan kärkeen. Paramyksovirukset kirjattiin äskettäin Yhdysvaltain kansallisen allergia- ja tartuntatautiviraston (NIAID) luetteloon taudinaiheuttajista, joita täytyy tutkia tarkemmin pandemiavalmiuden parantamiseksi. Viime vuonna Bill ja Melinda Gatesin säätiö kertoi mittavasta hankkeesta, jossa pyritään rahoittamaan paramyksoviruslääkkeiden kehittämistä. Useat uudet paramyksovirusrokotteet, joista monet kohdistuvat Nipah-viruksiin ja niiden lähisukulaisiin, ovat kenties pian tulossa markkinoille.

Samaan aikaan paramyksovirukset jäävät liian usein huomiotta, ainakin niiden vaarallisuuteen nähden, sanovat asiantuntijat.

”Influenssa on sekvensoitu puhki”, sanoo Lee. (Sama pätee nykyään melko pitkälti myös SARS-CoV-2-virukseen.)

Paramyksoviruksia ei kuitenkaan seurata säännöllisesti. Hoitokeinojen ja rokotteiden kehittäminen niitä vastaan saa vähemmän huomiota osakseen, etenkin jos kyse on jostain muusta kuin Nipah-viruksesta tai sen sukulaisista.

Vaikka tämän virusperheen jäsenet ovat vaivanneet meitä lukemattomien sukupolvien ajan, tutkijat eivät vieläkään täysin ymmärrä, miten paramyksovirukset siirtyvät lajista toiseen tai miten niiden pitäisi mutatoitua, jotta ne leviäisivät tehokkaammin ihmisten keskuudessa. He eivät myöskään tiedä, miksi osa paramyksoviruksista aiheuttaa vain lieviä hengitystieinfektioita, kun taas toiset riehuvat elimistössä, kunnes isäntä kuolee.

Jopa jossain määrin tutuilta tuntuvat paramyksovirukset aiheuttavat yhä silloin tällöin yllätyksiä. Viime vuosina tutkijat ovat alkaneet ymmärtää, että suoja paramyksoviruksen aiheuttamaa sikotautia vastaan, mitä aikoinaan pidettiin melko pitkäkestoisena ja vahvana, heikkenee muutamassa kymmenessä vuodessa rokotuksen jälkeen. Lisäksi erästä viruksen muotoa on havaittu myös lepakoissa, vaikka aikoinaan sitä pidettiin ainoastaan ihmisten ja muutamien muiden kädellisten vitsauksena.

Muun muassa näistä syistä rubulavirukset (paramyksovirusten alaryhmä, johon myös sikotauti kuuluu) ovat juuri niitä mahdollisia pandemian aiheuttajia, joista Duprex on eniten huolissaan.

Rocky Mountain Laboratories tutkimuslaboratorion molekyylipatogeneesiyksikön johtaja Emmie de Wit huomauttaa, että ihmiskunta saattaa pian olla alttiimpi myös morbilliviruksille, joihin tuhkarokko kuuluu. Jos tuhkarokko jossain vaiheessa hävitetään, osa päättäjistä saattaa vaatia tuhkarokkorokotusten lopettamista. Mutta aivan kuten isorokkorokotusten päättyminen jätti maailman alttiiksi apinarokolle, tuhkarokkosuojan heikkeneminen voi antaa jollekin läheiselle sukulaisvirukselle tilaisuuden iskeä.

Seuraava pandemia ei välttämättä johdu paramyksoviruksesta eikä edes influenssa- tai koronaviruksesta. Mutta se alkaa hyvin todennäköisesti samalla tavalla kuin monet muutkin tunnetut pandemiat: eläimistä ihmisiin siirtyneestä viruksesta jossain päin maailmaa, paikassa, jossa ihminen on tunkeutunut luonnonympäristöön. Emme välttämättä pysty ennustamaan, mikä taudinaiheuttaja tai olento on osallinen seuraavaan suureen epidemiaan, mutta yhteinen nimittäjä olemme aina me.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.