Villiyrttikokki Sami Tallberg ja nykytaiteilija Lotta Petronella antautuivat luonnon ohjattaviksi – Sami kuulee kasvit ja Lotta tekee niistä tinktuuroita

Airiston rannalla Ruissalossa kohoaa idyllinen merenrantahuvila. Siinä asuvat villiyrttien parissa uraa luonut kokki Sami Tallberg ja hänen nykytaiteilijavaimonsa Lotta Petronella. Molempien työ ja elämä kietoutuvat kasvien ja villin luonnon ympärille.

Tallberg on valmistanut villiyrttisalaattia ja nokkospestopastaa. Ruokapöydästä aukeaa kaunis näkymä merelle.

– Meri lähti kuohumaan tänään. On ollut jotenkin niin rauhallisen tyyntä, Lotta rupattelee.

Käy ilmi, että hän on yökukkuja ja menee mielellään nukkumaan vasta siinä kohtaa, kun aurinko jo alkaa nousta. Sami taas herää aikaisin aamulla ja pomppaa heti päivän askareisiin, intoa täynnä.

Sami Tallberg on Suomen tunnetuin villiyrttien hyödyntäjä.

Kumpikin asui pitkään ulkomailla. Sami kahdeksan vuotta kokkina Lontoossa, Lotta yhteensä kaksikymmentäseitsemän vuotta opiskelijana, luovan alan työntekijänä ja taiteilijana Lontoossa ja Barcelonassa.

Turun Ruissaloon he päätyivät Lotan kautta, kun tämä peri huvilan isältään veljensä kanssa. Nelisen vuotta sitten, juuri ennen pandemiaa, parille tuli tunne, ettei eri maissa asuminen enää kannatellut heidän suhdettaan. Olisi aika asettua samaan paikkaan.

Mikä sen parempi paikka kasveja ja luontoa rakastaville ihmisille kuin saaristolaismaisema puolen tunnin pyörämatkan päässä Turun torilta.

– Me olemme molemmat vapaita taiteilijoita. Emme yritä leikkiä mitään täydellistä perhettä tai täydellistä paikkaa. Itse en olisi ikinä päättänyt palata Suomeen. Onneksi kohtalo tai elämä päätti toisin. Nyt pystyn sanomaan, että tämä oli varmasti kaunein tai paras asia, mitä on tapahtunut, Lotta kertoo.

– Hengellinen herätys. Ei sen enempää.

Samin ura ja elämä sai sysäyksen kohti luontoa hänen keittiömestarivuosiensa aikana Lontoossa.

Kaikki alkoi villistä merikaalista, jota Sami päätyi keräämään paikallisen tavarantoimittajan kanssa Kentiin.

– Yksi kundi tuli myymään merikaalia mulle. Mä heti hiffasin, että tässä on kätketty viesti. Ostin, laitoin ravintolan ruokalistalle, se myi heti loppuun. Seuraavana päivänä soitin kundille, että missä sä asut, mä olen tulossa sinne.

Yhteinen keruuretki oli Samille voimakas kokemus, joka toimi eräänlaisena vedenjakajana. Jo ennen tätä hetkeä Sami oli pyrkinyt käyttämään mahdollisimman paikallisia raaka-aineita, mutta kokemus villin merikaalin kanssa veti hänet syvemmälle.

– Me istuttiin puron reunalle. Virtaavan veden pinnasta heijastui auringonvalon prisma mun tietoisuuteen. Havahduin taianomaiseen fiilikseen. Siinä kohtaa antauduin luonnon ohjattavaksi.

Lotta nauraa: – Hengellinen herätys. Ei sen enempää.

Kaikki alkoi villistä merikaalista, jota Sami päätyi keräämään paikallisen tavarantoimittajan kanssa Kentiin.

Taiteilijavaimo kertoo arvostavansa miestään siinä, ettei tämä lähesty luontoa kirja kädessä.

– Se on jotenkin kaunista, kun sä kuulet ne kasvit. Siinä me ollaan aika samanlaisia.

– Niin ollaan, Sami sanoo.

Lotta kertoo neljän viime vuoden vaikuttaneen kummankin tapaan elää kasvien kanssa, häneen taiteilijana ja Samiin kokkina.

– Me asutaan nyt paikassa, jossa se kuuntelu on vain vahvistunut.

Pariskunnan ei tarvitse kuin avata ovi, ja Ruissalon kukkea luonto odottaa poimimistaan. Lotta mainitsee antiikin Kreikan tunnetuimman lääkärin Hippokrateen, joka keräsi paikallisia lääkekasveja omalta asuinseudultaan.

Periaate paikallisuudesta on parille tärkeä. Sami käy eri puolilla Suomea kouluttamassa ihmisiä hyödyntämään oman alueensa yrttejä.

Lotta taas on opiskellut herbalistiikkaa Suomessa ja tekee kasveista muun muassa tinktuuroja, suihkeita ja kukkatippoja. Kasveilla on erilaisia tehtäviä myös hänen performansseissaan ja elokuvissaan.

– Periaatteessa ne lääkkeet, joita me tarvitsemme, löytyvät usein omasta ympäristöstämme. Mitä enemmän vietämme aikaa luonnossa, sitä enemmän me opimme, Lotta sanoo.

Hän kertoo, että pariskuntaa yhdistää myös pyrkimys löytää eräänlainen toinen tapa tietää. Lotta kertoo muun muassa nukkuneensa eri kasvien kanssa erästä taideprojektiaan varten. Sami puolestaan uskoo pureskelun voimaan.

– Mulle se on kokonaisvaltainen paketti: maku, paikallisuus, ekologisuus ja meidän kulttuuriperintömme, eli keräilytaito. Luonnon kanssa yhteydessä oleminen, ihan kommunikoiminen, ja sitten se syöminen, jotta tavallaan se keräilyvaiheessa koettu asia konkretisoituu syömällä sitä kasvia tai niitä sieniä, mitä on kerätty.

– Se on se, miten mä tätä lähestyn, kokonaisvaltaisena. Sesonkien mukaan omaa elämäänsä peilaa jatkuvasti. Ja maailman menoa.

Maarianheinästä voi solmia palmikon.

Lounas on syöty. Nyt olisi vihdoin aika päästä pöydän äärestä luontoon, josta on jo paljon puhuttu. Keskustelusta jäi elävästi mieleen kohta, jossa Lotta puhui merestä. Siitä, ettei se ole koskaan samanlainen.

Sitä ennen Sami haluaa heittää vielä yhden jutun elämästään Ruissalossa.

– Kun asuu luonnon lähellä, on sielunelämä paljon aktiivisempaa ja sujuvampaa kuin hektisyydessä.

Miten se näkyy konkreettisesti?

– Hyvinvointina ja selkeytenä, Sami vastaa.

– Ja mielenrauhana. Eikä mun mielestä saa myöskään romantisoida luontoa millään tavalla, Lotta jatkaa.

Lotan mielestä luonnossa oleminen tuo oikeasuhtaisen järjestyksen ihmisen ja luonnon välille. Kasvit ja puut suojelevat ihmistä ja pitävät tästä huolta. Myös ihmisen tehtävä on pitää ympäristöstä huolta. Sitten hän alkaa puhua merestä.

– Se on jatkuvaa vuorovaikutusta. Tuo meri tuossa on koko ajan erilainen, ei ihmisenkään tarvitse helvetti olla koko ajan samanlainen. Olla vaikka hyvällä tuulella. Luonto vaikuttaa myös niin, että voi mennä sellaisessa flow’ssa kaikkeen, Lotta sanoo.

Sami Tallberg vihtyy Ruissalossa ympäri vuoden.

Pihalla Sami kerää koriinsa salaattiin sopivia yrttejä, kuten nokkosta, kuusenkerkkää, voikukkaa ja ketunleipää. Lotta kulkee tinkruurapullot kilisten itselleen tuttua, parin kilometrin mittaista keruureittiään. Sen varrelta hän kerää tänään peltokortetta ja maarianheinää. Hän kertoo kohdanneensa paikalla äskettäin pari kauriinvasaa, jotka emo oli jättänyt villiomenapuun juurelle lepäämään.

Vaikka kesä Turun saaristossa suorastaan pursuaa uutta elämää, kaamoksen aikaan tilanne on toinen.

Lähimmät katuvalot alkavat vasta kahdeksan kilometrin päässä pariskunnan kotitalon tontista. Luonnonvaloa riittää vain muutamaksi tunniksi päivässä.

Lotta kertoo karkaavansa talvisin edelleen Ruissalosta ulkomaille, vanhoille kotikonnuilleen Espanjaan. Suurkaupunkien humuun tottuneena hänen on pakko saada saariston hiljaisuuden tilalle suurkaupungin sykettä ja älyllisesti stimuloivampaa elämää.

Talvisin Sami pitää yksin paikkaa pystyssä.

Heinäpellon pientareella Lotta näyttää, kuinka maarianheinästä solmitaan palmikko.

Se on yrtti, jota on perinteisesti käytetty muun muassa koristeena ja puhdistavana suitsukkeena. Lotta näyttää, miten palmikkoa solmiessa voi samalla manata pois ikäviä asioita sekä toisaalta vahvistaa sitä, mitä elämäänsä toivoo.

Hän katkoo palmikosta esiin törröttäviä korsien päitä ja manaa pahaa irti päästettäväksi.

– Pois, pois, pois!

Palmikot valmistuvat. Maassa makaa pari kelottunutta honkaa. Ruissalon lehtomainen puusto yhdistyy rannassa merimaisemalle tyypillisiin mäntyihin ja tuulessa huojuviin kaisloihin.

Airiston selkä kehystää maisemaa.

Meren pinta väreilee.